Vuosi 2024 kuvin ja sanoin

 Vuosi 2024 jää ehkä ikuisiksi ajoiksi mieleeni. Se oli hyvä vuosi, mutta myös pahan vuosi. Niin kuin ihmiselämässä aina, on hyvää ja pahaa eikä niille voi mitään, on vain elettävä. Niinpä voisikin sanoa, että vuosi 2024 oli elon vuosi ja pääosin hyvän elon vuosi.

Alkuvuodesta talvea, pakkasta ja lunta riitti. Jänikset olivat nälissään ja kaivelivat ruusuja syötäväksi kanaverkosta huolimatta. Piti heittää vanhaa lakanaa päälle lisäsuojaksi. Ruusut säilyivät elossa ja kukkivat erinomaisen hyvin myöhemmin kesällä.

Oiva-kissa oli tullut meille joulukuussa. Kaikessa mahdollisessa piti olla mukana, kuten helmikuussa ensimmäisissä kylvöissä. Paprikaa laitettiin tulemaan ja sitä saatiin vaikka ei läheskään yhtä hienoa satoa kuin 2023.

Maaliskuussa löysin kirpputorilta suloiset korvakorut. Sattumaa tai mitä lie, mutta olin juuri katsellut näitä netistä, mutta jätin jostain syystä tilaamatta. No sittemmin tilasin koska piti saada siskollekin omat maatuskat.

Talvi tuntui kestävän ikuisesti. Huhtikuussa oli yhtä aikaa kukkia ja lunta. Takatalvi taisi tulla kerran viikossa. Sininen esikko oli kevään superyllätys.

Pitkästä talvesta huolimatta sain tehtyä kasvimaan ennätysajoissa, jo toukokuun alussa kun koivut vasta tulivat hiirenkorville. Lopulta kesä olikin kasvimaan osalta surkea. Maa on menettänyt voimaansa ja kuivuus kiusasi pahasti kastelusta huolimatta. Taisi tulla surkein sato koko kasvimaan miltei 20 vuoden historiassa. Keväällä kasvimaalle on haettava iso kuorma lantaa uudeksi vahvikkeeksi.

Kesäkuu oli lämmin ja kaunis. Heitin talviturkin jo kesäkuussa mikä on tapahtunut edellisen kerran joskus nuoruudessa. Puutarha valmistautui Avoimiin Puutarhoihin ja vieraita kävikin huikea määrä, noin 300 henkeä. Kasvihuoneen ympäristöstä on muotoutunut yksi lempipaikoistani. Istutukset ovat kasvaneet ja vahvistuneet hyvin.

Heinäkuussa päätimme aloittaa makuuhuoneen remontin suunnitellusti vaikka budjetista haukkasi ison osan uuden porakaivon pumpun hankinta. Lopulta se oli ehkä onni, tuli tehtyä toisenlaiset sisustusvalinnat kuin alunperin ajattelimme. Nyt olen siihen tyytyväinen.

Elokuussa elämäni pysähtyi ja kääntyi ympäri. Olin niin lähellä menettää yhden lapsistani. Kuva liittyy asiaan. Lapsellani oli enkelilauma matkassa ja hänen elonsa jatkuu. En voi edelleenkään käsittää miten tuosta ulosajosta voi selvitä hengissä ja itse onnettomuuspaikalta kävellen. Traagisinta tässä on se, että lapseni tarkoitus oli lähteä tästä maailmasta. Se jos mikä särki tämän äidin sydämen, sitä sydäntä korjailen edelleen maailman kiitollisempana siitä, että tuo rakkaimpani on edelleen täällä meidän kanssamme.

(On asianomaisen lupa kuvan ja asian julkaisuun) 

Syyskuussa makuuhuoneen remontti valmistui. Remontti muuttuikin nopeasti yhdeksi terapiamuodoksi. Kun maalasin seiniä hitaasti siveltimellä, oli aika ajatella, sopeutua ja järjestellä mieltä. Sininen sali on nimensä mukaisesti sininen. Lattia suopakuurattiin ja vain valikoidut huonekalut kannettiin takaisin paikoilleen. Rakastan tätä huonetta ja sen tunnelmaa.

