lauantai 1. toukokuuta 2021

Erilaisia siirtoja

 Täällä siirtyy tavaraa navetasta kasvihuoneen katolle. Koska kasvihuoneen katto on miehen työmaa, on minulla ollut aikaa siirtää kasveja ja tehdä muitakin puutarhatöitä.

Kävin rosarion kimppuun jossa kypsyi päätös siirtää norjanruusu rosa 'Hurdal' toiseen paikkaan. Se ei pysynyt kurissa minun odottamalla tavalla joten lähtöpassit tuli. Nyt pitää vuosi tarkkailla juurivesojen kasvua ennen kuin voin istuttaa tuohon uusia, paremmin paikoillaan pysyviä ruusuja. Samalla saan aikaa maan parantamiseen arkoja ruusuja varten.
Ensin mietin ruusun alas leikkausta siirtoa varten mutta en jaksanut lähteä hakemaan oksasaksia joten ruusu siirtyi oksinensa. Tämä kivimuurin taustapuoli on muuttumassa muutenkin tänä vuonna. Huonosti kasvavat kasvit muualle ja paremmat tilalle.
Toinen taimien siirtely keskittyi yläpuutarhaan. Kivien vierusta oli valmis mylläykselle. Käänsin maan ja kitkin pois ne rikat mitkä eivät olleet kuolleet vuoden peittämisen jälkeen. Sen jälkeen päälle kolme korrikärryllistä kompostin sihdattua multaa ja pari säkkiä pussimultaa toisiinsa sekoitettuina.
Huonosti näkyy kuvassa, mutta siirsin kiven eteen navetan kivimuurilta maksaruohoa joka oli jäämässä pahasti suviruusun jalkoihin. Vasemmalle siirsin iiristä joka kasvoi aiemmassa paikassa turhan kituliaasti. Oikealle siirsin viime kesänä ostetun niittysalvian, se ansaitsee paikan johon paistaa aurinko lähes koko päivän. Salvian eteen laitoin liilaa esikkoa. Kiven taakse mahtuu muutama kasvi jotka ovat vielä pohdinnassa.

Palloesikko poksauttelee vapun kunniaksi ensimmäisiä kukkiaan auki.
Sitten miehen työmaalle, kasvihuoneen katolle. Tässä näkymää kasvihuoneen sisältä pilvien suuntaan. Tummat puut ovat väliaikaiset tuet, ne poistuvat kunhan lasit ovat täysin paikoillaan.
Ja tässä kattoa kuvattuna aitan yläkerran kävelysillalta. Parvekelasit tulevat suunnitellusti keskelle kattoa, muuhun osaan laitetaan huopakatto. Emme halunneet laseja kahteen riviin, sopivien etsiminen olisi ollut hankalaa ja lasien kiinnittäminen vielä hankalampaa. Niinpä ratkaisimme asian tekemällä vain osan katosta lasista.  Kävin kasvihuoneen sisällä ja siitä tulee näinkin riittävän valoisa. Ja onhan mustassa huopakatossa se hyvä puoli, että alkaa lämmetä keväällä heti kun aurinko paistaa.

Seuraavaksi pitäisi tilata soraa kasvihuoneen lattiaan laatoituksen alle ja miettiä montako muurattua istutusallasta sisälle tulee. Joka yksi tai kaksi on tulossa, en vain osaa päättää.


20 kommenttia:

  1. Tuo teidän kasvihuone on win-win: saa sekä lämpiävän huopakaton että valoa tuovat kattolasit.
    Ihania puuhia siellä. Täälläkin kasvit ovat hieman aloittaneet vuotuista siirtymisrulettia, hieman naurattaa, miksei koskaan onnistu istuttamaan kerralla oikein, mutta niin se vain ei mene.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kompromissit voi joskus kääntyä voitoksi :)
      Ainaista siirtymistä mutta kun joskus kasvi ei viihdy vaikka kaikki pitäisi olla hyvin niin mieluummin siirtää kun katsoo hidasta näivettymistä. Ruusujen kanssa on vielä ihan oma maailmansa, joskus yllättävät kasvullaan.

      Poista
  2. Kasvihuonehan on edistynyt mukavasti sitten viime näkemän. Sinullakin on puutarhapuuhat hyvin vauhdissa, kun olet päässyt jo siirtelemään ja jakamaan kasveja. Minun pitäisi jakaa yksi liian isoksi päässyt siperiankurjenmiekka, mutta en ole keksinyt, mihin jakopalat istuttaisin. Puolet kukkapenkeistäkin on vielä jäässä. No, onhan kompostikin aina olemassa :D Aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin pitäisi jakaa siperiankurjenmiekat. Ne kasvaa järkyttävästi suoraan savessa, ei riitä minun voimat kaivamaan niitä ylös. En tiedä tarvitaanko kaivinkone. Niinpä taitaa taas jäädä. Mietin kyllä että laitanko ilmoituksen nettiin, että annetaan mutta pitää kaivaa itse pois :D

      Poista
  3. Hienoa seurata kasvihuoneenne etenemistä. Minulta on varmaan mennyt tieto ohi aiemmista postauksista, mutta mistä nuo kauniit pariovet sait? Ovatko omat ylijäämäovet, löytyneet jostain muualta käytettynä vai ovatko jopa uudet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovet tulivat meille vähän omituista reittiä. Meillä oli joskus ovia kunnostettavana ammattikoululla. Sitten koulu muutti toisiin tiloihin ja haimme ovet pois sieltä. Kasassa olikin enemmän ovia kuin veimme, sellaisia joita kukaan ei omistanut. Ovat siitä kasasta. Matalat eikä niitä siten voi oikein hyödyntää talossa sisällä.

