tiistai 26. toukokuuta 2020

Muuttavat mustikat

Pensasmustikkani muuttivat joitakin vuosia sitten nurmikolta saunan edustalle. Jo sillon tiesin ettei paikka ole välttämättä lopullinen mutta parempaakaan ei siihen hätään ollut. Eilen koitti uusi muutto.
 Vaihdoin mustikoiden ja rohtosuopayrtin kasvupaikan toisiinsa. Mustikat ovat nyt tuossa vasemmalla puolella. Saunalla mustikat kasvoivat aivan liian varjossa, nyt aurinko paistaa niille koko päivän. Jos tarvitsee kastella, on kasvihuoneen kupeessa vesihana jossa on mustikoille asti ylettyvä letku. Edelleen mustikat pitää suojata talvisin jäniksiltä ja satoaikaan linnuilta.
 Samalla kun kaivoin rohtosuopayrtit ja niiden kasvualustan pois, siirsin sillekin puolelle paremman hirren. Hirret ovat vain nurmikon puolella sillä niitä ei ollut enempää. Kasvimaan sekä mansikkamaan puolella on kivet pitämässä kohopenkin multaa aloillaan. Olkea pitää lisätä koko kasvimaan kulkuväylille kunhan ehdin.
 Siinä ne mustikat kasvavat vaikka mitään ei näy. Niissä on vielä onnettomat lehdet, ovat enemmän risuja kuin pensaita. Kuorikatteen alla on sanomalehteä sillä todennäköisesti en saanut kaikkea rohtosuopayrttiä pois vaan se yrittää tunkea jostain esiin. Mansikoiden puolella on kivien ja katteen alla vanhoja muovisia multasäkkejä leikattuna jotta sieltä ei nouse mitään esiin.
 Tänään ilta menikin enemmän puutarhassa haahuiluun ja kaiken kukkivan tai kohta kukkivan ihasteluun. Tähtimagnolian ensimmäinen kukka on nyt täysin auki. Onhan se kaunis mutta en minä kokenut mitään erityistä sykähdystä. Ehkä sitten kun kukkia on enemmän.
 Enemmän minä odotan tätä kaunotarta joka on Rhodododendron Williamsianum- ryhmän 'Tiuku'. Eli Tiuku alppiruusu. Kukkia on tulossa peräti kolme kappaletta. Nuppu on kaunis syklaaminpunainen mutta auetessaan kukan pitäisi olla vaaleanpunainen.
 Metsätulppaaneista ensimmäinen on aukaissut kukkansa. Nämä ovat kauniita mutta hankalia kuvattavia retkottavan kasvutyylinsä takia.
Marjaluteet olivat valloittaneet monta syreeniä. Mikä lie kevätkokoontuminen eikä tietoakaan turvaväleistä. Toivottavasti eivät syö syreenejäni vaan olivat vain lepäilemässä.

13 kommenttia:

  1. Hih, luteiden turvaväli(ttömyys)!
    Oi kun ihanan värinen alppiruusun nuppu. Ja niin siistiä tuli noista uusista mustikka- ym. penkeistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luteita oli järkyttävän paljon, mikä lie kevätralli päällä. Eikö olekin hieno nuppu, itse asiassa luulin kukan olevan tuon värinen mutta onneksi tutkin himan kasvin tietoja joista kävi ilmi vaaleanpunainen kukka. Ja sehän sopii minulle :)

      Poista
  2. :D Meille taitaa myös muuttaa muuttavia mustikoita, kun olen jo jonkin aikaa pähkäillyt sitä ensimmäistäkin mustikkapenkin paikkaa. Vai tuleekohan tässä pähkäillessä se pysyvä mustikoiden paikka... Aurinkoisia toukokuun päiviä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikea päättää mustikoiden paikkaa, ei saa olla kuiva, ei saa olla liian märkä, pitää olla vähän koholla, pitää kastella jos on kuivaa, vaatii tilaa jne. Onneksi näitä on helppo siirtää kun eivät tee mieletöntä juurakkoa. Kiitos samoin, aurinkoisia toukokuun viimeisiä päiviä.

      Poista
  3. Mustikkapenkeistä tuli hienot. Hirsi- ja kivireunat sopivat hyvin yhteen. Sinulla on kyllä hyvää materiaalia penkkien reunustamiseen.
    Rhodossa jo nuppu on kaunis, avautuessaan varmasti vielä kauniimpi. Kuten magnoliakin.
    Marjaluteita on nyt hurjan paljon. Kuvasin samanlaista "kokousta" tarhakylmänkukan kimpussa. Seuraavana päivänä niitä ei näkynyt ja kukka oli edelleen hyvässä kuosissa. Mikähän lienee marjaludekokouksen syy?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiviä riittää, nuo mustikoiden reunustan kivet on kaikki tämän kevään kaivelun tuloksia. Taitaa olla marjaluteiden vuosi.

      Poista
  4. Siinä on mustikoiden hyvä viettää vaikka loppuelämä ja tuottaa kiloittain satoa, ei luulisi olevan valittamista! Tosi hyvännäköinen paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sato-odotukset ovat korkealla, saunalla eivät tuottaneet kunnon satoa varjon takia. Niitä oli myös hankala kastella kun sai aina kuskata kottikärryillä vettä niinpä kastelu unohtui luvattoman usein.

      Poista
  5. Kivalle näyttää!
    Noita luteita on täälläkin ollu monena vuonna ja joissakin kasveissa ihan järkyttävästi. Ei oikein tiedä vahingoittaako ne kukkia?? Pitäisivät kunnon turvavälit eli yks /puutarha ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin on luteita joka vuosi mutta nyt niitä on paljon, kaikki pienet syreenin oksat täynnä useammassa pensaassa. Ehkä leuto talvi piti ne hengissä.

      Poista
  6. The beautiful garden planted with your beautiful flowers inspired me to do gardening too. The yard of the house looks fresher with flowers.
    Greetings from me in Indonesia

    VastaaPoista
  7. Siisti mustikka penkki. Me siirsimme myös viimekeväänä mustikat uuteen penkkiin ja tekivät heti upean sadon. Toivottavasti teille käy samoin. Me olemme nyt kastellut mustikoita usein.

    VastaaPoista
  8. Hieno mustikkapenkki! Hirsi- ja kivireunat ovat kiva yhdistelmä.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)