sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

Pohdintaa kesän kuivuudesta

Viime vuonna heinäkuu oli todella kuiva, samoin toukokuu. Kesäkuussa saatiin vettä mutta seuraavat suuremmat sateet tulivat elokuussa. Syksy oli aika normaali mutta ei riittänyt korvaamaan kuivaa kesää. Paljon laskin talven lumien varaan, kerrankin oli oikein kunnon lumitalvi. Vaan lumet päättivät sulaa pääosin haihtumalla eikä maan kostuttamiseen riittänyt riittävää määrää sulamisvettä.
Harmaamalvikit sinnittelevät kuivuudessa talon kivijalan vieressä.

Tänä vuonna toukokuu oli viileä, sadettakin saatiin. Kesäkuu oli osin helteinen ja vähäsateinen. Heinäkuussa oli aluksi viileämpää mutta todella vähäsateista toistaiseksi. Meillä on viimeksi satanut vähän enemmän kolme viikkoa sitten, taisi tulla peräti n. 20 milliä vettä yhteensä parin päivän aikana. Kymmenen vuorokauden sääennusteessa ei ole yhtään sadetta. Eilen kastelin pihaa ja sain pienemmän vesisäiliön tyhjäksi ja suuremman melkein tyhjäksi. Sadetin huusi kasvimaalla
useamman tunnin.
Syysleimut eivät ole toistaiseksi kärsineet kuivuudesta, ihme ja kumma.

Nyt on kaikki kasvien siirtämiset ja istuttamiset pannassa luvatun kovan helteen takia, jo istutettujen kasvien kastelussa on aivan riittävä työ.
Iirikset kestävät hyvin kuivuutta, kuten tämä nimetön, viimeisenä kukkiva iiris.

Tulevasta syksystä ei vielä tiedä, se määrittelee paljon kasvien selviämistä. Yhden havainnon olen kuitenkin tehnyt. Kasvit ovat sietäneet tämän kesän kuivuutta paremmin kuin viime kesän. Mistä se sitten johtuu? Itse epäilen syyksi sitä, että viime kesänä moni kasvi jätti kokonaan kukkimatta, piti kokonsa hyvin matalana tai kukki vain vähän. Luulen kasvien juurten hakeutuneen automaattisesti syvemmälle maahan ja näin kestäneen paremmin tämän vuoden kuivuutta. Osa kasveista on siten sopeutunut kuivempiin olosuhteisiin. Osa toki kärsii ja esimerkiksi kirsikkapuu 'Latvian Matala' pudotti 90% raakileista pois tässä kuivuudessa, viime vuonna satoa sentään tuli.
Kyläkurjenpolvi 'Laura' ei hätkähdä kuivuutta, uloimmat lehdet pensaasta ovat maata myöten mutta kukkia tekee runsaasti.

Edellisestä huolimatta on pieni pelko ahterissa kasvien selviämisen puolesta mutta niinhän sitä huolehtii joka vuosi. Puutarha harrastuksena on aina yhdenlaista uhkapeliä ja ruletin pelaamista. Joskus voittaa ja joskus häviää.

24 kommenttia:

  1. Tämä on todellista jännitysnäytelmää tämä harrastus. Kuka kaipaa mitään kilpa-ajoja tai benji-hyppyjä, kun voisi harrastaa puutarhaa?
    Voi hitsi, toivottavasti teille kumminkin joku yllärisade tulee. Täällä on puolestaan paljon parempi tilanne kuin ainakin viimeiseen pariin vuoteen, varmaan kauemminkin. Se, että saadaan sadetta edes jotenkin säännöllisesti ja enemmän kuin pari milliä, on huippua. Tänne oli tullut puolentoista viikon poissaoloni aikana lähes 30 mm vettä mittariin, ja sekin oli tullut kahdessa erässä - lottovoitto: heinäkuussa tuollainen sademäärä! Toivottavasti tulee sinnekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tässä enää mitään extreme-lajeja kaipaa puutarhanhoidon lisäksi. Kuivaa on ja vaikka kuinka kastelisi niin ei se ole sama asia kuin taivaalta tuleva vesi. Ihana kuulla että siellä on tullut vettä kun tuntuu että saaristo on aina paitsi kun me saamme vettä.

