sunnuntai 24. heinäkuuta 2022

Siementaimia ja alelöytöjä

Kun käyttää kompostimultaa, voi tehdä mitä mielenkiintoisempia löytöjä omasta puutarhasta. Tämän kesän pahimmat valloittajat ovat tomaatti ja nukkapähkämö. Jos kaipaat nukkapähkämön taimia niin saa tulla hakemaan, olen ottanut osan talteen. Muutaman tomaatin jätin huvikseni kasvamaan, ei niistä haittaakaan ole.

Nukkapähkämön siementaimia uudella istutusalueella. Kestää kompostin ja ties mitä. Itse kasvi on herkkä häviämään kuten viime talven jäljiltä kävi, mutta siementaimia riittää paikkaamaan aukkokohtia.
Talon kivijalan vierestä kitkin kottikärryllisen sormustinkukan siementamia pois. Sormustinkukka olisi todella kaunis kivijalkaa vasten mutta tuo siihen kosteutta joten ei jatkoon.
Tämä ihana pioniunikko tuli messujen ilmaisen siemenpussin mukana. Laitan siihen langan merkiksi sillä haluan ottaa siemenet talteen.
Onkohan näsiästä helppo saada siementaimia? Ainakin näsiä tekee marjoja, kutakuinkin ensimmäistä kertaa. Vaarallisen värisiä ja pitääkin muistaa varoittaa lapsenlapsia, että näihin ei saa koskea.
Jokainen punaisen jättikarhunputken siementaimi on ilon kiljahduksen asia. Kuvassa niitä on peräti kolme ja kaupan päälle yksi varjoliljan siementaimi. Ja itämiskohta valikoitunut vieläpä niin, ettei taimia tarvitse siirtää pois.
Luulin talven vieneen kaikki salkoruusujen taimet. En ottanut huomioon mahdollisia siementaimia. Tämä on sellainen ja puutarhan ensimmäinen salkoruusun siementaimi. Tiedän myös siitä, etten ole istuttanut näin haaleaa salkoruusua talon viereen. Hyvin sopii harmaamalvikkien joukkoon.
Nämä aprikoosipuut ovat siementaimia mutta eivät minun kasvattamiani. Ostin ne viime vuonna Mustilan taimipäivästä ja talvetin ne vanhan kasvihuoneen mullassa. Ja niin teen myös ensi talvena. Kaikki kolme taimea ovat kasvaneet huimasti kesän aikana. Aluksi pidin niitä kasvihuoneessa, mutta ovat majailleet muutoin tässä kasvihuoneen nurkilla. Aluslautaset otin toistaiseksi pois ettei sadevesi jää seisomaan juurelle.
Sitten niihin alelöytöihin. Tokmannilla oli taimireppanoita myynnissä 0,50 eurolla. Ostin pelastin valkoisen kiiltoleimun (ei tarvinnut jakaa omaa kasvustoa) ja neljä tarhapäivänliljaa, lajikkeena 'Little Gipsy Ruby'. Hienointa oli se, että molempia oli hankintalistalla. Istutin kaikki reppanat kasvihuoneen uusimmalle alueelle. Tosin joudun korjaamaan ihanaa istutuskatetta jonka sain Kekkilältä esiteltäväksi Avoimiin Puutarhoihin. Sitä onneksi riittää ja saan taas yhtenäisen ilmeen.
Päivänliljat ovat nuo maata viistävät heinät etualan esikoiden takana. Esikot ovat siemenkasvatuksia, uskalsin laittaa ne maahan koska aluetta kastellaan jos ei sada. Tänään tosin saatiin peräti 16mm vettä ja se riitti kasteluun. Esikoita on myös päivänliljojen takana. Ne ovat mysteerieskoita eli nimettömiä. Etualan esikot ovat Double Primrose-lajiketta. Paikka voi olla esikoille liian aurinkoinen, mutta seurataan tilannetta ja siirrän ne tarvittaessa muualle.



12 kommenttia:

  1. Siementaimia putkahtelee väkisinkin puutarhassa ja mikäs sen mukavampaa. Jättikarhunputki olisi tervetullut tännekin.
    Hyvä pelastusoperaatio ja halvalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä siementaimet ovat mukavia. Jättikarhunputki on upea mutta se tekee kovin nihkeästi siementaimia, yleensä vain pari kolme.

