Viime päivien aurinko sai vipinää kinttuihin kun tajusin etten ole vielä viritellyt varjostussuojia kasveille. Auringossa on jo voimaa, se on sulattanut esimerkiksi aitan katolta kaiken lumen. Sieltä lumi ei ikinä valu alas huopakaton takia vaan kaikki lumi poistuu sulamalla.
Palataan kuitenkin hitusen ajassa taaksepäin. Tajusin lumen keskeltä nousevan sellaisia risuja joita en halua jänisten tai kauriiden suuhun. Vielä uusimattomalta luumulehdon puolelta nousi pari 'Latvian Matala' kirsikkapuun juurivesaa. Haluan siirtää taimet toisaalle ja kokeilla saisiko niistä ihan oikeat satoa tekevät pikkupuut. Kun ei ollut yhtään vapaata verkkoa, käärin taimet palaan vanhaa lakanaa.
Tässä on syy suojaamiseen ja koko puutarhan suojien tarkastamiseen. Meillä kulki puutarhassa yksinäinen pieni kauris. Ensin näin ikkunasta jotain liikettä lintulaudan lähellä, sitten kun tajusin siellä olevan kauriin, olin tukehtua leipääni. Kauris vain 10 metrin päässä talosta. Ensin häädin kauriin pois ikkunasta huutamalla, sitten menin pihalle varmistamaan, että se on loikkinut kauas. Jälkiä löytyi ihan kaikkialta puutarhasta. Kompostin ympäriltä, arboretumista, luumulehdosta ja kasvimaan ympäristöstä. Toivottavasti oli vain eksynyt rankan lumisateen vuoksi, toista kertaa eläintä ei ole näkynyt.
Tällä viikolla on oltu aivan erivärisissä tunnelmissa kuin kahdessa aiemmassa kuvassa. Lumet sulivat silmissä. Paikoin lunta on vielä 10-15 cm, mutta on paljon alueita missä lunta ei ole yhtään. Olin laittanut syksyllä pallotuijien ympärille kasvituet ja nyt kiinnitin niihin varjostusverkon pyykkipojilla. Verkko löytyi sopivasti alesta, tarve oli yhdelle uudelle varjostusverkolle.Muistakaahan suojata taimet ajoissa auringolta.
Täytyypä tosiaan muistaa aurinkosuoja, muuallakin kuin etelänlomalla. Voi hitsiläinen, hyvä jos kauris ei palannut. Niillä on paha tapa tulla uudestaan ja uudestaan kiinnostavan apajan löydettyään. Ehkä joku metsämies on ampunut sen ;-)
VastaaPoistaOlisi ihana nähdä kelta-alppiruususi kukat joskus!
Ei ole onneksi näkynyt kaurista uudestaan. Metsämies saa minun puolestan korjata kaikki pois. Minustakin olisi ihana nähdä kelta-alppiruusu kukkivana.
PoistaKiitos muistutuksesta!
VastaaPoistaOle hyvä :)
PoistaSamperin kauriit! Aurinkoa ei viitsi kauheasti manata😉Ihana kuinka olet suojannut tuon kallisarvoisen kelta-alppiruususi. Mitäpä puutarhuri ei tekisi kasviensa eteen!
VastaaPoistaMitäpä sitä ei tekisi aksviensa eteen kuten säästäisi vanhoja untuvapeittoja.
PoistaTaidanpa suojata omatkin kasvit, kiitos muistutuksesta. Laitoin kasvituet jo sulan maan aikaan, joten verkkojen virittäminen sujuu helpommin. Kuten sinäkin olet tehnyt.
VastaaPoistaLunta on täällä paikoin 10 cm, mutta kasvien tyvellä ei välttämättä yhtään. Koko viikoksi on luvattu lisää lunta, vettä, pakkasta ja plussaa.
Ärsyttävät kauriit ja peurat. Katselin aamulla omassa pihassa tuoreita peuran jälkiä. Muutama ilta sitten näin kolme isoa peuraa puistoalueella. Silloin ne menivät naapurin pihalle. Olen ruiskuttanut tuijiin ja marjakuuseen TricoGardenia. Nyt voisi uusia ruiskutuksen.
Kelta-alppiruusullasi onkin nyt lokoisat olot untuvapeiton alla.
Aurinko porotti jo todella voimakkaasti. Tumma maa kasvien juurella saa pahoja aikaan jos ei suojaa herkkiä kasveja. Kaurit ja peurat ovat ärsyttäviä, niiden määrä on lisääntynyt täällä ihan muutamassa vuodessa. Ennen näki kerran vuodessa, nyt melkeinpä kerran kuukaudessa tai useammin.
PoistaKaikenlaista voi hyödyntää puutarhassa, kuten vanhan peiton.
Harmillista kun kauris on jäläkensä jättäny teillekin. Varottava on, tullooko uudestaan. Varjostusverkot on nyt ollu heleppo laittoo, on lumet vähissä. Toivottavasti satas lissee, tai tuhoja on odotettavissa. Pionipenkki ikkunan alla on paljaana.
VastaaPoistaSaisi tulla lunta kun tuli taas pakkaset, muutoin voi olla tuhoja edessä.
PoistaKauriita en minäkään kaipaa ja meillä ne ovat tulleet niin rohkeiksi, että tulevat aivan keittiön ikkunan alle ja vaikka kuinka tanssin häätötanssia ja koputtelen ikkunaan, ne vain katselevat - ulos pitää mennä metelöimään. Meillä on muutama ilves ja se on harventanut kasvanutta kantaa paljon. Verkot meinaan hankkia myös nyt ensi kertaa, viime kevään kokemus oli niin rankka, ahavaa ei sovi aliarvioida!
VastaaPoistaTäällä vielä säikkyvät, ehkä ovat oppineet varomana metsästäjiä mutta silti ovat rohkeita kun valoisalla tulevat pihoille. Ahavaa ei kannata aliarvioida, täällä ahavakausi näyttää alkavan jo tammikuussa jos on aurinkoista.
PoistaVoihan kauris, saisivat pysyä metsissä! Minä en ole vielä suojannut havuja, mutta tarkkailen kyllä sääennusteita. Varmaan edessä olevan pilvisen ja lumisateisen jakson jälkeen täytyy laittaa suojat paikoilleen.
VastaaPoistaMeillä sai laittaa jo nyt, aurinko paistoi kuin keväällä. Yhden erillisen pallotuijan unohdin suojata, sille pitää saada ensin tuki jotenkin varjostusta varten. Onneksi on muutoinkin aika varjossa, siirsin sen viime vuonna.
PoistaKauriit kuuluvat metsiin, ei puutarhaan.