perjantai 26. toukokuuta 2023

Ilta puutarhassa

 Tänään oli siivouspäivä. Muutama ikkuna on puhtaampi, verhoja pesty ja hämähäkin seittejä poistettu katonrajasta. Hyvä oli siivota sillä meillä satoi lähes koko päivän. Illasta sää selkeni ja aurinko tuli esiin, siinä kohtaa siirryin puutarhaan metsästämään kotiloita ja ihastelemaan kukintaa.

Puutarhan alkuperäinen koristeomenapuu kukkii komeasti. Vaikea kuvattava kokonsa puolesta, kukat ovat taivaissa. 
Viimeisiä tulppaaneja viedään.  Keltaisen'Aurea' happomarjan vieressä kasvaa iso vihreä puska. Se on kirahvinkukka joka on jättimäinen. Olen niin onnellinen, että se vihdoinkin viihtyy puutarhassani. Ja jopa lisääntyy, uusia taimia olen istuttanut uuden kasvihuoneen viereen jossa talvehtivat hyvin.
Lumipalloheisi on täynnä kukkapalloja. Minusta pensas on kaunis nytkin kun pallot ovat limenvihreitä.
Ostin syksyllä Mustilan taimipäivästä virolaiselta myyjältä pienen japaninvaahteran taimen. On kuulemma hänen oman puutarhansa siementaimi ja kestävä. Pieni taimi on hyvä, se sopeutuu uuteen ympäristöönsä suurta taimea paremmin. Suojasin taimen talveksi kerroksella olkea ja se taisi olla hyvä ratkaisu. Kun katsotte tarkkaan, voi nähdä ylimpänä uuden verson. Siis selvisi talvesta ja vielä kasvaakin, oi tätä onnea.
Saaripalstan Saila teki suuren postauksen erilaisista varjohiipoista. Minulta löytyy kaksi, tämä keltaisena kukkiva kalvevarjohiippa joka on sekin viime syksyn hankintoja. Istutin taimen uuteen hortensiapuutarhaan, haaveilen sinne varjohiippojen keskittymästä.
Tarhavarjohiippa on jo parisen vuotta vanha. Se kasvaa kantopuutarhan liepeillä, hyvinkin kuivassa paikassa. Onneksi viihtyy vaikka ei saa talvella suojaa runsaasta lumesta, kantopuutarha on aina puutarhan vähälumisimpia paikkoja.
Yksi uusista iiriksistä kukkii. Taisin ostaa tämänkin Mustilan taimipäivästä, sieltä ylhäältä jossa myydään lahjoitustaimia Mustilan hyväksi. Kyseessä on iris 'Webelos' joka on 'Lemon Puff' ja 'Gingerbread Man' iiristen risteytymä. Ostin tämän täysin tietämättä mikä iiris on kyseessä. Olen erittäin tyytyväinen siihen mitä sain, tykkään tästä paljon. Yritän ottaa kukasta vielä paremman kuvan kunhan kukka on kuiva sadepisaroista.
Yläpuutarhasta löytyi jättipotti, pionin nuppu. Eikä minkä tahansa pionin vaan itse siemenestä kasvatetun pionin nuppu. Ostin siemenet keväällä 2019 Pioniseuran myyntipisteeltä Lahden Pihamessuilta. Siemenet olivat tulleet Amerikasta siemenvaihdossa. Sain lopulta siemenistä 2020 kymmenen taimea jotka ovat toistaiseksi yläpuutarhassa. Kahteen eri pioniin on tulossa tänä vuonna kukka. Siemenet ovat vapaan pölytyksen tulosta joten kukka voi olla mitä vain. En malta odottaa, että näen näiden pionien ensikukinnan.

Huomenna pitäisi aloitella ensimmäistä kanttauskierrosta. Ihan pahassa kunnossa penkkien reunukset eivät ole, kiitos viime vuonna myöhään tehdyn kanttauksen.


12 kommenttia:

  1. Onnea ja menestystä japaninvaahterallesi. Mukavaa jännitystä luvassa oman siementaimipionin kukkaa odottaessa. Kurjenmiekan kukan kanssa näyttää käyneen myös geeniarpajaisissa hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, jännityksellä odotan millainen kukka pionissa on. Kurjenmiekka on kaunis.

      Poista
  2. Lumipalloheisi on kyllä upea kukkija ja kohta saamme nauttia sen kukinnasta.
    Tekipä siemenistä kasvattamasi pioni nopeasti kukkanupun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumipalloheisi kukkii uskollisesti joka vuosi. Toistaiseksi pensas on säästynyt kirvoilta, ne tuppaavat iskemään joinain vuosina.

      Poista
  3. Minäkin tykkään lumipalloheiden kukinnasta aina noista vihreistä palloista alkaen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on vähän kuin kaksi kukintaa, ensin vihreä ja sitten valkoinen.

      Poista
  4. Johan on kivoja ylllätyksiä, niin varjohiipat kuin pionin nuppukin. Enempää ei taida kukkia koristeomenapuuhun edes mahtua. Puutarhasi on viimeisen päälle hieno kevään juhlia varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kivoja yllätyksiä. Suuri koristeomenapuu on täynnä kukkia, tällaisina vuosin sen mahtava koko harmittaa kun kukkia ei näe kunnolla.

      Poista
  5. Hienoa, että on omassa kasvatuksessa nuppu. Ne ovat aina iloisia yllätyksiä. Ja japaninvaahteran selviytyminen on aina hienoa. Toivotaan sille pitkää ikää ja hyvää kasvua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hieno, muutaman vuoden sitä saikin odottaa ja jää vielä monta taimea joissa ei ole nuppuja. Japaninvaahteran selviytyminen on pieni ihme vaikka suojasin sen ja yritin löytää mahdollisimman hyvän kasvupaikan.

      Poista
  6. Ihanat varjohiipat! Ja japaninvaahtera - hyvää menestystä hänelle!
    Pionisi tuli kukkaan kylvöstä yllättävän nopeasti, ihanaa, että nyt jo pääsee näkemään, millainen kukka ensimmäiseen tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, menestystä toivon. En odottanut pionin nuppuja ihan vielä.

      Poista

Kiitos kommenteista :)