maanantai 11. heinäkuuta 2022

Huijattu olo

 Haksahdin keväällä Kevätmessuilla hollantilaisen myyjän tarjouksiin. Ei olisi pitänyt ja saa luvan olla viimeinen kerta. Ostin pioneja, päivänliljoja, lupiineja ja jouluruusuja. Pioneista ja jouluruusuista en vielä tiedä mitä niistä tulee, mutta päivänliljan ja lupiinin jo tiedän enkä voi olla muuta kuin suuresti pettynyt.

Tämän piti olla lajiketta 'Orchid Candy'. No eipä ole. Toisen päivänliljan nuppu ei ole vielä auennut, mutta en paljoa laske sen varaan. Tämä pääsee heti siirtoon kunhan pääsen luumulehdon mylläykseen. Luumulehto on sellainen sekametelisoppa ettei haittaa vaikka sinne joutaa yksi epäsävyinen päivänlilja.
Ostin kaksi juurakkoa vaaleankeltaista kirjolupiinia. Ensimmäinen näytti värinsä heti, ja se oli liila, liekö edes kirjolupiini. Pistin kompostiin. Nyt tulee toinen juurakko kukkaan ja mikä onkaan väri, tietysti liila. Kompostiin lähtee tämäkin. Muistuttaa liikaa hävitettävää komealupiinia, niin en halua säästää edes toiseen kohtaan puutarhassa. Tai jos haluat tästä ilmaisen taimen, niin saa tulla noutamaan.

Ensin ajattelin, että oma vika mitäs haksahdit mutta sitten mietin tarkemmin. Kyllä myyjälläkin pitää olla joku vastuu siitä mitä myy. On ihan eri asia myydä tuotteita niin, että ilmoittaa, että ostat sian säkissä kuin, että saat tiettyä väriä tai lajiketta. Jos vielä törmään tähän myyntiin, niin vaadin rahani takaisin. Ostin vielä käteisellä niin en voi selvittää mihin maksuni päätyi ja löytäisinkö yhteystietoja. Tekisi mieli antaa myös Kevätmessuille palautetta.
Siirrytään iloisempiin aiheisiin ja kotimaan taimiin joihin voi luottaa. Kuivuutta uhmaten istutin uudet taimet paikoillensa ja kaivoin omasta puutarhasta vähän lisääkin. Takarivissä on Arvilan alkuperäistä tummanpunaista pionia, sinisiä ritarinkannuksia ja kirahvinkukkaa. Kirahvinkukat ovat oman puutarhan siementaimia. Olen niistä todella onnellinen sillä yritin kaksi kertaa kirahvinkukkaa ja taimet aina kuolivat. Kolmas kerta onnistui ja nyt saan siementaimia.
Keskellä (kuvan vasemmassa laidassa) on Lidlin liljoja joiden väri sitten toivottavasti on syvän viininpunainen. Oikealla on omasta puutarhasta jaettua iiristä, väri vaaleanpunainen. Iiristen takana on päivänliljaa, lajike on 'Luxury Lace'. Etualalla on pala maksaruohoa jonka nimeä en muista, peittää maan kivan nopeasti joten sekin löytyi omasta puutarhasta.
Pionien eteen tuli se ihana Tommolasta hankittu kirjavalehtinen korallikeijunkukka. Jaoin jokaisen taimen kolmeen osaan, siksi ovat noin pieniä rääpäleitä. Myös päivänliljat jaoin surutta useammaksi taimeksi, näin sain katettua niillä suuremman pinta-alan. Kukintaa maltan odottaa vuoden tai kaksikin.
Lahopuun kylkeen tuli loistosalvia 'Rose Compact'. Se pysyy sopivan matalana ja toivottavasti levittää siemeniään ympäristöönsä reilusti eli sillä on lupa levitä. Salvian takana on reilusti tilaa, se on vielä hakusessa mitä sinne istutan.
Lahopuun eteen tuli jouluruusu ja vuoriarho. Tilaa on vielä ja jotain kivaa ja matalaa tuohon mietin. Mitä se on niin en tiedä vielä. Elokuussa on Mustilan taimipäivä ja sieltä löytynee ideoita ja taimia.
Eikä siinä vielä kaikki. Tein löydön luumulehdosta jonne levitin alkukesästä lastenlasten gerbiilin käytetyt purut. Purujen mukana oli ollut muutama syömätön maissinsiemen ja ne olivat itäneet. Kasvimaalle nämä eivät mahtuneet joten istutin ne uuteen perennapenkkiin. En tiedä saako näistä satoa, mutta maissi on kivan näköinen ihan vain kasvina.
Nyt lähden mansikkamaalle keräämään ensi talven mansikat. Siinäpä se vierähtää tämä päivä.