      Poista
  2. Meillä myös on tosi kuivaa. Kasvit ovat kestäneet kuivuutta kuitenkin viimekesäistä paremmin - oman teoriani mukaan juurikin viileän lämpötilan vuoksi.

    Itse suosin tosi tiheitä istutusalueita, jolloin haihdunta maasta on vähäisempää. Muualla onkin sitten katetta tukevasti, mikä pidättää vettä haihtumasta. Samalla estää rikkakasvustojen rehottamista.

    Eikä rikat oikeastaan ole suinkaan huono asia - esim. vesiheinän tiheät kasvustot toimivat elävän katteen tavoin pitäen maan kuohkeana ja kosteana.

    Tämä kuivuus kuitenkin pienentää satoa, mutta yleensä kuivan kesän jälkeen tule loistelias ruska :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiheään istuttaminen on hyvä, itsekin harrastan sitä ja annan piutpaut ohjeille taimien etäisyyksistä. Katetta minun pitäisi käyttää enemmän. Nurkissa odottelee iso kasa sitä että joku viitsisi sen silputa katteeksi. Vesiheinä ei kasva meillä ja en tiedä osaisinko jättää sen maahan, olen vähän turhan tarkka rikkojen suhteen vaikka joskus ne vois jättää suojaksi ja hyödyksi.

      Poista
  3. Samaa täällä huokailee minä! Nyt on pistettävä uudet istutukset tauolle, on niin paljon kasteltavaa jo edellisissä. Minäkin olen ollut huolissani luumujen raakileiden kehittymisestä kuuman ja kuivan sään johdosta. Luumuja olisi tulossa niin mukavasti. Tsemppiä sinulle kasteluihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navetan seinällä odottelee liuta uusia taimia ja saa odotella vielä pitkään jos ennusteet pitävät paikkansa. Meillä on yhteen luumuun tulossa reilusti satoa, toivottavasti kuivuus ei tuhoa kaikkea siellä eikä meillä.

      Poista
  4. Kivasti sanottu, joskus häviää ja joskus voittaa. Meillä on täällä päin ollut aika mukava sadetilanne. Kesä-heinäkuussa vettä tuli sopivasti. Nyt kyllä viime päivinä on tullut vettä kaatamalla parin päivän ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me asumme Salpausselän harjun kanssa jotenkin niin että ei tarvitse mennä kuin 20km poispäin niin on ihan eri sää kuin meillä. Teillä on nyt saatu luonnon kastelua :)

      Poista
  5. Kauhulla seuraan ensi viikolle luvattuja hellelukemia, ilman sateita. Ei millään viitsisi kulkea vesiletkun jatkeena pihalla, mutta pakkohan se on, jos haluaa etteivät kaikki kuole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, kastelu vie ihan tuhottomasti aikaa ja se on muutenkin työ josta en pidä yhtään.

      Poista
  6. Meillä sadetta on tullut vaihtelevammin, kuitenkin enemmän kuin teille. Nyt minulta puuttuu vesimittari, joten tarkkoja lukuja en tiedä. Kunnon kastelevasta sateesta alkaa vain olla jo aikaa pari viikkoa.

    Siirtää en uskalla nyt yhtään kasvia. Saa nähdä, mikä on puutarhan tilanne viikon tai kahden päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me jäämme aina paitsi teidän sateista. Eipä tarvitse miettiä mitä tekisi viimeiset lomapäivät, sen kun vain kastelee pihaa ja pelastaa sen minkä voi.

      Poista
  7. Kuivaa on! Kastelussa on kaksi koulukuntaa:ne, joiden mielestä perennoja ei kastella ja ne, joiden mielestä niitä kastellaan. Minä kuulun noihin kastelijoihin. En voi katsoa, kun ne kituvat kuivuudesssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen siitä väliltä, uusi istutuksia kastelen ja joitain vanhoja perennoja joiden tiedän kestävän huonosti kuivuutta. Hyvin kuvaa kuinka kuivaa meillä on kun siirsin viime viikolla yhden ruusun (luulin että tulee sadetta) niin puolen metrin syvyydessä rosariossa maa oli täysin kuivaa. Onneksi ruusut kestävät ja tekevät juurensa syvälle.