      Poista
  4. Reipasta touhua teillä edelleen. Minäkin siirsin viime vuonna istutetuista pensasita kolme puskaa eri paikkaan ja lisäksi istutan tasaiseen tahtiin ostamiani puita ja pensaita. Sen verran joutuu tekemään mullan kuskausta ja kaivamista, ettei touhu ole ihan nopeaa.
    Kiva, että kasvihuoneen tekeminen edistyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullan kuskaamisessa menee aikaa, minulla on aika pienet kottikärryt joilla kuskaan jotta kuorma ei ole liian painava. Aika monta matkaa saa tehdä. Kasvien siirtäminen on ikuista :)

      Poista
  5. Olette ihanan ahkeria. Kasvihuone on niin kaunis! Kasvien siirtoja joutuu ajoittain tekemään. Ruusujen siirto voi tosiaan viedä aikaa, kun juurivesoja joutuu tarkkailemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusuja saa tarkkailla pitkään mutta onneksi juuret on helppo poistaa. Paitsi tuossa kivimuurilla oli muutama juuri luikerrellut kivien koloihin. Toivottavasti eivät lähde kasvuun, en saanut kiskottua niitä pois.

      Poista
  6. Siälon täys touhu päällä. Soot päässy jo siirto/istutusvaiheesehen. Sitähän puutarhasta aina löytyy. Pian pääset touhaamahan kasvarihin. Siinon hyvä kattoratkaasu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana päästä touhuilemaan. Siirtämistä ja istutettavaa on aina. Vielä muutama kasvi pitää siirtää. Katosta tulee ihan ok. Huovan asentaminen voi viivästyä töiden ja sateiden takia mutta ehtiihän sen myöhemminkin.

      Poista
  7. No on teillä ollut siirtoja ja jännä ratkaisu katossa. Hyvältä näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nyt on pieni rakennustauko mutta eiköhän katto jatku viimeistään ensi viikolla.

      Poista
  8. Hei, mainitsit että teille tulee muuratut istutusaltaat. Meillä ollut taas mietinnässä mistä aineesta kasvihuoneen altaat uskaltais laittaa, kun entiset puiset on purettu. Ulkona kasvimaat ovat itsemuuratuista elementeistä tehdyissä "laatikoissa". Ja mietittiin jo onko sementissäkin jotain vaarallista, toivottavasti ei. Tsemppiä sinne projekteihin! Terkuin tomaattiviidakossa toistaiseks asuva :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiiliä on vielä jäljellä joten niistä muurataan. En osaa pelätä että sementistä jotain liukenisi, en mustien saavien liukenemista tai mitään muutakaan :) Tomaatit alkaa olla viidakko, pitäisi jo saada parempaan tilaan eli kasvihuoneeseen.

      Poista
  9. Paljonhan tässä oli kivaa asiaa ja kaikkea ihanuuksia!
    Kevään kukkijat ovat niin suloisia ja tuosta kasvihuoneesta tulee aivan unelma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on hyvää aikaa, kaikki paras on vielä edessä.

      Poista
  10. Aivan mahtava idea tuo kasvihuone, missä kasvihuoneen katto antaa osaksi valoa sisään ja muu alue tulee huopakatoksi laitettua. Mielenkiintoista kuulla sinulta myöhemmin miltä tämä ratkaisu on vaikuttanut. Katselin, että teillä on komea kivimuuri isoilla kivimurikoilla. Toki voin kuvan perusteella olla väärässä ja kyse on vain kasasta kiviä. Meillä on kivimuuri ollut pitkään mutta olen lopen kyllästynyt joka vuotiseen kivimuurin korjaukseen ja olen miettinyt muita vaihtoehtoja kivimuuriksi. Nuo teidän isot murikat tuskin liikkuvat muurista mihinkään joten helppohoitoinen muuri kyllä. Kivikoriseinän bongasin yhdeltä sivulta ja hieman jo ajatuksella lämmittelin ukkoa. Ilmeisesti teräskehikon sisään saisi ladottua paljon kiveä ja kivetys pysyy hyvin paikoillaan kehikon sisällä. Kivikoriseinä varmaan olisi myös paljon tukevampi kuin tuo meidän nykyinen kivimuuri. Onko sinulle tuttu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ratkaisu on vaikuttanut hyvältä, kasvit saavat hiukan varjoa ja kasvavat hyvin. Kivimuuri on tehty suurista murikoista joita on löytynyt tältä tontilta, ne on kaivinkoneen toimesta kasattu vapaaseen kasaan muurin muotoon. Eivät liiku mihinkään. Kivikoreista ei ole kokemusta mutta kyllähän niitä paljon tehdään.

      Poista

Kiitos kommenteista :)