Olen persoona joka on mukana vähän kaikessa. Lokakuussa tulin valituksi oman ammattiliittoni liittovaltuustoon. Saan taas opetella uutta ja olla yhdellä tapaa vaikuttamassa paremman työelämän puolesta. Niin ja meille tuli uusi perheenjäsen, pieni punainen kissanpentu joka sai nimekseen Eino. Reipas heppu joka on päässyt jo blogiinkin.

Makuuhuone sai lisää sisustusta marraskuussa. Tein eteisen ja huoneen väliseen oveen oviverhon. Ostin huonekaluliikkeen tehtaanmyymälästä villasekoitekangasta ja suunnittelin siihen oman kirjontakuvion. Vanhan messinkisen verhotangon sain ostaa eräältä herrasmieheltä kuten makuuhuoneen muutkin verhotangot. Verhon pidike on vielä kesken, se valmistunee ensi jouluksi sen verran tylsää puuhaa nyörin teko on.

Joulukuu oli työn osalta kiireinen. Iltaisin olen rentoutunut palapelin ja kirjojen kanssa. Joulupukki toi lisää palapelejä. Niistä kolme on jo tehty. Aattona saimme kaikki lapset perheineen meille syömään ja viettämään joulua. Tästä on hyvä suunnata kohti uutta vuotta ja uusia elämän seikkailuja. Pitäkäähän huolta itsestänne ja läheisistänne ensikin vuonna, jokainen elämä on elämisen arvoinen. 

Eloisaa vuotta 2025!

Aika rientää ja uusi vuosi on ihan kohta

Aika rientää, olen niin monta kertaa ollut tulossa naputtelemaan tekstiä blogiin, mutta sitten on tullut jotain väliin. Tietokone takkuaa, ei nytkään oikein suostunut avautumaan, sänky on kutsunut tai sitten olen lukenut kirjaa tai tehnyt palapelejä. Minulla on nyt käytössä myös iPad, mutta se saloihin en ole vielä tutustunut, olisiko bloggaaminen sen kautta joutuisampaa. MacBookini on niin vanha ettei se oikein suostu yhteistyöhön kännykän kanssa ja sieltä taas löytyvät kaikki kuvat. 

Mitään kummoista ei Arvilaan kuulu. Puutarha viettää talviunta. Jänikset siellä käyvät, mutta toistaiseksi on vältytty vahingoilta. Kaikki tärkeä on hyvin verkotettuna. Eino-kissa kasvaa ja on Oivan paras kaveri, ovat kun paita ja peppu tai majakka ja perävaunu. Hienosti Oiva jaksaa moista takiaista, Jalo ei niinkään ja osaakin vetäytyä omiin oloihinsa kun kokee sen tarpeelliseksi..

Oiva 1v 3kk ja Eino 6kk. Parhaimmat ystävykset.

Tytär tietää mistä äitinsä tykkää ja oli ostanut minulle joululahjaksi kaksi kissa-aiheista keittiöpyyhettä. Raaskinko käyttää, se on sitten toinen juttu.

Lunta ja aurinkoa on saatu. Lahti taisi olla jossain vaiheessa Suomen lumisimpia paikkakuntia. Viime päivien plussakelit ovat tehokkaasti vajuttaneet hangen pintaa. Itse en laita näitä lämpimiä kelejä pahitteeksi. Enpä muista milloin olisi selvitty tähän vuodenaikaan näin vähällä lämmittämisellä, edes isossa salissa ei ole vielä sähköpatterit päällä. Polttopuuta on kulunut murto-osa siitä mitä vuosi sitten meni silloisten kovien pakkasten aikaan. 

Tulva-lammikko on taas täynnä vettä eli toimii kuten pitääkin. Märkää on muutenkin lumen alla, ei tainnut ehtiä maa jäätyä ennen kuin satoi sen yli 30 cm lunta. Tiet ovat olleet yhtä luistinrataa, on saanut höllätä kaasujalkaa.

