maanantai 17. toukokuuta 2021

Maailma värittyy

Koivujen ja muiden lehtipuiden lehdet tuntuvat kasvavan silmissä. Pari päivää sitten oli hädintuskin hiirenkorvia ja nyt jo kunnon lehdet. Nurmikko on syönyt jotain kasvuvoimaa sillä jo muutaman päivän leikkaamattomuus saa aikaan järkyttävän kasvuspurtin. Puutarhuri yrittää pysyä samassa vauhdissa mukana.

Kun puut vihertyvät niin puutarha värittyy. Tulppaanien aika alkoi yhdessä humauksessa. Lajike taitaa olla tulipa Darwin hybrid 'Mystic van Ejk, joka vielä vaalenee huomattavasti tästä.
Punainen varjohiippa on istutettu viime kesänä. Paikka on sille todennäköisesti liian kuiva, siirrän jos meno alkaa näyttää siltä ettei viihdy. Kukintaa en arvannut vielä odottaa joten se oli iloinen yllätys.
Rinnepuutarhassa on tullut kiva yhdistelmä harittavista keltaisista hyasinteista, kirjopikarililjoista ja valkoisesta balkaninvuokosta. Keltaiset hyasintit ovat joltain pääsiäiseltä ja olen iloinen edes muutamasta harittavasta kukinnosta.
Näiden helmililjojen tietoja piti vähän hakea. Muscari armeniacum 'Siberian Tiger' ja muscari latifolium 'Valerie Finnis' löytyivät tiedoksi. Kukkivat uuden kasvihuoneen edustalla 'Toba' helmiorapihlajan alla. Toba on tulossa kukkaan ensi kerran, olen ihan täpinöissäni.
Arboretumissa kasvaa tasan yksi tarhakylmänkukka. Nyt uskaltaa kokeilla lisää kun on todennut yhden viihtyvän.
Punaimikkä kukassa. Edellisen taimen tapoin paahteeseen, tämä toinen on laitettu varjoisempaan paikkaan ja tuntuu viihtyvän siinä paremmin. Kannattaisi aina selvittää kasvin vaatimat kasvuolosuhteet ennen kuin istuttaa sen.
Lisää väri-iloittelua. Tässäkin on van Eijk tulppaaneja, niitä perustulppaaneja. Istutan nykyisin lähinnä Darwineita sillä jaksavat kukkia monta vuotta. Koiranhammas on ensimmäinen onnistunut istutus lajiaan. Ihanat pienet keltaiset kukat. Pinkin lila esikko sopii hyvin tuohon väliin.
Helmililjan pitäisi olla 'Touch of Snow' mutta en ole ihan varma. Hyasintti on mallia jätti, lajike 'City on Bradford'. Pitääkin kuvata kukinnot kokonaan, ihan uskomattoman suuret.
Hienon puutarhapäivän päätti vielä hienompi yllätys. Huomasin seljapihlajassa ensimmäisen kukinnon. Olen kasvattanut tätä hartaudella jokusen vuoden, korkeus on vieläkin alle metrin mutta jotenkin on se mielikuva, että kasvaakin enemmän pensasmaisena. Nyt sinnikkyys palkitaan yhdellä kukkatertulla.

Huomenna ehkä kuvia kasvihuoneesta, illalla olisi luvassa sisätilan maalausta.


21 kommenttia:

  1. Punainen varjohiippa on tosi söpö.
    Tällaista värien ilotulitusta on koko talvi odotettu. Ei näitä ihanuuksia kyllästy katselemaan.
    Hyvää työviikkoa sinulle - ja sopivia välejä puutarhahommille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Montaa pitkää kuukautta odotettiin ja nyt se odotus palkittiin. Kaikki värit saa olla sekaisin. Sadetta taitaa olla luvassa monena päivänä mikä tekee myös hyvää, saa tehtyä sisällä rästissä olevat kotityöt.

      Poista
  2. Totta, luonto on herännyt täysillä ja joka puolella vihertää. Tämä on puutarhuri juhla-aikaa, tosin kiireistä sellaista. Kivaa viikkoa 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeat puutarhurin juhlaviikot. Kiirekin on sellaista positiivista kiirettä. Kiitos samoin, kivaa alkanutta viikkoa.

