sunnuntai 26. tammikuuta 2025

Sekalaiset sankarit

Kolmas iirispostaus kertoo kaikista niistä iiriksistä joita en saanut ympättyä edellisiin postauksiin. Kun tässä olen muistellut viime kesän iiriksiä, olen tajunnut ettei kaikista kukkineista ole kunnon kuvaa. Joten tässä postauksessa ovat ne, joista on edes jonkin sortin kuva. 

Loistokurjenmiekkoja löytyy muutama lajike. Nimet näille löytyisi jostain arkistojen kätköistä jos jaksaisi kaivella. Tämä vaalean liila on hieno. Sen sisus on kuin kimalteleva simpukan kuori auringon osuessa siihen.
Tykkään tummastakin, mutta en yhtä paljon kuin vaaleasta siskostaan.
Kolmas on lähes puhtaan valkoinen mutta siitäpä en sitten ottanut kuvaa. Neljäs on kuvassa, se on nimetön lajike saksalaisesta kaupasta. Myytiin nimellä valkoinen iiris. Kaunis kuin mikä.
Ei hajuakaan mistä tällainen vaalea siperiankurjenmiekka on tullut meille. Etenkin kun löysin sen maakuuhuoneen ikkunan alta johon en ole kurjenmiekkaa istuttanut. Voi siis olla jopa oman puutarhan siementaimi sillä samaisessa paikassa kasvaa Arvilan alkuperäistä siperiankurjenmiekkaa. Nyt tämä prinsessainen on siirretty uuden kasvihuoneen kupeeseen jossa sitä on mukavampi ihastella.
Siinä on se Arvilan alkuperäinen perinteinen siperiankurjenmiekka. Sitä kasvaa laajana kasvustona luumulehdossa. Ikkunan alta se on hävitetty sillä paikkaa on tyhjennetty kasveista.
Onkohan tämä jokin sysikurjenmiekka? Kukki ensimmäistä kertaa ja juuri tähän kohtaan olen istuttanut sysikurjenmiekan. Kukan muoto kielisi sysikurjenmiekan olemuksesta.
Tästä en tykkää, on liian samanlainen jo minulla olevien lajikkeiden kanssa. Voi olla, että lähtee kokonaan pois. Nimeä en merkinnyt mihinkään ylös.
Mätäskurjenmiekka iris graminea on omia suosikkejani. Se tekee kukat hauskasti tuonne lehtien sekaan ikäänkuin mättääksi. Kasvaa suorassa savessa, oikeastaan ihan missä vain. Leviää kohtuudella ja lehdet ovat ryhdikkään kauniit talveen saakka.
Lopuksi pala sitruunajäätelöä. Tämänkin olen ostanut joltain kirpputorilta. Sen piti olla valkoinen, mutta ei se täysin ole. Tykkään tästä silti paljon. Kukinnan suhteen on aika oikukas, sitä pitää jakaa yllättävän usein jotta jaksaa kukkia.

Edellisen postauksen kommenteissa taisin arvioida minulta löytyvän noin kolmisenkymmentä lajiketta iiriksiä. Nyt on pakko sanoa, että ehkä niitä onkin nelisenkymmentä koska aika monta lajiketta jäi ilman julkaisua. Ehkä voi jo puhua iirisrakkaudesta.

Kiinnostaisiko seuraavaksi kuulla päivänliljoista?




















6 kommenttia:

  1. Sinulla on kyllä huikea kattaus iiriksiä😯Mätäskurjenmiekka on ihana, sitä on itsellänikin. Se on tosiaan hauska tehdessään kukat tuonne tyvelle. Monesti ne meinaavat kokonaan jäädä huomaamatta. Sen kukka on läheltä todella kaunis.
    Vastauksena kysymykseesi: kyllä kiinnostaa!

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana tuo valkoinen hörselö. Minulla ei ole pienessä pihassani kuin tuo perinteinen siperiankurjenmiekka, jota rakastan. Kirpparilta olen ostanut vuosia sitten pari saksankurjenmiekkaa. Epäilen perinteiseksi lilaksi, mutta kukintaa yhä odottelen. Sen toivossa siirsin viime kesänä aurinkoisempaan paikkaan. Ja todellakin päivänliljat kiinnostavat myös. - terkuin pienen pihan Tuija

    VastaaPoista
  3. Olen kanssasi samaa mieltä tuosta kuvaamisesta, pyhästi sen aloitin viime kesänä ja kuvasin iirikset lehtineen partoineen kaikkineen, mutta sitten se tyssäsi, täytyy ensi kesänä ottaa uusi erä.
    Kurjenmiekkasi ihan kaikki ovat todella upeita ja olet todellinen niiden lähes ammattilainen, upea määrä kaunottaria! Loistokurjenmiekka on myös lähellä sydäntäni, puhtaan valkoista meille olen yrittänyt, mutta se ei kasva, muut puhtaan valkoiset kyllä, syytä en tiedä. Viimeisen kuvan sitruunajäätelö on todella ihana!
    Päivänliljat kiinnostaa! Meille meinasi tulla pesäero niiden kanssa! Minulla oli useampiakin päivänliljoja, mutta ne kun alkoivat kukkimaan, nimilappu ja kukan väri eivät täsmänneet useista yrityksistä huolimatta. Rohkenen yrittää uudelleen, mutta jään odottamaan postaustasi aiheesta! Kuvasitko muuten suopapesun ihan vaiheittain, sekin kiinnostaisi!

    VastaaPoista
  4. Sinulla on käsittämättömän laaja ja upea määrä eri lajikkeita, olet selvästi iiristen asiantuntija kasvatuksessa ja hoivaamisessa. Yritän itsekin joka talvi päättää ottaa kuvia enemmän ja kaikista lajeista, mutta niin se vain unohtuu kesän kiireissä. Talvella on aikaa katsoa kuvia edestakaisin ja miettiä kasvupaikkoja, joten olisi kiva, että kuvia löytyisi enemmän.
    Ehdottomasti olisi kiva nähdä päivänliljoja!

    VastaaPoista
  5. On kyllä upea kokoelma erilaisia iiriksiä. Itse olen nyt muutaman vuoden niitä istutellut. Valkoinen ollut hakusessa,saksalaisesta olen pari ostanut. Viime kesänä toinen kukki ensimmäisen kerran,taitaa olla samaa kuin sinullakin. Toisen kukintaa odottelen vielä. Kirpputorilta ostin myös pari sinivalkoista,toivottavasti jatkavat kukintaa meillä. Riskillä ostin Viherlassilan syysalesta muutaman taimen valkoista ja punaista. Toivon että ovat nyt juurtuneet kun täällä lounaisrannikolla on ollut todella lämmin talvi, istutin ne hyvin myöhään.
    Sitä kysyisin kun kirjoitat niiden jakamisesta...onko silloin jakamisen aika kun kukinta vähenee ? Kiitos jos ehdit vastata.

    VastaaPoista
  6. Teiltä löytyy kyllä valtava määrä upeita iriksiä!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)