maanantai 20. huhtikuuta 2020

Kerralla kuntoon

On tämä bloggaaminen hyödyllistä puutarhan kannalta. Pohdin aiemmin mitä tehdä arboretumissa kasvavan tammen alustalle ja sain ehdotuksen laittaa siihen sinivuokkoa, itse en olisi tätä hoksannut. Ensin ajattelin siirtää tammen alle omasta puutarhasta sinivuokkoa mutta lopulta totesin sen olevan kuin ämpärillinen vettä valtameressä, kestäisi yhden ihmisiän ennen kuin vuokot olisivat levinneet riittävästi.
 Kerralla kuntoon ja siksi laitoin nettiin ilmoituksen, ostetaan sinivuokkoja. Eilen kävimme hakemassa taimet ja vielä samana iltana laitoin taimet tammen alle. Sinivuokkojen kaveriksi suunnittelin valkoisia scilloja.
 Ja samassa muistin, että luumulehdossa kasvaa iiriksen juurakoihin kietoutuneena valkoisia scilloja jotka on pitänyt jo monta vuotta siirtää parempaan paikkaan. Kaivon scillat ylös ja siirsin sinivuokkojen kaveriksi. Yllätyksekseni scillat olivat tehneet valtavasti sivusipuleita ja siementaimia, nyt ovat kaikki tammen alla. Jos tuohon vielä jotain mahtuu niin posliinihyasinttia voisin laittaa, se yhdistäisi sinivuokon sinisen ja scillojen valkoisen värin.
 Mansikkalaatikon karu totuus paljastui kun menin penkomaan sitä. Suurin osa mansikoista oli mennyttä. Niinpä kaivoin kaikki pois, lisäsin uutta multaa ja laitoin rönsyistä uudet taimet. Tänä vuonna tulee vähemmän mansikkaa mutta ei mahda mitään. Vaan onpahan nyt kaksi mansikkalaatikkoa laitettu kerralla kuntoon.
 Rönsyjä oli niin paljon (ja on vieläkin), että tein rivin laitimmaisesta laatikosta yhden mansikkalaatikon lisää. Nyt vähän häiritsee ettei mansikkalaatikot ole toisiinsa nähden symmetrisesti. Saatan vielä sen tehdä jolloin molemmissa laidoilla olevissa laatikoissa on mansikkaa, samoin ehkä keskimmäisessä. Noissa kahdessa laatikossa missä on olkea, kasvaa yleensä molemmissa kesäkurpitsaa. Yksi laatikko on kuitenkin ihan riittävästi meidän tarpeisiin kesäkurpitsan osalta mutta mansikkaa ei ole ikinä liikaa. 
Kivimuurin edessä kasvaa kaunis rivi krookuksia, tässä kukat kuvattuna auringon paistaessa. 
Huomiseksi onkin luvattu mukavaa auringonpaistetta, paljon parempi touhuta silloin puutarhassa kuin tänään jolloin istutin mansikoita iltahämärässä pienessä tihkusateessa.

22 kommenttia:

  1. Tuossa tuokiossa sulla on ikivihreistä sinivuokon lehdistä ympäri vuoden toimiva elävä kate tammen juurella! Kiität itseäsi vielä tuosta tempauksesta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tavoite, scillat sain "ilmaiseksi", sinivuokoista sain maksaa joten uhraus ei toivottavasti ollut turha.

      Poista
  2. Ihana on tämä istutuksesi ja mukavaa nähdä tämän jatkokasvun. Minulta olisit saanut sinivuokkoa ilmaiseksi jos lähempää asuttaisi toisiamme. Niitä meillä riittää vaikka kuinka paljon. Harmillista tämä sinun mansikoiden menetys. Onneksi sinulla oli rönsyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tarjouksesta, oikeasti ihan mielelläni maksoin, joku näki vaivan ja kaivoi vuokot ylös, oli vielä lajitellut koon mukaan ja huuhdellut juuret! Onneksi varsinaisen mansikkamaan laatikoissa on parempi tilanne, siellä on 8 laatikkoa ja vain kahdessa on pieniä talvivaurioita.