17 kommenttia:

  1. Kurjaa saada ikävä yllätys, kun ostos ei vastaakaan sitä mitä oli ostanut. Minullakin on siitä kokemusta.
    Sait hienosti kasvitettua uuden alueen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivänliljan vielä pystyn kelpuuttamaan muualle puutarhassa mutta en kirjolupiinia, se oli paha pettymys. Uusi alue täyttyi nopeasti, nyt täytyy pitää maltti ettei täytä sitä liikaa.

      Poista
  2. Minulla on kahtena vuotena ollut samanlaista kokemusta näistä messujen annista. Ostin eka vuonna päivänliljoja erivärisiä kaikki oli samaa punaista mitä tosin yhden jopa valitsin, Seuraavana uusi yritys ja silloin oli kaikki keltaisen sävyjä ja yhtään en näitä olisi halunnut. Nyt en enää osta sieltä muutakuin sellaista mikä kukkii niin näen heti sen värin . Minä en ole istuttanut vielä yhtään mitään eikun istutinhan minä ajat sitten neljä luultavasti pilvi kirsikkaa sain anopilta ja pellistä ja muutama yli sata vuotta vanhaa kantaa keisarinkruunua. Mutta ajatuksissa on istutella jotain ja myös jakaa kunhan kerkiän ja meillä on ollut todella kuivaa nyt vasta on satanut. Ja hei kolme pallohortensian omaa pistokasta tuli istutettua mutta jo jokin aika sitten. Sinulla on kiva iso alue mihin uppoaa monta alkua tuo vaaleanpunainen iiris kuulostaa hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivänlilja on aina varmin ostaa kukkivana, monesti myyntikuvien sävyt eivät täsmää todellisuuteen. Saimme tänään 3mm vettä, eli ei yhtään mitään. Kastelupuuhat jatkuvat.

      Poista
  3. Aika monella taitaa olla omakohtaisia kokemuksia messujen sipuli- ja juurakkobingosta. Itsekin olen haksahtanut komeiden kuvien ja tehokkaiden myyntipuheiden äärellä. Loppujen lopuksi ne tarjoukset eivät edes kovin edullisiksi tule. Ilman muuta messukauppiailla pitäisi olla jonkinlainen vastuu myymistään tuotteista.
    Äkkiähän tuo uusi istutusalue rehevöityy. Voin jo kuvitella, miten hienolta se näyttää vuoden tai parin päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eivät tulleet nämä taimet edullisiksi, sekin ärsyttää, olisin voinut käyttää rahani paremmin. Istutusaluetta on ollut kiva tehdä, saanut tehdä suurella linjalla eikä pienelä piperryksellä.

      Poista
  4. Hyvä idea laittaa messujen järjestäjille palautetta. Loistavaa jos jaksat tehdä sen sillä mikäli huonoista kokemuksista ei anneta riitävästi palautetta niin homma vaan jatkuu samanlaisena. Minulla tuli kerran marketin pussin (hollantilainen sekin muistaakseni) mukuloista ihan muuta kuin luvattiin. Minulla oli vielä se kuvallinen pahvi tallella ja vakaa tarkoitus oli kirjoittaa niille, mutta sehän jäi tekemättä. Pahvissa olisi ollut vielä yhteystieto palautetta varten….

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskin kukaan on antanut palautetta, moni nielee hiljaa tappionsa. Pioneissa olen saanut väärää lajiketta, siitä unohdin valittaa. Ja kerran sain väärän liljan mutta siitä sain hyvityksen.

