Kesä 2024 oli suotuisa erilaisille iiriksille. Moni lajike kukki erittäin runsaasti, joukossa oli myös ensikertalaisia. Osan kukinnan menetin sillä siirsin ja jaoin kesällä 2023 useita iiriksiä. Ensi kesänä on vuorossa muutaman vanhemman kasvuston jakaminen. Tässä postauksessa keskityn mataliin lajikkeisiin. Iiriksiä on niin paljon erilaisia, että on jaettava postaus useampaan osaan.
Iiris 'Webelos' on aikainen, taisi olla viime vuonna iiriksistä ensimmäisenä kukkaan herännyt. Olen ostanut tämän Mustilan taimipäivästä kolmisen vuotta sitten Mustilan ystävien kirpputoripöydästä. Taimi taisi maksaa euron. Tykkään tästä paljon, sain kauneutta yltiöpäisesti pienellä rahalla.
Valkovihreä ihanuus on yksi vanhimmista iiriksistäni. Sekin on hyvin aikainen, mutta kukkii jopa viikkoja. Viihtyy varjossakin, kestää siirtämistä ja ties mitä. Tämän olen hankkinut virolaiselta myyjältä enkä ole katunut, on niitä luottokasvejani.Iiris 'Cherry Garden' oli löytö, en ole nähnyt sitä toista kertaa myynnissä. Sen kukissa on kaunis tumma sävy jota on vaikea vangita kuviin. Tämän jakaminen on edessä ensi kesänä.
Nimetön vaaleanpunainen on lempparini. Tälle ei ole lajikenimeä, se on ostettu Türin kukkamarkkinoilta jo vuosia sitten. Edellisessä kasvupaikassa se ei kukkinut kunnolla, uudessa paikassaan viihtyy. Tämä iiris tarvitsee paljon valoa ja aurinkoa kukkiakseen.
Iiris 'Elleniida' ei ole matalaa pumila-ryhmää vaan germanica-ryhmää. Se on kuitenkin niin sirokasvuinen, että otin sen mukaan tähän. Sen kukat ovat aika hailakat, sillä on silti oma viehätyksensä.
Iiris 'Gingerbread Man' on aika hauska, sanoisin sen väriksi ruskea mikä on omassa puutarhassani harvinainen väri. Tätäkin tulen jakamaan ja siirtämään sillä ei oikein viihdy nykyisellä paikallaan kukkapenkin pohjoisreunassa. Iiristen paras paikka onkin siellä etelän puolella.
Tämä on ostettu nimellä iris pumila 'Red Heart'. En ole ihan varma onko kyseessä juuri se iiris. Kukinta oli ensikukinta, se voinee vielä muuttua kunhan taimi juurtuu ja voimistuu.
Tämä neitokainen on iris germanica 'Festive Skirt'. Melkoinen juhlahamonen se onkin. Kuivasta ja niukasta kasvupaikasta johtuen jää matalaksi joka vuosi, siksi se sai olla osa tätä postausta.
Tämä neitokainen on iris germanica 'Festive Skirt'. Melkoinen juhlahamonen se onkin. Kuivasta ja niukasta kasvupaikasta johtuen jää matalaksi joka vuosi, siksi se sai olla osa tätä postausta.
Seuraavassa osassa yltiöpäisen komeat ja pönäkät saksankurjenmiekat.
Oi kuinka ihana tuo 'Webelos', vaikka en yleensä olekaan noin hempeiden värien ystävä😍Todellakin hyvin totesit, että yltiöpäisesti kauneutta pienellä rahalla!
VastaaPoista'Cherry Garden'in värimaailma puhuttelee minua huomattavasti isommin. 'Gingerbread Man'illa on hauska ja väritykseen sopiva nimi. Väri on kyllä erikoinen.
Odotan kieli pitkällä saksankurjenmiekkojesi esittelyä!
Piparkakku-ukon väritys on erikoinen. Näistä löytyisi netistä pitkät pätkät tietoa millaisia risteytyksiä ovat, mutta en nyt tähän lähtenyt niitä kaivelemaan. Iiristen valikoima on mielettömän runsas.
PoistaVoi huokaus! Onpa kerrassaan kauniita. Valkovihreä luottoiiris on mielestäni erityisen kaunis, eikä kyllä muissakaan ole mitään vikaa!
VastaaPoistaLuottoiiris on kaunis, se on luonnossa vielä kauniimpi kun näkee paremmin sen vihreyden valkoisessa kukassa.
PoistaAivan ihania kaikki. Sinulla iirikset kukkivat kerrassaan upeasti. ❤️
VastaaPoistaViime vuosi oli hyvä iirisvuosi. Vain pari iiristä piti kukinnassa välivuotta.
PoistaIhania! Ja hyvin siellä puutarhassasi selvästi viihtyvät. Webelos on minustakin yksi kauneimmista. Se on jotenkin jäisen raikas.
VastaaPoistaTäällä paahteessa iirikset viihtyvät hyvin. Yleensä vaativat paljon aurinkoa. Ilokseni olen huomannut senkin ettei moni kavahda savimaata.
