torstai 30. huhtikuuta 2020

Koleaa

Koleaa säätä on pidellyt, yöpakkasta, päivällä muutama aste lämpöä, välillä sataa räntää, välillä rakeita. Niinpä kävin tiistaina töiden jälkeen taimiostoksilla, liian tuima sää puutarhassa pyörimiseen. Kotiin päästyä paksusti vaatetta päälle ja tarkeni istuttaa uudet taimet.
 Pallotuijia lähdin hakemaan mutta eihän se niihin jäänyt. Puistoatsalea 'Illusia' oli alennusmyynnissä joten ostin sen itselleni äitienpäivälahjaksi. Eipä tarvitse kenenkään pähkäillä mitä hankkia.
 Illusiassa on komeat nuput, jos ei saa shokkia maahan pääsystä niin kukkia on luvassa.
 Löytyi pallotuijiakin, lajike on 'Danica'. Otin aika pienet jotta juurtuisivat paremmin eikä niin harmita jos eivät menesty. Nyt pitää opetella tuijien leikkaaminen jotta Danicat pysyvät palloina. Kuvassa muuten näkyy miten kivasti pellon reunaan istutetut tervalepät ovat kasvaneet. Ihan vielä niistä ei ole varjostusta puutarhaan mutta ei siihen enää montaa vuotta mene.
Ekojen kuvien kauneus ei valitettavasti jäänyt pysyväksi. 'Illusia' oli pakko suojata jäniksiltä ja pallotuijat verhosin varjostuskankaalla varmuuden vuoksi. Ankeaa mutta kasveille turvallista.

Turvallista vappua kaikille poikkeusolojen ankeudesta huolimatta.

19 kommenttia:

  1. Hienoja hankintoja olet tehnyt, pitäisi itsekin lähteä puutarhakaupoille. Kylmää todellakin on, meillä viime yönä -7 astetta! Onneksi nyt pitäisi olla lämpenemään päin. Mukavaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhakaupoilla kun käy rauhalliseen aikaan niin olokin on ihan turvallinen ja ulkomyymälät on parhaita. Onneksi näyttäisi ennusteiden mukaan sään lämpenemistä. Vois vaihtaa toppatakin kevyempään varustukseen.

      Poista
  2. Koleaa on täälläkin. Lämpöasteita aamulla oli tasan yksi. Nyt kyllä paistaa aurinko eli kyllä se siitä varmaan lämpenee. - Hyviä ostoksia olet tehnyt. Mukavaa vappua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli viime yönä jopa viisi astetta pakkasta, talo kylmä kuin mikä kun heräsi. Aurinko onneksi lämmittää jo.

      Poista
  3. Juu, todella kylmää! Onnittelut ostoksistasi ja menestystä heille. Minulla Danicat ovat pysyneet hyvin palloina pari vuotta, en ole vielä leikannut. Kruunuvuokolla on kokemukset varmaan tässä asiassa :).
    Meillä puutarhaihmisillä ei poikkeusolot ehkä niin haittaa Vapun vietossa, minua ei ainakaan.
    Hyvää vappua sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää, en mene heti leikkaamaan. Googlettamalla katsoin että Danicalla olisi paran ja tiivein pallon muoto. Ei haittaa poikkeusolot kun viihtyy kotona ja vappu menee aina parhaiten puutarhatöissä.

      Poista
  4. On ollut tosiaan kylmää ja koleaa. Mutta eikös se ole vapun yksi tunnusmerkeistä?! :)
    Ihanat hankinnat olet tehnyt. Itsekin haaveilen noista atsaleoista. Ne nimittäin meiltä puuttuu.
    Meillä kasvaa pallotuijia ja näitä ´Danicoitakin` aika paljon ympäri puutarhaa. Ja komppaan Päiviä, ne pysyvät kyllä palloina ihan leikkaamattakin.
    Isommat lajikkeet (esim. "Globosa") ovat sitten enemmän villimpiä, mutta pysyvät silti aika pöyreinä. Ja onhan niitä enemmän kanamunanmuotoisiakin lajikkeita kuten esim. "Woodwardii".

