torstai 24. kesäkuuta 2021

Kasvihuone tänään

Uusi kasvihuone on osoittautunut mahtavaksi paikaksi. Kasvi viihtyvät, samoin puutarhuri. Kuumasta säästä huolimatta olen istuskellut siellä välillä. Lukenut päivän lehden tai pitänyt taukoa ja selaillut somea. Myös kissat ovat ottaneet huoneen omakseen.

Tästä takaseinän näkymästä tykkään erityisesti. Krassiruukulle löytyi paikka kaapiston leikkuulaudalta. Huomasin kuvasta etten muistanut vaihtaa ruukulle ruukun kanssa samanväristä alusta.
Sain kasvihuoneeseen lisää vanhoja silitysrautoja.
Sisko osti tyyliin sopivan lämpömittarin. Olivat kaikkialta loppu, mutta yhdestä ketjun myymälästä löytyi ja tietysti juuri siitä mikä on siskoa lähinnä. Lämmintä on mittarinkin mukaan.
Kohta on kasvihuoneessa kurkkuviidakko. Lisäsin lattialle pienen räsymaton johon voi vähän pyyhkäistä kenkiä.
Jalo päiväunilla kasvihuoneen sohvalla. Kaivoin kätköistäni esiin äitini 1970-luvulla tekemän pussilakanan jonka sisään laitoin täkin. Pussilakana on tehty kangasnäytepaloista. Upeita kankaita ja osa tuttuja lapsuudesta.
Tiilikasat ovat poissa. Sain ne annettua tori.fi kautta helposti uuteen kotiin. Pikkasen jätettiin itselle mutta tiilet siirrettiin liiterin taakse missä säilytetään muutakin vastaavaa tavaraa. 

Nyt pääsen suunnittelemaan miten kasvihuoneen ja aitan välinen alue rakentuu. Joitain suunnitelmia on ja jos sää jatkuu kohtuullisena niin voin aloittaa muokkaamista. Tosin en ihan lapiolla vaan pyydän miehen apuun traktorillaan.
Tilaa on tehdä vaikka mitä. Tuo vasemmalle jäävä kukkula oli alunperin tarkoitus säilyttää mutta nyt en enää ole siitä varma. Katsotaan vähän millaista maata se on, jos tiukkaa savea niin sitten matalaksi ja savimaa muualle. Kasveja tuohon löytyy omastakin puutarhasta mutta jotain uutta on hankittava. Sitten joskus kun alue on ensin muokattu.


 

20 kommenttia:

  1. Aivan ihana paikka, ei ihme, että viihdyt siellä kisujen kanssa. Ny hellekin hieman helpotti ja jaksaa taas puutarhuroida.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä eilen 27 astetta mutta kyllä se tuntui viileämmältä kuin 32 astetta. Hyvin jaksoi kitkeä ja leikata kukkineiden iiristen kukkavarsia pois.

      Poista
  2. Niin kaunis ja ihana on kasvihuoneesi! Ja varmasti saat suunnitelmat ympäristöön tehtyä ja meille riittää jännitettävää :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän kerrallaan alkaa ympäristö rakentua. Mies tekee saunan kattoa joten sen valmistumiseen saakka joudun odottelemaan konevoimaa.

      Poista
  3. Voi miten ihanaa nähdä Jalo viihtymässä uudessa kasvihuoneessaan! ;-) Onpa kutsuva huone ja nuo tekstiilit ja kissa totisesti viimeistelevät sen aivan täydelliseksi.
    Iiks, miten kutkuttava uusi kohta suunniteltavaksi, on tosi mukavaa nähdä, mitä siihen keksit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jalo on sellainen lötköpötkä joka nukkuu ihan missä vaan. Tyytyväisenä makoili yksi ilta vaikka huoneen ovet olivat kiinni. Huomaan olevani suunnitelman suhteen vähän epävarma, on taas niin iso alue mihin voi miettiä kaikenlaista kivaa.

      Poista
  4. Ihanaa, heti uusia suunnitelmia sielläkin! On tosi viisasta hankkiutua ylimääräisistä rakennustarvikkeista eroon heti kun homma on tehty. Meillä ei valitettavasti ole tässä perheessä samaa viisautta. Eikä ole sitä ladon tai aitan takustakaan minne voisi piilottaa😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän kirpaisi tiilikasasta luopuminen mutta sitten ajattelin, että saahan niitä taas jostain jos tulee yllättävää tarvetta. Kevyempi tavara uppoaa näppärästi navettaan piiloon, voi perikuntaa sitten joskus :D

      Poista
  5. Sait heti sisustettua kasvarin sen näkööseksi, että olis kauvanki ollu. Torella viihtyysä, eikä ihime, että muukki viihtyyvät :) Jokku onnelliset saivat hyvän kasan tiiliä! Ja sinä onnellinen tyhyjän kohoran uurelle projektille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi nurkkiin kertyy kaikenlaista sisustukseen sopivaa vanhaa tavaraa. Tiilet lähtivät kasvihuoneen tekoon tähän omalle kylälle :)

      Poista
  6. Oi. Täydellinen paikka ihmisille, kasveille ja kissoille. Näyttää niin kauniilta. Ja aivan ihanaa, että pääset taas uuden projektin kimppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana aloitella uutta projektia vaikka sen toteutus tuleekin olemaan pitkä.

      Poista
  7. Kasvarisi on oikein viihtyisä lukuisine yksityiskohtineen. Lämpömittari on ehkä ihanin kaikista ja ehdottomasti metsästämisen väärti. Sinulla onkin kutkuttavan kokoinen uusi temmellyskenttä siellä. Hyvä, että on koneita ja kuski huushollissa, niin ei tarvitse ihan lapiopelillä koko aluetta kaivella. Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen istuttiin siellä hetki saunan jälkeen, ihmeteltiin kasvien kasvua ja nautittiin kesäillasta. Lämpömittari on ihana, Pohjois-Savosta saakka se piti tänne noutaa. Temmellyskentän muokkaus alkoi eilen, ilman niitä konevoimia mutta alkoipa silti.

      Poista
  8. Upea kasvihuone! Uuden luominen on hauskinta puutarhahommissa. Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  9. Ihana! Uskon että tuolla todella viihtyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä viihdytään ja hyvin tuntuu kasvitkin viihtyvän.

      Poista

Kiitos kommenteista :)