Tämä kuva on otettu juuri nyt. Oli pakko laittaa vielä viimeiseksi, niin näette miten paita ja peppu yleensä nukkuvat toistensa kainalossa. Siinä on Einon hyvä kasvaa isoksi kissaksi. Oiva onkin ollut paras kesyttäjä ruuan lisäksi. Saan jo silittää muutenkin kuin ruokaa antaessa, nostaa hiukan ilmaan ja koskea vatsaan. 

Yritän ehtiä tehdä vielä tämän vuoden puolella koosteen vuodesta 2024. Sepä olikin vähän erilainen vuosi.

Terveisiä Oivalta

 Hei pitkästä aikaa. Palvelija onkin antanut mulle ihan liian vähän palstatilaa blogissa. Olen kuitenkin  aika komea ja kuvauksellinen ja osaan jutella paljon, yleensä mulla on paljon asiaa.

Te vissiin jo tiedätte, että meille muutti tollanen punainen rääpäle joka sai nimekseen Eino. Oiva on kyllä paljon komeampi nimi. On vaikea asettua kunnon muotokuvaan, kun rääpäle tunkee jokaisen kuvaan mukaan. On se ihan ok vaikka ensin protestoin pissaamalla sänkyyn ja eteisen matolle. Vähän siitä tuli nuhteita kun kuulemma sylipaikka on edelleen olemassa ja lellikki on Oiva. En sitten saanut nukkua sängyssä pariin viikkoon ja otin opikseni.

Nyt kun maahan tuli sitä valkoista ja märkää, olen chillaillut enemmän sohvalla. Se sopii mun muodoille ja jotenkin myyrätkin ovat kaikonneet. Sanovat Jalon syöneen ne kaikki ,mutta en usko. Yksi yö vintillä rapisteli hiiri ja olisin ihan varmasti saanut sen kiinni jos mut olisi laskettu vintille.

Välillä pidetään Jalon kanssa kokousta sohvalla, mietitään tulevan myyräkauden suunnitelmaa. Yhtään ei suunnitella mitään rääpäleen pään menoksi, vaikka se onkin ravintoketjun alapäässä. Me ollaan kingit.

Viime päivinä Eino on tullut kovasti kainaloon. No mä olen hyvä isoveli ja annan sen olla. Palvelijan mielestä mä olen paras Einon kesyttäjä, se kun on vielä vähän arka umpelo. Oon mä opettanut sitä myös painimaan ja kerjäämään herkkuja. Ihan parasta herkkuilmettä mä en ole sille näyttänyt, saan siten ite enemmän. 

Mutta nyt mulla on asiaa palvelijalle, olis mun iltapalan aika. Pitäkäähän mieli korkealla, uusi kevät on ihan kohta.

Puutarhan lempityökalut

 Jossain tämän vuoden haasteessa mainitsin lempityökaluistani. Sen jälkeen Minna Hiidenkiven puutarhassa- blogista keksi, että voisin esitellä kaikki lempityökaluni. Aihe on pyörinyt mielessä pitkään ja nyt puutarhatöiden käydessä talvilepoon, oli hyvä tarttua aiheeseen.

Sen pidemmittä puheitta, tässä lempityökalujani.

Vasemmalta oikealle: rautaharava, hara, talikko, lapio, musta harava ja oranssi harava. kahdesta ensimmäisestä seuraavan kuvan alla lisää, käsitellään neljä muuta. Talikko on paras talon talikoista. Merkkiä en tiedä. Juuri sopiva minun käteeni korkeudeltaan ja muotoilultaan. 

Lapioni ansaitsisi ihan oman postauksen. Olen hankkinut sen täällä asumisen alkuvuosina. Lapiota on välillä hitsattu ja se pitäisi tehdä taas. En vain pysty luopumaan siitä. Pituus on täydellinen ja terän muoto juuri sopivan vähän kaareva. Lapio on myös yllättävän kevyt käsitellä eikä toista yhtä hyvää ole tullut vastaan.

Muoviharavat ovat suomalaista laatua. Oranssi on ikivanha, siitä on pari piikkiä poikki. Siksi ostin mustan pari vuotta sitten. Tykkään kun haravan piikki joustaa haravoitaessa mutta joustavuutta ei saa olla liikaa. Lapa on sopivan leveä, ei liikaa eikä liian vähän.