      Poista
  3. Ihana puunalusta tulossa, kunhan nuo kaikki kukkii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, toivottavasti näyttää kivalta jo ensi keväänä.

      Poista
  4. Sinivuokot leviävät aika tehokkaasti, tuosta tulee kaunis kevätpläjäys. Ihanaa kun on lämmintä ja maa sula, voi ahkeroida puutarhassa mielin määrin ja illallakin näkee uurastaa pidempään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla aikaisemmat sinivuokot eivät ole levinneet, yksi on ainakin ihan väärässä paikassa, se pitää vielä siirtää. Nyt on ihana olla puutarhassa iltaan asti.

      Poista
  5. Tammen alle tulee kaunis kevätkukkaistutus. Meillä kukkii omenapuiden alla krookukset ja kevätkurjenmiekat. Meidän sinivuokot, samoin kuin anopilla, ovat jotenkin kärsineet talvesta. On ne onneksi kuitenkin elossa.
    Myös mansikoissa näyttää osa kuolleilta. Täytyy alkaa siivoilla laatikoitakin. Laitatko olkea mansikkalaatikoiden mullan pinnalle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan olkea pinnalle kunhan mansikan taimet ovat vahvistuneet. Nyt ensi alkuun laitan harso, etteivät taimet kuivu niin helpolla. Minunkin sinivuokot olivat sitä mieltä että lumeton talvi ei ollut kiva. Onneksi toipuivat ja kukkivat hyvin.

      Poista
  6. Ihana idea laittaa sinivuokkoja tammen alle.
    Sinivuokot ovat niin kauniita. Olen niin iloinen, kun meillä niitä on tupsahdellut muutamaan istutusalueeseen luonnon voimin. Tuolla metsästähän ne ovat levinneet. En pane pahaksi, levitköön niin paljon kuin haluavat.
    Harmi, että menetit mansikoita. Toivottavasti uudet mansikantaimet lähtevät hyvin kasvuun ja saat nopeasti satoa.
    Ja tuo krookus rivi on niin kaunis.
    Mulle on tapahtunut tänä keväänä jotain, kun olen ihan korvia myöten rakastunut keltaisiin kukkiin. Ne ovat olleet aina inhokkejani. Nyt kiinnitän katseeni kaikkialla keltaiseen ja haluaisin keltaista lisää omaan puutarhaani.
    Onkohan se jotain sellaista, että haluaa iloa ja piristystä kaiken tämän maailmantilanteen keskellä... vai mistähän tämä keltaisen ihastus on nyt yhtäkkiä tullut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinivuokot ovat todella kauniita. Ja mahtava jos ovat levinneet metsästä. Ihan meidän lähellä ei kasva sinivuokkoja, en tiedä yhtään paikkaa täältä kylältä. Minustakin keltainen on kiva keväisin, siihen saakka kunnes voikukat nousevat. Keltainen väri tuo piristystä talven jälkeen ja näkyy muuten ruskeassa puutarhassa hyvin. Ja on pölyttäjienkin mieleen.

      Poista
  7. Sinivuokoista tulee ihana matto tammen alle ja vielä kun seassa on scillojakin! Tuo oli loistava idea. Melkein voisi itsekin laittaa ilmoituksen johonkin sinivuokoista. Haluaisin niitä(kin) tänne. Kaunis rivi krookuksia. Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita vaan, olen muutaman kerran huhuillut sopivaa kasvia ja aina se on joltain puutarhurilta löytynyt.

      Poista
  8. Näen jo mielessäni, miten ihanalta näyttää tammenalusta, kun sinivuokot, valkoiset scillat ja posliihihyasintit tuuheutuvat. Hyvä idea!

    VastaaPoista
  9. Tammen alle tuloo raikas färiyhyristelmä. En lisääsisi tuaho mitää muuta tai sitte jotaki myähemmin kukkivaa. Ihana rivi krookuksia sullaki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krookusrivistössä on ihmeellinen puolen metrin pätkä jossa ei ole yhtään krookusta, pitää jakaa tai lisätä siihen muutama.

      Poista

Kiitos kommenteista :)