      Poista
  2. Hyvä määrä tuli teille sadetta. Meilläkin satoi eilen ja nyt sataa ihanaa tihkua. Kompostimullan mukana tulee melkein aina tomaatintaimia, ne ovat joskus ihan hassuja kasvaessaan sitten perennapenkissä. Onneksi tuli muita siementaimia ja myös hyvät aleostokset teit. Saavat perennnat nyt paremmat paikat selviytyä kuin ahtaassa ruukussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin saatiin hyvä määrä sadetta, puutarha on kastunut kunnolla. Tomaatti on hassu näky perennojen joukossa. Monesti siementaimet ovat toivottuja, juuri muuten huomasin raparperin alla iiriksen siementaimen. Pitänee ottaa se talteen ja katsoa millainen kukka siinä on.
      Reppanat saavat hyvin tilaa ympärilleen, katsotaan syksyllä kuinka ahdasta on kun on aika laittaa syyssipulit maahan.

      Poista
  3. Siämentaimien kans saa joskus teherä enemmänki töitä, mutta onneksi osa on torella toivottuja ja orotettuja. Ei tartte kaikkia itte istuttaa. Oon itte kyllä aika hanakka leikkaamahan kuihtunehet kukinnot pois, ettei ny nii kauhiaa siämentaimituluvaa oo, mutta aina osa pääsöö siämentämähän. Hianon färine tua tumma piooniunikko. Mullaki sitä samaa pohojalaasta alakuperää olevaa pinkkiä.
    Sulla pian aprikoosista omavaraasuus. Hyvät suunnitelmalliset löyröt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on niitä toivottuja ja odotettuja. Minäkin leikkaan hanakasti kukinnot pois mutta osa pääsee kypsymään puutarhakompostissa ja sitten on taimia kaikkialla. Tumma pioniunikko on hieno, kerrottuja on harvoin noin tummana.
      Aprikoosien kanssa voi mennä aikaa, ne pitäisi onnistua talvettamaan vielä monta talvea ennenkuin voi harkita niiden istuttamista ja sittenkin pääsevät kasvihuoneen multaan.

      Poista
  4. Meillä myös siementaimet ovat välillä riesana. Etenkin sormustinkukka, iltahelokki ja tuoksuorvokki tekevät runsaasti siementaimia ja leviävät runsaasti, jollei pidä varaansa.
    Komeat aprikoosipuiden taimet. Onnea niiden kasvatukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sormustinkukkaa on hyvinä vuosina kaikki penkit täynnä. Noista toisista minulla ei ole kokemusta.

      Poista
  5. Hyvät alelöydöt! Oiva puutarhuri pärjää taimien rääpäleillä, kun on taito istuttaa ne hyviin paikkoihin, niin ovat hetkessä kookkaita kasveja! Siementaimien kanssa voi olla onnekas tai sitten niistäkin saa harmillisen riesan. Tähtiputket täällä valloittavat paikkoja ja sormustinkukkia putkahtelee sekä sopiviin että sopimattomiin penkkeihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rääpäleet yleensä vahvistuvat kun pääsevät kunnon multaan ja saavat oikeaa kohtelua. Tähtiputki valloittaa tälläkin niinpä se on niitä kaseja joista leikataan kukinnot pois.

      Poista
  6. Nukkapähkämön taimia on ilmestynyt täälläkin kompostimullan seasta. Samoin pikkuampiaisyrttiä ja ratamoa. Ehkä montaa muutakin lajia, mutta ei niin valtavia määriä, että olisin asiaa rekisteröinyt. Tänään mietin pitkän aikaa, uskallanko laittaa kottikärryllistä myskimalvan, oreganon ja nukkapähkämön varsia puutarhakompostiin. Pikakompostoriin ei mahtunut enkä halunnut ennen avoimia sulloa niitä säkkeihinkään mätänemään, joten puutarhakompostiin menivät. Suurin osa oli kyllä sen näköisiä, että normaalivuonna olisin vasta parin päivän päästä lähtenyt niitä leikkelemään. Nyt halusin vähän ennakoida, joten toivon, että itämiskykyisiä siemeniä ei olisi ihan valtavia määriä tai joudun parin vuoden päästä kitkemään melkoista määrää taimia.
    Enpä ole muuten kuullut, että salkoruusukin voisi omatoimisesti kylväytyä puutarhaan. Nähtävästi kivijalan vieressä oli otollinen paikka sille. Teit hyvät hankinnat! Ja hyvä, että sait vielä taivaallisen kastelun taimille. Kunnon sade kosteuttaa maata paljon paremmin kuin kastelukannulla tai sadettimella tehty kastelu.
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä laitan kaikki kukat puutarhakompostiin, sen takia siementaimia riittääkin. Itsekin ihmettelin salkoruusun siementaimea mutta en ole juuri tuohon kohtaan istuttanut yhtään taimea, vieressä on kyllä ollut joten siemenestä itäminen on mahdollista.

      Poista

Kiitos kommenteista :)