torstai 25. kesäkuuta 2020

Tehokas loman aloitus

Helteistä huolimatta on viikon sisään saatu paljon aikaiseksi. Olen herännyt kukonlaulun aikaan ja mennyt pihalle kun on vielä viileää sillä jotkut hommat on tehtävä ennen keskipäivän paahdetta.
 Kivipuron siistiminen oli niitä homma jotka aloitin heti seitsemän jälkeen aamulla. Kivet pois, kangas irti ja kankaan tilalle mustaa muovia. Kokeillaan toimisiko muovi paremmin sillä kankaaseen kasvaa kaikki kasvit kiinni. Muovin päälle kivet takaisin parhaassa mahdollisessa järjestyksessä.
 Puolen päivän aikaan paistaa puroon aurinko ja hommia on ihan mahdoton tehdä. Vaan ei haittaa, valmista tuli eikä urakkaan lopulta mennyt kuin kaksi aamupäivää.

 Angervojen välissä kulkevalle osuudelle tein toisenkin muutoksen mustan muovin lisäksi. Otin kaikki pienet kivet pois ja laitoin tilalle suuremmat kivet. Jatkossa kivipuron siivoaminen on helpompaa kun kiviä on vähemmän nosteltavana.
Ensin kippasin pienet kivet kivimuurien täytteeksi mutta sitten hoksasin säästää ne tulevan kasvihuoneen luokse, kiville saattaa olla myöhempää käyttöä.
 Navetan etelänpuoleisen seinän kaikki ovat on nyt kunnostettu ja laitettu paikoilleen. Pienen oven päälle tulee vielä lippa, pariovet jää ilman. Pieni ovi on sikalan ovi ja pariovista karja on kulkenut laitumelle. Tuo tiiliseinä on jotain uskomattoman kaunista käsin tehtyine tiileineen. Tehdastekoisessa tiiliseinässä ei näy samanlainen muurarin vapaa kädenjälki.
 Kaikki navetan ikkunat on kitattu, lasitettu ja maalattu. Enää puuttuu viimeistely ja pesu kunhan maali on kuivunut. Sen jälkeen ikkunat saa paikoilleen. Ikkunoita tehtiin uusia yhteensä kahdeksan, kaksi jäi navettaan kuivumaan kun eivät mahtuneet aurinkokylpyyn peräkärryn päälle. Ikkunoita on ollut mukava tehdä navetan viileydessä, sinne helle ei ole vielä päässyt, kiitos peitettyjen ikkunoiden.

 Tiilikasa on rumentanut yläpihan maisemaa jo muutaman vuoden. 
Vaan ei rumenna enää. Ehjien tiilien kasat siirrettiin aitan taakse missä odotti entuudestaan kasa tiiliä. Rikkinäiset tiilet hävitettiin, tasattiin maa ja kylvettiin nurmikkoa tilalle. Tuntuu kuin piha olisi avartanut puolta suuremmaksi.

 Ihan hyvä oli siirtää tiilet sillä niitä saatetaan kohta tarvita. Uuden kasvihuoneen perustukset ovat edenneet ja muuraaminen saattaa alkaa jo tänä kesänä. Loppuviikon voikin ottaa kevyemmin, tänään ainakin on vietetty aikaa uimassa ja puutarhassa aion katkoa akileijojen kukkineet varret pois, tänä vuonna jätetään akileijan leviäminen väliin.

12 kommenttia:

  1. Huh, tuon kivipuron siivoamisessa on ollut hommaa. Muovi ei näy laisinkaan, joten jos se toimii, sitä kannattaa varmasti jatkossa käyttää. Kannatti uurastaa.
    Olet käyttänyt lomasi monenlaiseen ahkerointiin, joiden jälkiä saa ihastella vuosia eteenpäin. Kasvihuoneestakin taitaa tulla entistä suurempi ja hienompi.
    Minäkin katkoin kasapäin akileijojen kukintoja, jotta eivät jatkaisi holtitonta leviämistään. Jossain vaiheessa aion kaivaa osan kokonaan pois, mutta ei sentään näillä helteillä.
    Loppuviikoksi on vielä luvattu helteistä, joten pulahda välillä veteen ja ota rennosti. Olet sen ansainnut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivipurossa oli kova urakka mutta nyt se on tehty. Ajattelin että kun ahkeroi alkuloman niin lopun voi tehdä mitä huvittaa, tai olla tekemättä. Uudesta kasvihuoneesta tulee suurempi, n. 15m2, hienoudesta en tiedä :)
      Tänään tuli käytyä uimarannalla uimassa kolmeen kertaan, kerrankin kun tarkenee.

      Poista
  2. Olet niin älyttömän aikaan saava puutarhassa. Ja myös lämpimällä ilmalla. Todella paljon on kaikki siellä edennyt. Ihanaa, että kasvihuonekin alkaa saada jo muotoa ja ehkä runkoakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun viettää lomaa puutarhassa aamusta iltaan niin väkisin saa aikaiseksi :) Jos ei olisi tullut koronaa niin nyt oltaisiin oltu tämä viikko Skotlannissa, paikatakseni matkan peruuntumisen kirvelyä aherran kaikissa töissä navetassa ja puutarhassa. Kasvihuoneen perustukset ovat valmiit, tänään alkaa rungon pystytys!

      Poista
  3. Valtava kiviurakka, ja vielä näillä keleillä, hattua nostan!! Mutta siisti on jälkikin ja tuollaisessa hommassa näkyy selkeästi tehty työ. Ihanaa, saat uuden kasvihuoneen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamulla oli alkuviikosta mukavan raikasta, nyt olisi jo liian kuuma. Kivipuron työn jäljen kun tietää niin työn jaksaa tehdä. Monta vuotta kasvihuone on ollut unelmissa, nyt näyttää siltä että tulee joskus valmista.

      Poista
  4. Tosi hieno tuli kivipuron alueesta! On siinä ollut hommaa etenkin näillä keleillä. Ihanaa viikonloppua ja oikein hyvää lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuumaa puuhaa mutta olen tyytyväinen että tuli tehtyä.

      Poista
  5. Jösses mikä urakka näillä keleillä! Valtavan siisti tuli purosta. Varmasti on silmää häirinnyt tuo tiilivuori, mutta sitäkin mukavampi on nyt, kun se on poissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivipuroa on aika monta metriä mutta työ kannatti, nyt on taas kuin uusi ja siisti. Tiilikasa on häirinnyt mutta nytpä on pois, tai pahiten häiritse se tiilimurskan kasa, tiilet kun ovat menossa käyttöön mutta muu oli roskaa.

      Poista

Kiitos kommenteista :)