      Poista
  8. Kuivaa on ollut täälläkin. Pieni helpotus oli, että sillä viikolla kun teillä satoi 20mm, täällä satoi 80mm. Tämä tosin auttoi lähinnä tasaisen paikan kasveja. Pienissäkin rinteissä, kaikki vesi on valunut pois, kun ei rutikuiva maa ole imenyt vettä. Uskon, että osaltaan kasvien parempaan selviämiseen vaikuttaa lämpötilat. Ainakaan täällä ei ole ollut ollenkaan viime kesälle tyypillisiä 30 asteen helteitä. Myös pilvisiä päiviä ja todella pieniä (alle 1mm) sateita on ollut monia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaisista sademääristä ei ole voinut tänä kesänä kuin unelmoida. Olen niin kiitollinen omasta kaivosta josta ei lopu vesi pahimmillakaan helteillä, ilman sitä ei pärjättäisi. Täällä alkoi nyt pitkä helleputki, onneksi ei sentään tuule, se kun kuivattaa kasveja entisestään.

      Poista
  9. Eilisillan säätiedotuksessa näkyi kapea ja pitkä palovaroitusalue Perämeren pohjukasta kohti Lahden seutua. Ilmeisesti juuri se alue, jossa sadetta on tullut vähän. Viime kesän massiivisen kuivuuden jälkeen toivoin kunnon sateita tälle kesälle ja niitä on täällä saatu. Nyt on luvassa jälleen pidempi sateeton hellejakso. Yllättävän hyvin kasvit toipuivat viime kesän kuivuudesta, mutta useampi samanlainen varmasti tekee tuhojaan. Meillä kun kuivuutta on tehostanut metsän tarjoaman varjoisuuden poistuminen ja tuulisuuden lisääntyminen.
    Puutarhurin elämä on tosiaan jatkuvaa laittomista. Tätä voisi jo kutsua ylipositiivisuudeksi.
    Toivottavasti jokin sankka sadepilvi parkkeeraa yllenne ja kastelee pitkään ja runsaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä sataa aina huomattavasti vähemmän vettä kuin esim. Lahden keskustassa, olemme harjun pohjoispuolella ja kolmen järven välissä, niistä syistä sateet kiertävät meidät tehokkaasti. Tämä hellejakso arveluttaa, miten selvitään kun ei kastelulla voi saada aikaan ihmeitä tai sitten pitäisi olla joku kastelusysteemi jota käyttävät ammattiviljelyksillä.

      Poista
    2. Tällaisten ääri-ilmiöiden on ennustettu lisääntyvän ilmastomuutoksen vuoksi. Pitkä kuivuus laittaa vakavasti pohtimaan erilaisia vaihtoehtoja. Eipä tekisi mieli laittaa puutarhaansa pakettiinkaan.
      Meidän kylää sateet kiertävät usein samasta syystä, kuin teitäkin. Lohjanharjun läheisyys ja kolme järveä täälläkin. Kastelua helpottaa oma porakaivo, joka jäi kastelukäyttöön kunnallistekniikan rakentamisen myötä. Kaivo on syvä ja vettä siellä riittää. Aina on tietenkin vedettävä letkuja ja käynnistettävä pumppu kellarissa. On se kuitenkin hyvä vaihtoehto kalliille kunnan vedelle. Täytin tänään kaksi 200 litran vesitynnyriä sekä joukon kastelukannuja. Ties monennenko kerran tänä kesänä. Kunnan vesi alkaa olla niin kallista, että joutuisin melkoisesti perustelemaan kastelutarvetta.

      Poista
    3. Mielenkiintoista nähdä pari seuraavaa kesää millaisia ovat. meillä on toistaiseksi paahteinen piha mutta kunhan puut vähän kasvavat saa niistä odotettua varjoa. Ei se kaikkea pelasta jos vettä kertakaikkiaan ei tule. Oma kaivo on hyvä vaikka työtä senkin kanssa on. Tänä kesänä ei olla kurkistettu vanhaan rengaskaivoon miten siellä on vettä, porakaivo on se jota varsinaisesti käytetään. Mutta on hyvä tietää rengaskaivonkin tilanne sillä sitä on käytetty kasteluun.