Sitten kaksi työkalua jotka saa haudata kanssani. Molemmat taisivat tulla edellisen talon mukana. Rautaharavaan on kerran vaihdettu varsi, mutta vaadin sen olevan vanha varsi. Näin tapahtui. Harava on mukavan siro ja senkin haravaosassa on juuri täydellinen kaarevuus minun käyttööni. Pieni hara on ahkerassa käytössä etenkin kasvimaalla ja kivituhkakäytävillä. Mies teroittaa terän säännöllisesti. Tämän puuvarsi on alkuperäinen, huomatkaa ekasta kuvasta sen ergonominen muotoilu. Tuollaista ei saa aikaan kuin vuosien käytöllä.

Pienet tykalut ovat tärkeitä nekin. Tässä eniten käyttämäni vasemmalta oikealle. Kunnon oksasaha, sitä tarvitaan aina. Oksasaksia löytyy useita, niissä minulla ei ole suosikkia, käytän kaikkia tasaisesti periaatteella mitkä ensin sattuu käteen. Mummon vanha viininpunakahvainen sieniveitsi on käytössä viikoittain. Sillä viilletään muovisäkit auki, katkotaan narut ja tehdään kaikki muu sellainen työ. Kitmimistä kaksi pitkää on tärkeimmät, vaikka olisi kuvaan voinut ottaa myös kaviokoukun. Kaksiteräinen kitkin on Elsan lempipuodista, yksiteräisen ostopaikkaa en muista. Muovisia pieniä istutuslapioita minulla on useampia, yleensä käytän tätä mustaa. 

Lisäksi kuvasta puuttuu voimasakset, nekin tulivat edellisen talon mukana. Ihan parhaat käytössä järempiä oksa katkoessa, sellaisia joihin ei kuitenkaan tarvita sahaa.

Viimeisenä vaan ei vähäisempänä minun kottikärryni. Kevyet ja pienet. Lavan muhkuroista voi päätellä, että ahkerassa käytössä ovat. Voisin sanoa, että päivittäin. Rengas on vaihdettu alun ilmatäytteisestä umpikumiseksi, minulla taisi mennä renkaita aluksi yksi per vuosi. Näitä käytän kunnes ovat puhki.

Haastan kaikki puutarhabloggaajat mukaan esittelemään omat lempityökalunsa.

Kirjontaa ja verhoilua

 Olen alusta alkaen miettinyt, että haluan isännänhuoneeseen oviverhon. Kun makuuhuoneen remontti valmistui, päätin, että huoneeseen tulee oviverho. Kumpikaan verhoista ei ole valmis, mutta kangas on hankittu. Päätin aloittaa makuuhuoneen verhosta. Verhokangas on sinistä villasekoitetta, oikeasti huonekalukangasta. Meillä Lahdessa on huonekalutehtaan tehtaanmyymälä josta sai nyt muuton alla edullisesti kangasta. Ikkunaverhotkin ovat vielä hankkimatta, en ole raaskinut ostaa neljää pellavaverhoa, ovat melko kalliita.

Mietin verhon reunaan jugend-kuviota, mutta sellainen oli jotenkin liian haastava. Sitten päätin piirtää jotain ihan omasta päästä.

Tässä suunnitelma josta aloitin, eli verhon alakulma.

Ja sama kuva verhokankaalle kirjottuna. Kuvassa kangas näyttää harmaalta, mutta se on oikeasti aika sama sininen kuin seinässä. Punainen harsinlanka on reunan merkki, siitä kangas menee taitteelle ja kirjailun nurja puoli jää taitteen alle piiloon. Kirjottavaa on vielä siis koko verhon verran mutta eipä tällä ole kiirettä, tulee lähinnä koristeeksi. Lanka on villalankaa, neulottavaksi tarkoitettu, ei mitään kirjontalankaa joka olisi ollut liian paksua.

Makuuhuoneen kampauspöydän tuolin istuinkangas oli auttamattomasti väärän värinen siniseen huoneeseen. Niinpä se sai uuden kankaan.

