keskiviikko 24. heinäkuuta 2019

Aitan pienempi nukkumahuone

Aitan yläosassa on kolme huonetta joista päätyhuoneissa on ikkunat,  keskimmäinen huone on ikkunaton. Ikkunallisista huoneista on tehty nukkumahuoneet, kesäiset vierashuoneet, tilat jossa omakin väki voi nukkua öitään lämpimään vuodenaikaan. Toinen huoneista, se pienempi, sai kalusteet ja hieman sisustusta tällä viikolla.
 Ovinurkkaan löytyi vanha pärekori ja pyykkilauta. Mattoaitasta lattialle nätti mäntysuovalta tuoksuva villamatto ja ystävältä saatu tuoli seinää vasten.
 Huoneet ovat niin vähäisellä käytöllä etten viitsi rahallisesti panostaa niihin kovinkaan paljoa. Niinpä sopivia huonekaluja on odotettu kunnes tulee vastaan. Mäntyinen sohvasänky kelpasi aittakäyttöön, pesin sen hyvin ja äidiltäni löytyi vuodevaatteita ylimääräisenä. Sängyn päälle tulee vielä hyttysverkko kunhan löydän sen, olen piilottanut liian hyvin.
 Vähän aikaa pyörittelin sänkyä ja lahjaksi saatua sinistä puusohvaa keskenään, nyt ovat näin vaikka ei tämäkään ole ihan paras ratkaisu.
 Yksi tuoli meni ikkunan alle, siihen on hakusessa pieni pöytä, kaikki omissa nurkissa olevat ovat liian suuria. Tässä ikkunassa ei ole saranoita, pitää laittaa nekin jotta huonetta saa viilennettyä helteisellä säällä.
Viimeinen kuva on suuremmasta huoneesta joka on sisustettu heti aitan kunnostamisen jälkeen. Johdot ovat jatkoroikkia, aitassa ei ole sähköä joten sähkö pitää tarvittaessa vetää sinne roikilla. Viimeksi täällä nukkui oma lapsi serkkunsa kanssa.

18 kommenttia:

  1. Nämä ovat niitä parhaita paikkoja nukkua. Ihanaa sanoisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aitta on kiva paikka nukkua, luonto on lähellä.

      Poista
  2. Sievät huoneet! Varmasti tunnelmallisia nukkumapaikkoja.

    VastaaPoista
  3. Yksinkertaisuudessaan viehättävät, kyllä tuolla kelpaa nähdä unia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksinkertaisina haluan ne pitääkin, pientä sisustamista mutta ei liikaa.

      Poista
  4. Ihanan tunnelmalliset nukkumapaikat! Hämyisä aitta onkin näillä helteillä todella houkutteleva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuumia ovat nyt, meillä on ollut hellettä niin pitkään ja yötkin alkavat lämmetä.

      Poista
  5. Hyvät nukkumapaikat. Teillä löytyy myös hyvin kaikkea aarteita sisustamiseenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kaikenlaista romua löytyy omista nurkista!

      Poista
  6. Aivan ihana aitta, sekä näin sisältä että ulkoa!! Tuolla kelpaa katsella unia kesäisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kelpaa, yhtään en ole kyllä päiväunia siellä nukkunut vaikka keväällä niin uumoilin, ei ole ehtinyt.

      Poista
  7. Hyvä tuli! Taas löysi moni hyvä tavara kierrättäen paikkansa. Viihtyisä soppi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kierrätys on hyvä teema kun sisustaa kesähuoneita. Kunhan viilenee hiukan niin taidan käydä testaamassa uuden sopen.

      Poista
  8. Tuolla varmasti unetkin ovat sikeitä ja rauhaisia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää testata heti kun viilenee, nyt tuolla on liian kuuma.

      Poista

Kiitos kommenteista :)