      Poista
  5. Messujen kasveista on tuntunut tulevan niin paljon aivan vääriä lajikkeita, että tuskinpa tulen itse koskaan ostamaan messuilta mitään sellaista, mikä ei ole kukassa juuri silloin. Harmillisesti näyttää tulevan vielä juuri sen väristä lajiketta, mitä ei olisi missään nimessä halunnut, niin kuin sinulle nyt kävi.
    Saitkin jo kasvitettua tuon alueen. Hyvältä näyttää! Minä muuten istutin tänään sen sinulta saamani kirahvinkukan. Laitoin sen muutama viikko sitten isompaan ruukkuun kun en vielä ollut päättänyt sille lopullista paikkaa mutta nyt se sitten pääsi ihan maahan. Sen verran on vielä pikkuinen, etten lähtenyt kaivamaan sen vierestä muita kasveja kauemmas. Katsotaan nyt ensin, talvehtiiko hyvin ja tehdään keväällä sille lisätilaa ympärille.
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirahvinkukka kasvaa suotuisalla paikalla korkeaksi, omat taimet, siis yksi taimi on tällä hetkellä yli kaksi metriä korkea ja toinen lähemmäs metrin leveä. Se kasvattaa sitten hyvän paalujuuren, selviää kuivassakin paikassa. On kaunis kasvi ja pölyttäjien mieleen.
      Ei enää lilja-arpajaisia tännekään.

      Poista
    2. Hmm, pitääpä sitten vielä tarkistaa kirahvinkukan paikkaa. Korkeus ei tule olemaan esteenä, tuossa kohdassa saakin kasvaa korkeaksi mutta pitää varmistaa ettei tule aikanaan atsalea liian lähelle. Se toki olisi pienijuurisena siirrettävissä myöhemminkin siitä kauemmas. Aurinkopenkkiin olisin sen muuten istuttanut mutta jos se kuuluukin vesimyyrän herkkuihin, niin piti tyytyä toiseen paikkaan. En uskalla yhdellä taimella ottaa riskiä.

      Poista
  6. Ompa ikävää... eikä tietenkään voi reklamoida mihinkään

    VastaaPoista
  7. Hollantilaiselta minäkin ostin punaisia ja vaaleanpunaisia liljoja, ja keltaisia sain. Nyttemmin kierrän kaukaa kyseisen kojun, vaikka millä tarjouksilla houkuttavat. Tulee mieleen, onko juurakot terveitäkään, jos ei edes lajike ole tiedossa...

    VastaaPoista
  8. Se on nykyään kaikessa että laatu on mitä sattuu. Viime vuonna kasvatin samettikukkia eikä niistä tosiaan tullut strawberry blondia. Tänä vuonna kävi tiny tim tomaattien kanssa samalla tavalla. Siemen kasvatuksessa harmittaa kun kasvatat kuukausia eivätkä olekaan sitä mittä piti. Niistä sain kyllä hyvityksen eli se vähän laimensi kiukkua. Sipulit ja mukulat ovat kaupan pusseissa myös vähän mitä sattuu ja messuostokset ihan lottoa. Onko ala niin suuressa kasvussa että laatu on mitä sattuu?
    No purnaaminen jääköön tähän.
    Sinulla on upea piha alue ja todella hieno tuo kasvihuone !
    Hyvää loppukesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ai että siementenkin kanssa voi käydä samoin. Se vasta ärsyttävää onkin kun ensin tekee suuren työn esikasvatuksen suhteen ja sitten ei saakaa sitä mitä piti. Kiitos kehuista ja samoin, hyvää loppukesää.

      Poista
  9. Maissithan olivat hauska ylläri. Ja sopivat tosi hyvin myös perennapenkkiin. Harmittaa saada aina vääriä kasveja sieltä tietyiltä myyjiltä messuilta. Usein vielä itse laittaa kuitenkin aikaa siihen mallailuun, että mitä halua ja minkä väristä ja minkä kokoista. Ensimmäiset hutiostokset tein sieltä n 10v sitten ja enää en ole sortunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maissit oli kiva ylläri, en tiedä kyllä ehtivätkö tehdä satoa. Minunkin hutiostokset loppuivat nyt.

      Poista

Kiitos kommenteista :)