      Poista
  3. Kasveissa on nyt kova vauhti. Kaunista kukintaa on. Suloisen värinen tarhakylmäkukka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurjaa on vauhti. Tarhakylmänkukka on Tommolan tilalta mutta nimi on poistunut muistista.

      Poista
  4. Ai kun ihania väriyhdstelmiä, oikeita herkkuja! Tuo Mystic kiinnitti blogeissa huomion jo viime keväänä, sitä täytyy hankkia - hienon värinen. Minulla on vain sitä tavallista van Eijkiä.
    Sinuna en siirtäisi varjohiippaa, se pärjää tosi kuivassakin. Sillä vain menee pari vuotta asettumiseen. Mutta voi toki olla, että olen väärässä ja se viihtyisi toisessa paikassa paremmin.
    Ihanan värinen kylmänkukka, huurteisen viileän sävyinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mystic on hienon värinen, omani on ostettu saksalaisesta kaupasta 2kg:n säkissä. Jätän varjohiipan siirtämättä, ihan hyvin se on kasvanut, aina vain pelkään tuon olevan liian kuiva paikka. Toisaalta siinä kasvaa myös sinikämmen ja hurtanheisi joka on paljon kosteamman paikan kasvi.

      Poista
  5. Oi, mikä kukkaloisto siellä jo vallitsee!
    Ja upea tuo seljapihlaja. Se on minulle ihan uusi tuttavuus. Siitä haluan nähdä jatkossakin kuvia. Samoin teidän uudesta kasvarista.
    Sanoin juuri miehelle eilen, että on niin vihreää, että melkein silmiin sattuu. Pitkän valkoisen ja harmaan ajanjakson jälkeen tämä vihreys on jotain ihan käsittämättömän ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seljapihlajasta laitan heti kuvia kun kukkii. Kasvihuoneesta tulossa myös, tosin en mennyt maalaamaan sitä, jätetään vähän myöhemmäksi.

      Poista
  6. Nyt kasvu on saanut vihdoin isomman vaihteen silmään.
    Kylmänkukat ovat ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki kasvaa nyt hurjaa vauhtia, humalan versoja ihmettelin tänään, yhdessä päivässä lähes puoli metriä kasvua.

      Poista
  7. Oi kasvari alkaa pian olemaan valmis😍 Siitä tuli kyllä niin hieno💚 Meilläkin pitäisi ensi viikolla alkaa pieni uusi projekti. Navetan kivijalankivistä kohopenkkiä daalioille. Toivottavasti päästään toteutukseen asti, uudet daaliat jo silmuilee kasvarissa👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No miten nopeasti on pian, en osaa sanoa :D Sateet tulevat hidastamaan vähän. Olen kyllä todella tyytyväinen kasvihuoneen ulkonäköön ja ominaisuuksiin. Olen aina himoinnut sellaisia kivijalkakiviä, niistä saa vaikka mitä rakennetuksi, ovat vain todella kalliita jos ostaa pitää.

      Poista
  8. Ja ihanasti värittyykin!
    Tosi kaunis tuo tarhakylmänkukka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoisen talven jälkeen kaikki värit tuntuvat hyviltä.

      Poista
  9. Ihana tarhakylmänkukka! Kirjopikarililjat, balkaninvuokko ja hyasintit muodostavat kivan yhdistelmän. Punainen varjohiippakin on tosi söpö. Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
  10. Minun punainen varjohiippani on nupuillaan, ehkä kohta kukat aukeavat. Ihania värejä siellä ja vaikka mitä kukkia. Ruohon kasvukohinan voi melkein kuulla!

    VastaaPoista
  11. Minäkin olen istuttanut ainoastaan Darwinin tulppaaneja juurikin siksi ettei tarvitse istuttaa koko ajan lisää. Kauniisti kukkii sinun tulput ja ihania uutuuksia minulle tuo punaimikkä ja punainen varjohiippa, tykkään kovasti. 🤗 ❤
    Kylmänkukka ei jätä ketään kylmäksi 🤗 😁

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)