Edellisessä postauksessa esittelin tulevan kauden tomaatit. Tässä postauksessa on sitten tulevan kauden esikasvatuksia. Ostohousut oli rehvakkaasti jalassa kun lähdin Suomen rajojen ulkopuolelle. Eipä siinä muistanut rajattuja esikasvatustiloja, ei tiennyt uudesta kissanpennusta joka taitaa oikeasti olla raketti, eikä siinä välähtänyt mieleen mikään muukaan este ja rajoite hankinnoille kuten vaikka tontin rajojen vastaan tuleminen. No nyt niitä on, esikasvatettavia.
Yläriviltä vasemmalta oikealle:
- Ihana kosmoskukka (en ikinä kasvata kun eivät kuki ennen pakkasia)
- Kaukasian törmäkukka (tätä on saavata lisää)
- Kahta erilaista kylmänkukkaa, valkoista ja liilaa (en ikinä saa itämään)
Alariviltä vasemmalta oikealle:
-Muhkea aprikoosin värinen salkoruusu (olisin ostanut viisi pussia mutta kaupassa oli vain yksi)
-Zinnia (en osta ikinä kesäkukkien siemeniä, hankalia)
- Upea vaaleanpunainen jaloritarinkannus (puutarhassa ei ole tilaa näin korkealle)
- Vaaleanpunainen lemmikki (jos käy niin etteivät omat talvehdi)
- Tuoksupielus lempiväreissä (en ole saanut kasvamaan)
- Tunturipitkäpalko (vaaleanpunaisena!!)
- Tuoksuherne (olen heikkona kirjaviin)
Alarivi vasemmalta oikealle:
- Vaaleanpunainen harjaneilikka (no kun sai halvalla)
- Valkoinen punahattu (viimeinen kerta kun kokeilen, aina tulee punaisia)
- Ihana rimpsureunainen orvokki (inhoan orvokkeja)
p.s. Katsokaa hintoja pusseista, eihän noilla hinnoilla saa Suomesta mitään, täällä saa maksaa viisi kertaa enemmän.
Kylläpä huvitti kommenttisi kunkin kasvinimen jäljessä. Aito puutarhuri uskoo ja luottaa, että tänä juuri tänä vuonna onnistuu paremmin, kuin koskaan aiemmin. Monen monta herkullista kasvia. Totta, noilla hinnoilla raaskii rohmuta pussin poikineen ihan vaikka kokeiltavaksi.
VastaaPoistaSyötävän ihana vintiö! Tuo katse saa unohtamaan kaikki hänen aiheuttamansa riesat.
Katsoin kyllä hintalappuja silmät pyöreinä. Itse tilasin lempikaupasta Englannista, joka on hankkinut välikäden EU:ssa, niinpä sieltä saa taas tilata. Sielläkin siemenpussit ovat puolet Suomen hinnoista, toki postituskulu tulee päälle. Mutta nuo hinnat ovat ihan uskomattomia. Toivottavasti hankalatkin itävät tällä kertaa ja tulee oikean värisiä!
VastaaPoistaVoi Tuholainen, miten voikaan olla noin tuhottoman söpö! <3
Monta ihanuutta tilasit. Älä peitä paljon noita kylmänkukkia ja kylvä hiekkapitoiseen alustaan . Minä yleensä kostutan maan ja painan siemenet hieman sekaan ...en peitä. Itää ihan älyttömästi .
VastaaPoistaTuo ritarinkannus on kyllä ihana .
Paljon kaunista kasvatettavaa oot löytäny edullisesti. Jännityksellä ootan, mitä sieltä kasvaa ja toivon, että näen kaikki kukassa blogissasi :) kissasi on niin söpö, että saa varmasti anteeksi kaikki tihutyöt :D
VastaaPoista