perjantai 31. tammikuuta 2025

Tammikuu on uusi maaliskuu

 Melkoinen epätalvi saatiin tällä kertaa. Tammikuun sää on ollut kuin yleensä maaliskuussa, vain aurinkoa on puuttunut. Täällä II-vyöhykkeellä lumet tulevat ja menevät. Välillä sataa vettä ja kaikki on jäässä. Tällä hetkellä kaikkea peittää sentin lumihuntu, mutta jo huomenna tilanne voi olla toinen. Tosin nyt näyttää siltä, että helmikuu alkaa pakkasjaksolla. Sekin käy, kunhan ei sataisi vettä.

Revin syksyllä pihapadasta kaikki tuoksuherneet pois, olivathan ne jo ruskeat ja kaikkensa antaneet. Juurelle jäi pari itsestään kylväytynyttä uutta taimea. Olen seurannut niiden elämää koko talven. Edelleen ovat hengissä vaikka pakkanen on käynyt korkeallakin, tosin silloin olivat lumipeitteen suojassa. Jos nämä selviävät kesään asti, on tapahtunut suuri ihme. Talvehtinut tuoksuherneen alku. Taidan heittää lunta niiden päälle ja hitusen avittaa talven kestämistä.
Lumettomasta maasta on aikaa tehdä löytöjä kun muutakaan tekemistä puutarhassa ei ole. Itsestään levinnyt sinivuokko ilahduttaa. Jokohan se tänä vuonna kukkisi? Tätä en henno siirtää, jos tuossa rutikuivassa rinteessä on lähtenyt kasvuun, niin todellakin saa jatkaa kasvuaan siinä.
Osa nurmialueista on luistinkenttänä. En lähtenyt tarpomaan tuonne edes nastat kengissä vaan kiersin suosiolla helpompaa reittiä. Kaikki kasvit kasvavat kohopenkeissä joten niiden puolesta en ole huolissani. 
Hortensiapuutarha on melkein lumeton. Se ei ole kovin yllättävää sillä alue sulaa keväisin ensimmäisenä. Täälläkään pahin jäätilanne ei ole istutusalueilla vaan nurmikolla. Nurmikoiden kohtalosta en jaksa huolehtia, ne kyllä korjaavat nopeasti itsensä jos joutuvat jään tuhoamiksi.

Arboretumissa on eniten lunta. Sielläkin on paljasta, koko tervaleppien rivistö on ilman lunta. Kuvan alaosan jääkenttä on jokavuotinen näky, siihen valuu paljon sulamisvesiä.
Japaninkääpiökirsikka 'Kojo-no-mai' on kotiutunut mukavasti. Se kasvatti kesän aikana mukavasti kokoaan ja kaikki uudet versot näyttäisivät olevan elossa. Pala lakanaa ei ole pakkassuojana vaan se suojaa polttavalta kevätauringolta ja tuulelta. Pienesti pitää auttaa kirsikkaa selviämään täällä pohjolan kalseissa oloissa.

Huomenna hypätään helmikuuhun. Se tietää lisää kylvöjä ja ehkä joitain puutarhasuunnitelmia.









1 kommentti:

  1. Tammikuun sää on todellakin ollut vaihteleva ja aika erikoinen. Meillä näyttää tosin lumisemmalta kuin teillä, mutta lumen paksuus on kyllä vajentunut vesisateiden myötä. Hiekkatiet ovat jälleen ihan järkyttävän liukkaita - aivan kuin kuva nurmikostasi.
    Jopas olisi ihme kerrassaan jos tuo tuoksuherne selviäisi talven yli ja lähtisi keväällä reippaasti kasvuun. Pidetään sille peukkuja!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)