Kirjailua tuli tähänkin. Kuvio on kirjasta Jugend-kukka kirjonnassa. Kangas on sekin samaisesta tehtaanmyymälästä, villasekoitetta tuttuun tyyliini. Reunaan tulee vielä koristenastat ja joku kaunis hapsunauha jos vain löydän sopivan. Vaikka tulin kirjailu on jugendia, on tuoli itsessään enemmän kertaustyylinen tai uusrenessanssia.

Puutarhaillat ovat vaihtuneet palapeleihin, kirjoihin ja käsitöihin. Kävin viikonloppuna messuilla jossa oli samassa ilmaisen kirjan päivä. Mukaani lähti kaksi kassillista kirjoja joten nyt on lukemista koko talveksi ja mukavasti täytettä kirjahyllyn tyhjille hyllyille.

Puutarhan viimeisiä kukkijoita

 Lokakuu on ollut uskomattoman kaunis ja hyväsäinen. On ollut aurinkoa ja lämpöä. Aikaa puutarhatöiden loppuun saattamiselle on ollut luvattoman vähän. Silläkin on vaikutusta, että käsityöt ja nojatuoli ovat olleet se kutsuvampi vaihtoehto. Muutama suojaverkko on laittamatta paikoilleen, jospa ne löytäisivät tiensä kasvien suojaksi viikonloppuna.

Austin-ruusuista The Pilgrim kukki ihan näihin päiviin saakka. Voi jestas miten pidänkään sen kukista ja kukan muodosta. Tuhatterälehtinen olisi ehkä oikeampi nimi tälle ruusulle.

Maksaruohot kukkivat edelleen, ne taitavat sietää pientä pakkastakin. Kuvasta näkee miten puut alkavat olla lehdettömiä, syksy on pitkällä ja minun kalenterissa kääntyy talveksi marraskuun myötä.

Siirsin kesällä suuren määrän syysleimuja. Niistä liila päätti kukkia vasta nyt.

Vuosi sitten jostain alesta ostettu jouluruusu kukkii ensimmäistä kertaa. Upea väri ja sen kruunaavat pilkut tuossa kukan keskustan uumenissa. Kukkaa oli hankala kuvata sillä se roikotti itseään maata kohden.

Törmäkukka 'Miss Willmott' on päässyt kuviin monestikin syksyn aikana. Ja se ansaitsee täysin kaiken huomionsa. Se on kukkinut vähintään neljä kuukautta eikä loppua näy. Itsestään ei ole ilmestynyt yhtään siementaimea, nyt älysin kerätä muutaman siemenen talteen. Yritetään keinokasvatusta jos luonto ei suo uusia taimia.

Marraskuusta toivon yhtä kaunista kuukautta vaikka pimeydelle ei mahda mitään. Vaan olkoon valoisa aika yhtä aurinkoinen kuin lokakuussakin.

Kummituskissa

Minuun otettiin joitain viikkoja sitten yhteyttä voisinko tarjota kodin pienelle, erittäin aralle ja ujolle kissanpennulle. Eipä siinä kauaa mietitty ja niin tuo pieni neljä kuukautta vanha pentu muutti meille.

Pari päivää makusteltiin pennulle sopivaa nimeä. Arvo olisi sointunut kauniisti Jaloon ja Oivaan, mutta pentu ei tuntunut yhtään Arvolta. Pehmeämpi Eino valikoitui lopulta viralliseksi nimeksi. Enemmän taidamme kutsua pentua tällä hetkellä kummitukseksi sen äärettömän arkuuden vuoksi. Eino vakiintunee käyttöön ajan kanssa.

Pieni punainen kummitus hiiviskelee nurkissa ja huonekalujen alla. Se vilahtaa nopeasti syömään tai hiekkalaatikolla ja yhtä nopeasti takaisin piiloonsa. Välillä uteliaisuus vie voiton ja meitä kurkkii pieni otus pimeästä huoneesta kynnyksen takaa. Eräinä rohkeuden hetkinä on uskallettu haistaa ihmisen varpaita tai jopa hypätä sänkyyn. Pari varovaista leikkihetkeäkin on saatu ja metrin päästä on syöty herkkuraksu. 

