keskiviikko 17. heinäkuuta 2019

Karjakon lempipaikka

Korjattu navetan pääty on mielestäni kaivannut jotain pistettä iin päälle. Tänään keksin mitä siitä puuttui. Niinpä tein retken aittaan, karjakeittiöön ja navetan ylisille ja kokosin sylillisen rekvisiittaa.
 Seuraavaksi ryöstöretkelle kasvihuoneeseen ja mukaan samettikukat jotka jäivät aina kasteluletkun ruhjomiksi. Kukat pottaan ja potta aitasta löytyneen räsymaton päälle.
 Tätä pääty oli kaivannut. Karjakon lepopaikkaa tiiliseinän kupeessa. 
 Onneksi sitä tulee hillottua kaikenlaista romua. Vanha penkki on tullut meille appivanhemmilta, pesuvati tuli talokaupan mukana, lyhty on pelastettu romun keräyksestä ja potta on talon peruja. Räsymaton alkuperää en muista, sen raaski hyvin laittaa sään armoille sillä tämäkin matto on liian kulunut sisätiloissa käytettäväksi.
 Navetan mittakaavassa pieni juttu mutta silti juuri sopivasti. 
 Urakan jälkeen kävin keittämässä itselleni kupin teetä, otin kyytipojaksi vähän herkkuja ja tulin nauttimaan karjakon lempipaikkaan. Samalla oli hyvä muistuttaa itseä, että puutarhassa pitäisi malttaa useammin istua alas ja vain olla.
Epäterveellisten herkkujen vastapainoksi on tänään herkuteltu terveellisestikin. Kuvassa on päivän sato omasta puutarhasta.

Karjakon lempipaikasta taisi tulla myös rengin lempipaikka. Mies kävi istuskelemassa penkillä illalla saunan jälkeen ja sanoi, että olipa siinä hyvä olla kun tiiliseinä hohkasi lämpöä selän takana. Joskus pienestä ideasta voi tulla isokin juttu.

16 kommenttia:

  1. Nerokas taukopaikka! Mukavat taukopaikat ovat tärkeitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Talon edustan paikka on harvoin käytössä, tämä uusi on kasvimaan vieressä niin tulee ehkä käytettyä.

      Poista
  2. Kelpaa tuossa karjakon lepäillä ja nauttia kupposen teetä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kelpaa. Sai nimekseen karjakon lempipaikka koska sijaitsee karjakeittiön ja sikalan ovien välissä.

      Poista
  3. Näyttää ihanan kotoosalta ja kutsuvalta. Voi hyvinki houkutella pitämähän enemmä taukoja ja nauttimahan puutarhan näkymistä. Tyähän ei tekemällä lopu :) Ainon johonaki jotaki......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työ ei tekemällä lopu ja tällä puutarhurilla on tapana keksiä kaikkea uutta jos tuppaa tulemaan tylsä hetki.

      Poista
  4. Tiiliseinää vasten on varmasti mukavan lämmin istuskella. Kiva idea, potta käyttöön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhoja pottia on löytynyt useampi tästä talosta, puhki ruostuneet olen surutta ottanut kukka-astioiksi, ehjät ovat museossa. Tiiliseinä varaa kivasti lämpöä.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Oikein hyvä, nyt on kiva ja aurinkoinen taukopaikka.

      Poista
  6. Hyvä idea! Kyllä kelpaa viettää tauko tuossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelpaa, heti puolelta päivin tuohon alkaa paistaa aurinko ja paras paikka auringonlaskun seuraamiseen.

      Poista
    2. Ihana somisteidea, tuommoinen levähdyspaikka olisi kelvannut aikoinaan tällekin karjapiialle ��

      Poista
  7. Kivan näköinen paikka, pieni somistus tekee joskus suuren ilon!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)