    Mukavaa vappua ja toivottavasti vähän enemmän lämpöäkin!
    Mä olen yleensä aina viettänyt vapun puutarhassa, joten tämä vappu ei sinänsä poikkea entisistä. Tietenkin harmittaa, ettei ystävien kanssa voi kyläillä tai vietettää vappubrunssia, mutta onneksi voi viestitellä ja soitella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vappuna on yleensä aina kylmää ja koleaa, jopa räntäsadetta. Atsalea kannattaa laittaa hankintalistalle. Helppo kasvattaa eikä tarvitse talvisuojauksia, jäniksiltä on tosin suojattava. Ihan huojentavaa kuulla että Danicaa ei tarvitse välttämättä leikata, se sopii minulle.
      Vappu menee täälläkin puutarhassa, mietin jos pesisi kasvihuoneen, voi tosin olla vielä liian kylmä.

      Poista
  5. Täälläkin meilläkin oli muutama aste pakkasta herätessä.
    Hyvät hankinnat. Illusia on varmaan kaunis näky Sen kukkiessa.
    Mukavaa vappua. 🎈🎈🎈

    VastaaPoista
  6. Hyvän kokoinen Illusia. Tuollaiset äitienpäiväkukat ovat parhaita mahdollisia.
    Omat Danicani ovat pysyneet palloina leikkaamatta.
    Tänään on ollut hyisen kylmä päivä. Yöllä -4 ja päivällä sama plussaa, mutta pohjoistuulella varustettuna.
    Iloista vappua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parhailla äitienpäiväkukilla on juuret. Taidan jättää Danicat toistaiseksi leikkaamatta, niin moni on sanonut niiden pysyvän palloina ilman saksiin koskemista.

      Poista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Näyttää kauniilta uudelta istutusalueelta! Ja heräteostokset on parasta puutarhapuuhissa. Suojaaminen on jotenkin raskasta, itsekin joudun kaiken tosi tarkasti suojaamaan ja tuntuu, että osa kukkapenkkien viehätystä katoaa. Onko Illusia valkoinen? Aivan ihana tuo tervaleppärivistö, himoan nähdä sen lehdessä, näytäthän sitten joskus? Iloista vappua ja kevättä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suojaaminen on raskasta, en tykkää yhtään mutta muutakaan ei voi. Puut voi jättää suojaamatta kunhan kasvavat riittävästi mutta siinäkin menee vuosia, Illusia on valkoinen jossa on myös keltaista mukana, olen nähnyt kukinnan vain kuvissa. Pitääkin kuvata tervaleppä rivistö kun se on lehdessä, 30 leppää on hieno näky.

      Poista
  9. Talvikamppeet päällä olen tehnyt pihakierroksia. Rakeitakin tullut välillä, mutta jospa alkais lämmitä nyt.
    Mukava saada uusia kasveja pihaan. Tekis mieli ostoksille. Hyvää vappua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonan jäi kaikki messut ja muut puutarhatapahtumat väliin, Latviaankin mietittiin matkaa mutta ei päästy, niinpä voi suunnata taimiostoksille.

      Poista
  10. Täällä yöt ovat olleet kylmiä, mutta päivällä on jo tarennut aika hyvin ilman toppavaatteita. Tänään laitoin ensimmäisiä taimiakin jo ulkoilemaan harson alle lämpimään nurkkaan. Hyvät hankinnat olet taas tehnyt, atsaleoja tuntuu olevan harvoin tarjouksessa. Se oli ehdottomasti peukutuksen arvoinen ostos. Minulla on 'Illusioita' kaksi ja varsinkin syksyllä ovat hintansa väärtejä. Tietenkin ovat kauniita kukkiessaankin. Nyt haluaisin jonkun eri värisen atsalean takapihalle, mutta en ole ehtinyt vielä taimikauppohin tutkimaan, mitä lajikkeita olisi tarjolla. Reipasta kasvua kasveillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on 20 vuotta vanha, ohueksi virttynyt toppatakki mikä on parasta näillä keleillä, ei ole liian kuuma. Totta, atsaleat ovat harvoin tarjouksessa. Tarleenan olen ostanut toissa vuonna, sitäkin voin suositella atsaleoista.

      Poista

Kiitos kommenteista :)