Vielä on silti pitkä matka tavalliseksi kotikissaksi, sellaiseksi joka ei pelkää ihmisiä tai ylipäätään kaikkea mahdollista. Eino tulee saamaan sopeutumiseensa paljon rakkautta ja aikaa. 

Tämä on zoomattu kuva, ihan näin lähelle ei ihminen pääse kuin vahingossa.

Tässä pelottaa kun ihminen on hääräillyt ihan liikaa samassa huoneessa. Paras turvapaikka on oven takana olevan arkun päällä. Siellä on sopivasti piilossa katseilta. Myös salin puusohvan tyynyjen taakse on hyvä kätkeytyä.

Avotakka ja tuli on ollut ihmeellinen asia. Kerrassaan ihmeellisessä rohkeuden puuskassa sitä tultiin katselemaan lähietäisyydeltä.

No mitäpä mieltä Oiva on perheen uudesta vauvasta? Kummitus kiinnostaa Oivaa ihan mielettömästä. Haluaisi leikkiä ja tutustua paremmin vaan kun kummitusta pelottaa myös kissat. Alku oli Oivalle ilmeisesti shokki, lakkasi syömästä eikä kelvannut edes herkut. Nyt Oiva jo tietää, että lellikin paikka on edelleen olemassa ja syliin pääsee aina kun haluaa.

Tässä on Jalon mielipide, ei voisi vähempää kiinnostaa. Jalo on silti ulkoillut paljon, sisällä käydään lähinnä ruokailemassa. Syksyn myyräsaalis on ollut kunnioitettava, jopa neljä myyrää päivässä tuodaan näytille ja niitähän emme laske jotka syödään suoraan pellolla tuoreena.

Nyt taidan käydä laittamassa Einolle lisää ruokaa, kummituksen ruokahalu on kova, kaikki kelpaa mitä on eteen laitettu.

Jumi

 Minulla on ollut vakava jumi blogin suhteen. Kirjoittamisen kynnys on noussut kohtuuttoman suureksi kirjoittamattomuuden aikana. Olen ollut väsynyt, en ole kovin kummoisia jaksanut työpäivien jälkeen. Työpsykologin mielestä se on normaalia kokemani trauman jälkeen. Olen siis käynyt ennaltaehkäisevästi työpsykologilla, jotta selviän henkisesti. Onni on työnantaja joka tarjoaa tällaisen mahdollisuuden. 

Puutarhassa olen saanut lähes kaikki syystyöt tehtyä, enää puuttuu noin puolet suojaverkoista. Kasvimaan kääntämisen jätän suosiolla kevääseen, mitä sitä väkisin jos ei huvita. Rikkaruohot eivät katoa, jatketaan niiden parissa keväällä. Joitain kukkasipuleita tuli hankittua ja istutettua, lähinnä krookuksia ja posliinihyasintteja. En löytänyt mieleisiäni tulppaaneja joten ne jäivät hankkimatta. Pari jotain pientä sekoituspussia ostin eli muutama tulppaani sentään tulossa.

Austin-ruusut kukkivat pitkään eivätkä tunnu hätkähtävän ensimmäisistä kylmistä öistä. Kuva on otettu päiviä sitten, mutta katsoin tänään, että samainen The Pilgrim kukkii edelleen. Sille pitää saada tulevana suvena parempi tuki, onhan se oikeasti köynnösruusu.

Koristeomenapuu 'Musta Rudolf' on leiskuvan punainen syysvärissään. Tämä taitaa olla punaisin kaikista puutarhan syysväreistä, enemmän on keltaista ja esimerkiksi punatammi on vieläkin täysin vihreä.

Hauskoja sieniä putkahtelee milloin minnekin. Nämä hattivattien esikuvat ovat hortensiapuutarhassa pötköttelevän koivunrungon kyljessä.

Muutaman yönä on ollut hallaa ja onpa tainnut olla ensimmäiset pakkasyötkin. Aurinko sulattaa nurmikon kuuran nopeasti.