      Poista
  10. Voi tätä tablettikommentointia, siis...jatkuvaa lottoamista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Automatiikka on joskus ihanaa ja vähemmän ihanaa :D

      Poista
  11. Viime kesän kuivuus sai varmasti osan kasveista kasvattamaan juuret syvemmälle, mutta osittain kasvien elämää on varmasti helpottanut heinäkuun alun viileys. Viileässä säässä kasvit eivät haihduta niin paljoa, joten vähempikin vesimäärä riittää pitämään ne virkeinä. Meillä ei ole tarvinnut tänä kesänä juuri kuivuudesta kärsiä. Harmi vain, että kuivin jakso sattui alkukesälle, jolloin kesäkukat oli vasta istutettu ja kasvimaalle kylvöt tehty. Niille joutui kantamaan vettä ahkerasti, mutta siltikin tuntuivat kasvavan kituliaasti, kun helteinen ja tuulinen sää häiritsivät kasvuunlähtöä. Nyt on tännekin luvattu vihdoin lämmintä ja sateetonta, joten ehkä jossain vaiheessa joutuu taas kastelemaan ruukkuja ja kasvimaan uusintakylvöksiä.

    Meillä kun kasteluvesi on 200 litran sadevesitynnyrin ja kunnan veden varassa, niin olen oppinut säästelemään sitä mahdollisimman paljon. Kaivan matalan syvennyksen kasteltavan kasvin juureen ja valutan siihen tarvittavan vesimäärän. Veden imeydyttyä peitän kuopan mullalla ja katteella, jotta yhtään pisaraa ei pääsisi haihtumaan. Samasta syystä kastelen myös ainoastaan iltaisin. Kastelukierrokseen kuluu tällä tyylillä aikaa, jos on paljon maassa kasvavia kasteltavia, mutta onpahan kaikki vesi juuri oikean kasvin käytössä ja hyvällä tuurilla kosteus säilyy useamman vuorokauden. Meillä on osassa kohtaa tonttia maan laatu sellaista, että se lähtee imemään kuivanakin vettä saman tien, ja niistä kohdista olen siirtänyt maata huonommin vettä imevien kohtien päälle. Kun pintamaa on hyvin vettä imevää, niin sekin helpottaa paljon kastelussa. Varsinkin rankkasateella on etua, jos vesi ei valu noroina mäkeä alas, vaan imeytyy suoraan maahan. Sen kun vielä tietäisin, mikä tarkalleen ottaen saa maan hyvin vettä imeväksi, niin olisi muillekin apua. Olen pohtinut, olisiko se hiekka ja eloperäinen aines? Savi tai turve se ei ainakaan ole. Viime kesänä tilaamamme (turvepohjainen) multa on nimittäin juuri sellaista, että vähänkään kuivempana vesi jää pitkäksi aikaa lammikoksi sen pinnalle ennen kuin imeytyy. Nyt sekään ei ole ongelmaksi, kun pinnassa on muutaman sentin kerros oman tontin multaa. Toivottavasti lämpimät säät toisivat sinne muutaman ukkoskuuron (reippaalla sateella ilman ukkostuhoja) :) Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 200 litran tynnyrin kanssa saa olla taitava kastelija, meillä tynnyri on tyhjä ja tänään tyhjentyi kuution säiliö vaikka en kastele kuin vain tärkeimpiä istutuksia. Salaojaputki kasvin juurella on tuttu juttu, nyt on putki yhden atsalean juurella jota oli rääkätty jo myymälässä kuivuudella. Sain taimen halvalla ja ajattelin ottaa riskin. Nyt se pukkaa jo uutta lehteä kiitos hyvän kastelun.

      Oman kokemuksen mukaan turve on viheliäistä, sen läpi ei vesi imeydy sitten millään jos pääsee kuivumaan. Paras on hiekkainen humusmaa jossa on savea hitunen mukana, se imee hyvin vettä.

      Poista

Kiitos kommenteista :)