lauantai 13. heinäkuuta 2019

Riikan Yliopiston kasvitieteellinen puutarha

Riikassa on kaksi kasvitieteellistä puutarhaa, kansallinen ja yliopiston. Valitsimme käyntikohteeksi niistä jälkimmäisen pienemmän koon takia, sillä aikaa ei ollut runsain mitoin ja miesväki ei ollut mitenkään ylettömän onnellinen puutarhakierroksesta.
Ihan ensin suuntasimme palmutaloon jonka yhdellä käytävällä oli pelargoniat upeassa kukassa. Tuttuja lajikkeita mutta paljon sellaisia joista en ole koskaan kuullut.
 Palmutalon kahdessa huoneessa oli kala-altaat. Yhdessä altaassa kasvoin näin kaunista vesikasvia. Sen nimi ja laji jäi valitettavasti arvoitukseksi.
 Käenkaalilla oli oikeasti vaaleanpunaiset kukat, kännykän kamera vääristi niiden sävyä.
 Perhoshuone oli huikea paikka jossa sai kulkea perhosten lennellessä ympärillä. Tämä iso yksilö ei hievahtanutkaan herkkunsa ääreltä vierailumme aikana.
 Ulkona teimme kierroksen pienessä tihkusateessa. Osa istutuksista oli melkoisen ala-arvoisessa kunnossa. Täynnä vuohenputkea ja karhunkiertoa. Osa taas hyvinkin siistejä. Paikka voisi olla toisen käymisen arvoinen kun rodot ja isot magnoliat ovat kukassa, nyt jäi vähän vaisu tunnelma mieleen. Kuvassa on Acanthus hungaricus eli jonkin sortin akantti. Harmi ettei taida viihtyä Suomen oloissa.

Ruusualueella kukki runsain mitoin. Paljon oli kukassa tummanpunaisia tai tumman pinkkejä ruusuja. Enempää ruusukuvia en saanut sateesta johtuen.
 Puutarhaa kiertäessä törmäsimme viinimäkikotiloihin. Onneksi ei tullut tallottua yhtään, näitä oli runsaasti kuin konsanaan lehtokotiloita. Kuvan yksilö oli pienimmästä päästä.
 Tässä sitä siistimpää perenna-aluetta. Kukassa oli pääosin syysleimut ja päivänliljat.
Tähän päivänliljaan ihastuin täysillä. Lajike on 'Russian Rhapsody', pienen googlettelun tuloksena sitä ei taida saada kotimaisista kaupoista. Ja harmikseni olimme jo käyneet Riikan kauppatorilla jossa oli liljojen juurakoita myytävänä.

Kiva paikka, mutta seuraavalla kerralla haluan kiertää kansallisen kasvitieteellisen puutarhan.

6 kommenttia:

  1. Tuollaisessa perhoshuoneessa olisi kiva päästä joskus käymään. Upea väri tuossa päivänliljassa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perhoshuone oli hieno, siellä oli penkki jossa sai istua ja ihailla trooppisia perhosia. Suomeen saisi tulla enemmän päivänliljojen upeita sävyjä, torilla oli myynnissä uskomattoman hienoja liljoja.

      Poista
  2. Komia kasvi tua akantti ja tuallaaselle pinkille päivänlilijalle löytyys iha varmasti paikka. Ostin kerran messujen juurakkopingosta pinkkiä ja violettia päivänlilijaa. Oranssi kerrottu oli ainaki yks, toiset ei oo suastunu kukkimahan. Joten toivossa.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messuilta kun ostaa niin voi olla täysi arvoitus mitä saa, ainakin yksi iiris oli sitä mitä piti kun ostin juurakoita viime vuonna, toinen päättä jättää selviytymättä. Minulla on haaveissa saada päivänliljoja enemmänkin ja juuri tuollaisissa pinkin sävyissä.

      Poista
  3. On välillä arvoitus, minkälaiseen paikkaan on menossa, pettymyksiltäkään ei voi välttyä. Mutta monenmoista näitte ja varmasti tuo perhoshuone oli ihana! Komeanvärinen olisi tuo päivänlilja, jos sellaisen saisi.

    VastaaPoista
  4. Vesikasvi on Pistia eli vesisalaatti. :) Olen tässä viime aikoina tutkaillut vesikasveja ja siksi oli muistissa tuo nimi.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)