sunnuntai 23. toukokuuta 2021

Tomaatteja ja tulppaaneja

Tänään heivasin kaikki tomaatit pihalle talosta. Päätin, että nyt riittää sisällä hyysääminen ja valohoito. Kaivoin varastosta esiin kaikki vanhat metalliämpärini ja aloitin istutuspuuhat.

Siinä ne ovat, tämän vuoden pensastomaatit. Neljä takimmaista on menossa läheisille, loput jää itselle. Kahdessa suuressa kattilassa on kussakin kolme taimea, loppui ämpärit kesken. Kurkuille pitäisi vielä keksiä pari astiaa jostain, vain kaksi mahtuu maahan vanhaan kasvihuoneeseen.
Ruukutin myös kesäkukkia eli lähinnä oxalista. Pelastin pojan varastosta vanhan pärekorin jonka pohja oli hitunut puhki. Ei haittaa, laitoin pohjalle muovin suojaksi ja istutin oxalikset suoraan multapussiin jonka vain typistin koriin sopivaksi. Saviruukut tulevat uuden kasvihuoneen ikkunoille.
Kasvihuoneessa on ahdasta kun vein tomaatit sinne. Ennestään oli perennoja ja hyötykasveja kuten salaattia. Isot kattilat laitoin aitan portaille ja otin sen riskin, että kylmä yö voi olla tomaattien tuho. En kauheasti pelkää sillä aitta suojaa melko hyvin.
Loppuun muutama tulppaanikuva arboretumista.
Nuo keskimmäiset 'Angelique' tulppaanit olen istuttanut 2015, pussillisen jossa oli 30 kappaletta. Nyt niitä on muutama enemmän. Määrä on kiva mutta kaikkein eniten tykkään siitä kun jaksavat kukkia joka vuosi.
Ensimmäistä kertaa onnistuin saamaan pääsiäiseksi ostetut perunanarsissit kukkimaan uudestaan. Aika kiva yhdistelmä sinisen lemmikin ja vaaleanpunaisten tulppaanien kanssa.
Tässä vielä kuva lemmikkien suunnasta. 

Kasvihuoneen sisäosa on maalattu toiseen kertaan, seuraavaksi alan maalata ulkopuolta. Maalaukseen pitää olla pari perättäistä poutapäivää ja nyt sääennuste näyttää sen suhteen lupaavalta.
 

17 kommenttia:

  1. Tomskut näyttävät terhakoilta. Metalliämpärit ovat upeita. Minulla on käytössä mustat muoviämpärit, jotka kalpenevat noiden rinnalla. Vau, mikä tulppaanien määrä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhat metalliämpärit sopivat hyvin tyyliini. Niitä vain pitäisi saada muutama lisää. Lidlin 2kg:n tulppaanipussi tovat hyviä, reilusti sipuleita ja kevään loisto on taattu.

      Poista
  2. Onpa hienoa, että samat tulppaanit kukkivat vuodesta 2015 aati.
    Tomaatteja on hyvä määrä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitavat viihtyä tuossa koska paikka on kesällä rutikuiva. Tomaatteja on paljon, halusin käyttää osan siemenistä kokonaan pois, ensi vuonan mennään sitten valikoidummin.

      Poista
  3. Mikä väriloisto! Pitää ihastella noita sinun tulppaanejasi, kun minun ei kannata niitä istutella metsäkauriiden ruuaksi. Vanhosita sipuleista nousi yksi varsi, mutta sekin oli käyty lyhentämässä 15 cm:n korkeudelta. Lemmikkejä on kyllä nupulla. Teidän uusi kasvihuone on hiemo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauriit ovat vihonviimeisiä, kaiken syövät. lemmikit on ihania, vaaleanpunaista olen metsästänyt kaikkialta mutta ei löydy.

      Poista
  4. Upeat tulppaanit ja melkoinen tomaattikatras. Itse ostin valmiit taimet. En ole muutamaan vuoteen enää jaksanut esikasvattaa mitään.

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos ja miten pitkään niistä onkaan saanut nauttia viileässä säässä.

      Poista
  6. Kasvarin ahtaus on tuttu juttu näinä päivinä;) Jospa sää lämpenisi ja saisi osan ruukuista pihan puolelle.
    Arboretumissa näyttää aika upealle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa sää lämpenisi pian tai sitten valmistuisi uusi kasvihuone jonne saisi osan taimista.

      Poista
  7. Hei!

    Niin hienolta näyttää taas kaikki siellä. 😊

    Uusi kasvihuone on upea.

    Oon miettinyt kans tomaattien siirtämistä kasvihuoneeseen. Vähän kuitenkin pelottaa, että selviävätkö, kun täällä Pohjanmaalla luvataan vain parin asteen yölämpötiloja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elsa. Ei ehkä kannata siirtää jos on hallan vaara tai sitten suojaa harsoilla ja vaikka vie kynttilöitä lämmikkeeksi.

      Poista
  8. Tilanpuute kasvarissa on tuttua. Kovasti odotan, että täälläkin saadaan taas kevääseen lämmöt päälle ja edes osa tomaateista ulos. Tilanpuute onneksi helpottaa jahka saan daaliat ja muut esikasvatetut pois kasvarista.
    Huikean kaunis tulppaanialue, lemmikit sopivat niiden kanssa niin hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi yö on täällä vielä kylmä, sitten vähän lämpenee. Tilanpuute helpottaa jossain vaiheessa, nyt kasvihuoneessa on perennoja ja kärhöjä sekä kesäkukkia ja kaalin taimia etteivät sateet pilaa niitä.

      Poista

Kiitos kommenteista :)