Terttuaralian kasvu oli todella myöhässä, mutta ehti se tehdä mustat marjansa. Tarkkasilmäinen voi löytää kuvasta parikin pyjamaludetta. Ensimmäistä kertaa näin niitä meidän puutarhassa. Taustalla näkyy yksi mustavalkoinen linssilude, sellainen myyrien ylin ystävä. 

Ensi viikolle sääennuste ennustaa lämpenevää. Yöt ovat kuitenkin kylmiä ja eläimet alkavat hakeutua puutarhaan. Ensi viikon tavoite voisi olla saada ainakin osa puuttuvista verkoista paikoilleen. Lintujen ruokinnan aloitin tänään, kyllästyin ikkunalautoja naputteleviin tirppoihin.

Makuuhuoneen remontti on valmis

Vihdoinkin pääsimme muuttamaan takaisin makuuhuoneeseen. Vajaa kaksi kuukautta teimme remonttia. Tahti olisi voinut olla nopeampikin, mutta mitäpä sitä kiirehtimään kun ei ollut pakko. Vaikka täytyy sanoa, että pensseli oli tällä kertaa kädessä monesti terapiapensseli. Kun maalasi neliöittäin katto- ja seinäpinta-alaa, unohtuivat murheet ja murehtimiset. Sinisen salin seinät ovat imeneet itseensä niin paljon kipua ja kyyneleitä kuin myös iloa toipumisesta ja parantumisesta.

Vanhempien valtakunta on nyt sininen sali, onhan se oikeasti toinen talon saleista.

Ikkunoista puuttuvat vielä verhot, niillä ei ole kiire kun on pärjätty jo 19 vuotta ilman. Verhot siis tulevat kunhan löydän ne käytettyinä. Uudet rullaverhot ostimme ruotsalaisesta huonekaluliikkeestä. Sieltä löytyi tummansiniset pimennysverhot, juuri täydellisen väriset. Valkoiset olisivat erottuneet liikaa sinisistä seinistä.

Kattokruunu on uusi, tai uusi vanha. Meille uusi, mutta käytettynä kesällä kirpparilta ostettu. Puuttuvat kristallit löytyivät taas mahtavalla palvelulla vanhan tavaran kaupasta. Kattorosetin maalasin katon väriseksi ja koristelin kuparinvärisellä maalilla. Olen oikein tyytyväinen lopputulokseen. Rosetti on sekin hankittu käytettynä, se ei ole kipsiä vaan uretaania. Pieni myönnytys nykyajalle.

Vanhoja kalusteita palasi omille paikoilleen. Kampauspöytäni tuolin kangas vaihtuu talven aikana siniseen. Kangas on jo hankittu, mutta teen työn sitten kun olen saanut entisöintikurssilla miehen vaatekaapin ovet valmiiksi. Vaatekaappini päälle kaivoin omista kätköistä pärekoreja, enää sinne ei laiteta epämääräisiä pahvilaatikoita.

Lattia on suopakuurattu kolmeen kertaan. Ehkä olisi voinut enemmänkin mutta en enää jaksanut. Sänkyä meillä pedataan harvoin, päiväpeitot säilyvät yhdessä pärekorissa silloin kun niitä ei tarvita. Miehen vaatekaappi tulee tuolle tyhjälle seinänpätkälle, siihen missä se on aina ollut. Seinän sävyt ovat itse sekoitettuja, ensin olin kauhuissani näin sinisestä huoneesta, vaan kun väreihin tottui, olen enemmän kuin tyytyväinen.

Täydellinen huone ainakin omasta mielestäni. Maton saatan vaihtaa. Kunhan ehdin, testaan tähän salin punaista DDR:n villamattoa. Jos se käy tuota vaaleaa villamattoa paremmin, saa vaalea siirtyä saliin. Tuolit ovat löytö kirpparilta monta vuotta sitten. Ne ovat 1970-luvulta vaikka niiden muotokieli on hyvin paljon uusrenessanssia. Huone on kalustukseltaan iloinen sekoitus mutta kaikki ovat tummaksi petsattua puuta. Laitan myöhemmin ennen ja jälkeen kuvia, pitää ensin saada hallintaan kuvakaaos joka odottaa siirtoa puhelimelta tietokoneelle.