Ensi kesänä on vuorossa ulkovuorauksen uudelleen maalaus. Edellinen maalaus on tehty 2012 kun ensin oli rapsuteltu pari kesää vanhoja lateksimaaleja pois. Tulevassa maalauksessa menee koko kesä, tai jopa kaksikin kesää.
Talon pohjoispuolen uudisosan maalipinta on melkoisen surkean näköinen. Petroliöljymaalin pinta on kauttaaltaan pintahomeen peitossa. Onneksi homeesta ei ole kuin esteettistä haittaa ja se on poistettavissa kevyellä pesulla. Kuvan oikeassa laidassa näkyy sama maali vanhassa seinälaudassa, ei mitään merkkejä homeesta. Vain uudet laudat ovat pinnaltaan mustia.
Takaseinä joka on suoraan pohjoiseen on yhtä karu näky kuin sivulta. Tänne ei aurinko paista koskaan, sekin vaikuttaa, samoin se ettei tuohon tuule suojaavan puuston ja muiden rakennusten takia.
Etelän puolen seinustalla rappio näyttäytyy toisella tapaa. Vaikka tätä aikoinaan kuinka hiottiin ja raaputettiin, ampuu nykyinen maali irti pinnastaan. Edessä on uusi raaputus ja hionta.
Tässä lähikuvaa maalin krakeloitumisesta. Ensi kesänä on korkea aika ryhtyä työhön. Olisimme ryhtyneet tähän jo aiemmin, mutta päätimme tehdä sisätilat valmiiksi ja niissä vierähti se kaksi kesää. Keväällä, heti kun säät sallivat voi aloitella maalin rapsuttelua. Eipä tarvitse miettiä mitä sitä vapaa-ajallaan tekisi puutarhatöiden lisäksi.
Iso urakka on teillä edessä!
VastaaPoistaNiin on. Onneksi ei ole mitään aikataulupaineita.
PoistaIso urakka edessä. Talon pesu ja vanhan maalin raapiminen on vähintään yhtä iso työ kuin maalaus.
VastaaPoistaHirvittävän iso, nimenomana kun on se pesu ja raappaus ensin.
PoistaHyvin ymmärrän, miten paljon töitä on kesäksi tiedossa. Onneksi ei joka vuosi taloa tarvitse maalata.
VastaaPoistaOnneksi ei tarvitse joka vuosi ja jospa seuraavan kerran olisi vasta 20 vuoden päästä.
PoistaNo eipä tosiaan ole vapaa-ajan ongelmia. En ole vakuuttunut petrooliöljymaalin kelposuudesta. Maalasin sillä vanhan taloni ulko-oven ja se lähti todella nopeasti krakeloitumaan ja meni muutenkin rumaksi. Pellavaöljymaalilla joutuu kyllä vetämään usean ohuen kerroksen, mikä on hidasta hommaa. Minullakin on edessä viime kesänä maalatun sinisen yläosan toinen kerros, enhän ehtinyt vetää sen kuin kertaalleen. Sinkkiä suositellaan sekoitettavaksi pellavaöljymaaliin, en tiedä, olisiko siitä apua petroolimaaliinkin.
VastaaPoistaTalonne on kyllä niin kaunis tuossa valitsemassanne värissä!
Siis sinkkiä homeen estoon.
PoistaEn ole enää minäkään vakuuttunut. Virtasen öljymaalia on mietitty jatkoon. Pitääkin lukea lisää sinkistä.
PoistaVALTAVA urakka teillä edessä! Meillä on tiilitalo, mutta toissa kesänä meillä pestiin ja maalattiin puuosat, homeiset. Meidän kylässä on nuorten miesten maalausfirma ja he tekivät homman hyvin ja suhteellisen edullisesti, onneksi kun korkeiden paikkoja maalaus on todella hankalaa. Tuo home ja krakeloituminen on ikävää, meillä mökin maalaus on ensi kesänä edessä. Teillä on kaunis talo!
VastaaPoistaIso urakka on tiedossa eikä se kauheasti huvittaisi, mutta pakko on tehdä, talo on niin kamalan näköinen. Kiitos, rakakstuin taloon heti ensi silmäyksellä.
Poista