keskiviikko 16. kesäkuuta 2021

Kevyemmällä otteella

Vaikka sunnuntai painaa päälle, aion ottaa puutarhassa kevyemmällä otteella. Ei stressiä, teen sen minkä ehdin ja taas kerran kipeytynyt käsi antaa myöten.

Varjosiipan kukinta ehti melkein mennä ohi vaikka kävelen viereistä polkua pitkin joka päivä. Paikka kasvilla on varjoinen mutta tosi kuiva. Silti on viihtynyt hyvin vaikka keväällä pelkäsin toista, koska varjosiippa heräili hitaasti maan uumenista.
Atsalea 'Tarleena' on ensimmäinen hankkimani atsalea. Kukkii hillitysti ja minusta niin kauniin sävyisin kukin.
Korallikeijunkukka on itse siemenestä kasvatettu, siten sillä on erityinen paikka puutarhurin kasvisydämessä. Jouduin siirtämään tämän ettei jää tähtiputkien jalkoihin mutta eipä tuo ollut moksiskaan siirrosta. Taustalla näkyy koristeraparperi jonka hankin viime kesänä.
En ole ennen huomannut miten kauniit nuput kirahvinkukalla on. Melkeinpä kauniimmat kuin itse kukat.
Vieno-myrsky heitti ihanat kirjolupiinini maahan mutta onneksi ehdin kuvata ne ennen myrskyä.
Vuonna 2017 istutetut kuuset satavuotiaalle Suomelle voivat hyvin. Toisessa niissä on aivan mieletön vuosikasvu. Olen leikannut kuusia säännöllisesti jotta niistä kasvaisi kauniin muotoiset. Nyt näkee, että leikkaus tuottaa tulosta. Jotain puita tai pensaita haluaisin istuttaa kuusien väliin mutta en vielä tiedä mitä. Kuuset kasvavat ajan kanssa ja mitään liian suurta väliin ei saa tulla. Ehkä tyydyn siirtämään syreenin taimia ja se on siinä.
 

10 kommenttia:

  1. Mullon viälä yks kiveyksen uusimine ennen pyhää. Uuret reunat ja pohojat on tehty, joten tästäku lähären, alakaa paukutus. Hiano siippa, tais mennä hankintahan. Sopiis hyvin varijohiippojen kylykehen. Sääli lupiinia, olisivat ollehet komeeta. Täälä taitaa keriitä tulla viälä yks myrskypäivä tällä viikolla. Huoks.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä kiviurakkaan, taidat ehti tehdä ennen kun kunnon helteet alkavat.

      Poista
  2. Hillitön kuusien vuosikasvu, tänään itsekin ällistelin miten pitkillä sormilla ne pienimmätkin jo tavoittelevat.
    Korallikeijunkukat ovat niin ihania, ei niihin kyllästy koskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hyvä vuosi kuusille. Korallikeijunkukka on kaunis, niitä pitää lisätä.

      Poista
  3. Sä oot viisas ku osaat ottaa rennosti, mä en taho osata... kamala lista on tekemättömiä asioita sunnuntaita varten vielä :D Kovasti kyllä tuuli, meinas mennä mun sulkahernepuu nurin, onneks hoksasin sitoa kiinni. Onpa tosiaan kaunis tuo kirahvinkukan nuppu, enpä hoksaa millanen kukka siihen tulee, täytyy käyä googlettaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeiset päivät oli pakko ottaa rennommin koska meillä oli niin kuuma, keskityin kasteluun ja pikkupuuhasteluun.

      Poista
  4. Sama juttu pitää minunkin googlettaa tuo kirahvinkukka en meinaa ole koskaan kuullutkaan moisesta. Kaunis atsalea minulla on kolme tumman punaista. ja ne on kukkineet jo aikoja sitten. Minäkin siirsin keijunkukkaa reilusti yhteen penkkiin ja hyvin onnistui. Minulla on tuota samaa väriä lupiinia ja kaunis on sen väritys. Hieno asenne sinulla... ei tressiä niin sitä pitää. Hyvää sunnuntaita ja onnistumisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keijunkukka kestää siirtoa. Harmikseni kolme viime vuonna Virosta ostamaani keijunkukkaa kuolivat. Ei kannata stressata asioista joille ei voi mitään :)

      Poista
  5. Ihana atsalea! Minun 'Tarleenani' kukkii paljon tummempana, omituista. Pitänee jossain välissä googlettaa, olenko saanut väärän lajikkeen. Kirahvinkukassa on kyllä aika veikeä nuppu. Toivotaan aurinkoista säätä sunnuntaille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jollain muullakin Tarleena kukki paljon tummempana, ehkä minulla on väärä. Ärsyttävää. Sunnuntai oli aurinkoinen, +30 astetta.

      Poista

Kiitos kommenteista :)