PoistaKiitos esittelystä. Minä olen kovasti etsiskellyt tietoja erilaisista iiriksistä ja tämä juttu tuli kuin tilauksesta. Minun tekisi kovasti mieleni tuon toisen kuvan kaltaisia, ne sopisivat monien perennojen kumppaneiksi. Toki monet muutkin sävyt ovat ihania paikasta ja naapureista riippuen.
VastaaPoistaTuo vihreävalkoinen on huippuihana. Se teki viime kesänä itsetään ensimmäiset siementaimet, nyt odotan milloin kukkivat ja näen ovatko jälkeläiset millaiset. Matala iiris on hyvä kumppani monelle kasville ja jos penkin reuna on etelään, saa siitä hyvän reunuskasvin.
PoistaIiriksen kukat ovat niin omanlaatuisia, etten vielä tiedä pidänkö niistä vai en. Ne ovat omalla tavallaan viehättäviä ja kukan yksityiskohdat ovat mielenkiintoisia, kuten tuo Gingerbread Man. Türista löytämäsi iris on kauniin värinen.
VastaaPoistaOlen antanut omalla pihalla naapurilta saamani iiriksen juurakon vielä kasvaa ja ilahduttaa kukinnollaan :) Olisi jo aika sitä nuorentaa ja kenties vaihtaa johonkin toiseen paikkaan kasvamaan.
Minä tykkään iiriksistä, kaikki kelpaavat vaikka ei ihan lemppari olisi sävyltään tai muodoltaan.
PoistaIirikset ovat todella ihania ja jäin miettimään, onko minulla lainkaan tuota 'pumila'-ryhmää ja taitaa vanha Kaukolasta tuotu kuuluvan juuri siihen ryhmään. Upeita iiriksiä sinulla, kaikki ihania! Ja vaikka kaikilla nimeä ei olekaan, kasvi on tärkein - kuten tuo upea vaaleanpunainen! Oikopäätä ihastuin tuohon 'Webelokseen' ja 'Festive Skirtiin', myös tumma komeapartainen 'Cherry Garden' on kaunis! Jään odottamaan jatko-osaa!
VastaaPoistaJatko-osaa on tulossa, tai ehkä kaksikin. Minulla on aika paljon iiriksiä sen päättelin kun katslin kuviani, olisiko peräti kolmisenkymmentä erilaista lajiketta.
PoistaSangen kunnioitettava määrä noita kaunottaria eli odotuksen innostus on suuri!
PoistaVau! Itse en viimekesää kuvaisi järin runsaskukkaiseksi iiriksien osalta. Taijan olla vaan huono kasvattamaan niitä..
VastaaPoistaMutta.. tuli deja vu tosta sun Cherry gardenista. Ostin samanlaisen nimellä ''Viinikivi'', mutta omani on juuri samanvärinen kuin sulla ja mielestäni ei näytä viininpunaiselta. Tähän ei saa näköjään kuvaa laitettua, mutta mulla on kuva blogissa. Onkohan nämä samat? Kumpihan on oikea? :D Anteeksi, ei ole tarkoitus mainostaa mitään. On vain ärsyttävää, kun ei voi tietää aina saako juuri sen, mitä ostaa.
https://kukkienpauloissa.blogspot.com/2024/12/nurkkapenkki-kesakuussa-2023-osa-34.html
Kiitos, tulen katsomaan miltä näyttää. Tuo kirsikkainen mikä minulla kasvaa on luonnossa situsen enemmän punainen, sen oikeaa sävyä on vaikea vangita kameraan.
PoistaOkei. Miltä sinusta näytti, oliko samaa näköä? Ainakin ne "karvat" oli molemmissa violetteja ja ihankuin sunkin Cherry gardenissa ois ollu kellertävää keskellä. En tiedä oikein, miten tunnistaa noita. Kerro toki, jos tiedät, mikä tuo mun voisi olla 🙂
PoistaEdellinen viestini taisi hukkua jonnekin.. Miltä näytti, oliko samat? 😀Onko sen cherry gardenin keskusta kellertävä? Ainakin siniset tupsut on molemmilla. En oikein tiedä, mistä nuo voisi tunnistaa, mutta kerro toki jos on ajatuksia, mikä minun kurjenmiekka voisi olla
PoistaEi hävinyt viesti, minulla menee kaikki viestit odottamana hyväksyntää tietyn päivämäärän jälkeen siitä kun postaus on kirjoitettu, ehkäisee tehokkaasti roskapostia. Minustakin vaikutti hyvinkin samalta.
PoistaVoi, miten paljon sinulla on iriksiä. Toinen toistaan hienompia eli ei haittaa, vaikka oikea nimi puuttuu (vaikka se aina kiva olisikin). Voisit tehdä postauksen, jossa kerrot tarkemmin niiden istutuksesta, sopivasta sijainnista ja hoidosta. Jospa minäkin saisin tuollaisen kukkapaljouden muutamille iriksilleni.
VastaaPoistaVoisin tehdä oman postauksen vaikka en minä tee niiden kanssa mitään ihmeellistä. Luulen, että pitävät siitä kun ovat koko päivän auringossa, mikään ei varjosta.
Poista