tiistai 14. huhtikuuta 2020

Tuli ja meni

Pääsiäinen tuli ja meni. Jo jotain, niin erilainen se oli. Ei isoa perhepäivällistä, ei kiertelyä kirpparilla, ei lapsenlapsia hoidossa. Mutta hyvin kestettiin, tehtiin ruokaa omalle porukalle ja levättiin kunnolla. Ehdin maalata navetan uudet ikkunapokat kertaalleen ja etsiä 40 ikkunaruutua sekä pestä ne. Puutarhassa pääsi viettämään aikaa hetkittäin, säät kun olivat todella vaihtelevat.
 Kevättähtiä ei kyllästy ihastelemaan. Vanhan omenapuun alle niitä on tullut jo pieni lämpäre.
 Jalo tarkkailee kivellä myyrätilannetta ja leikkii olevansa piilossa katajan takana. Iines on intoutunut ulkoilemaan enemmän ja Alma on kokeillut ulkoilua. Hyvin erilaisia nämä kaikki kolme kissaa sen suhteen miten tykkäävät olla pihalla.
 Ensimmäiset balkaninvuokot huomasin tänään ja ovat jo lähes kukassa. Vuokkojen takana nousee vuorisilmiö Sisyrinchium montanum. Viime vuonna levitin sen siemeniä mutta saapa nähdä ovatko selvinneet talvesta. Itsestään on kylväytynyt muutamaan kohtaan.
 Osassa mansikkalaatikoita näky on surkea, en ole vielä kurkannut onko tuolla kuivien lehtien alla mitään elämää. Mansikka ei tykkää lumettomista talvista, onneksi jätin viime syksynä kaikki rönsyt leikkaamatta ja saan niistä joitain taimia tilalle. Tänä vuonna erityisesti tykkäisin olla mansikan suhteen mahdollisimman omavarainen.
Viimeiseksi taas yksi kuva atsurin helmililjasta. On se vaan upea.

20 kommenttia:

  1. Suloisia helmililjoja! KUnpa tulisi kunnon kevät näiden päivittäisten räntäsateiden sijaan. Alkaa vähän kyllästyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kyllästyttää, pihalla ehtii olla auringossa 10 minuutti ja siten saa räntäkuuron niskaansa. Kuivempaakin saisi tulla niin pääsisi paremmin puutarhatöihin.

      Poista
  2. Varsin erilainen pääsiäinen täälläkin, kun ei voinut tavata lapsia eikä lastenlapsia. Onneksi aika kului pihatöitä tehdessä tosi mukavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuhaa riitti, neljä päivää sai tehdä kaikenlaista omaan tahtiin, mukavaa sekin.

      Poista
  3. Sama juttu. Hyvin omituista, kun ei ollut pitkässä pöydässä paljon syöjiä. Yleensä aina ovat lapset kumppaneineen sekä myös anoppi ja isäni olleet aterioilla mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikuiset lapset perheineen puuttui nyt pöydästä, piti oikein kaupassakin miettiä ettei osteta liikaa ruokaa.

      Poista
  4. Oli tosiaan erilainen pääsiäiänen, kun ei tavannut omia vanhempiaan, eikä sisaruksiaan. Myös ystäviä jäi kaipaamaan.
    Muuten oli kyllä hyvä pääsiäinen, kun sai rauhoittua, levätä ja tehdä puutarhajuttuja kaikessa rauhassa.
    Sää oli tosiaan vaihteleva, eikä nytkään kovin keväiseltä näytä. Linnut onneksi muistuttavat laulullaan, että kevättä eletään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän oli melkoisen vaihtelevaa säätä, lunta, räntää ja vettä vuorotahtiin.

      Poista
  5. Pääsiäinen tuli ja meni täälläkin, eikä se yrityksistä huolimatta eronnut tavallisesta viikonlopusta. Onneksi aurinko paistoi alkupäivät, joten pihallakin ehti touhuta.
    Toivottavasti löydät mansikkalaatikostasi vielä eloa. Tänä vuonna saattaa olla vaikea saada riittävästi ostomansikoita ja mikä lie niiden hinta. Eikä ehkä tee mieli niitä ostaakaan.
    Kissat ovat jokainen oma persoonansa. Kaipaan edelleen kovasti Juusoa, mutta uutta kissaa meille ei enää oteta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä juuri eronnut tavallisesta viikonlopusta paitsi että oli pidempi. Rönsyjä kartoitin ja niistä taidan saada hyvät taimet jos on paljon kuolleita, tosin sitten jää haave levittää mansikkaa vielä yhteen laatikkoon.

      Poista
  6. Ihanat kevättähdet ja atsurin helmililja! Ajattelin juuri samaa, että kunpa joka ikinen mansikantaimi olisi talven jäljiltä hengissä. Mansikoista saa maksaa normaalivuonnakin "mansikoita", tänä vuonna varmasti hurjan paljon enemmän. Joka ikinen mansikantaimi saa varmasti erityiskohtelua tulevana kesänä ja niin hyvät suojaverkot, etteivät oravat, linnut ja lapset kähvellä ainokaistakaan jo raakilevaiheessa. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä syödään paljon mansikkaa, joka vuosi ostan 10-20kg ja siihen päälle oman puutarhan marjat. Suojaverkot saa olla tänä vuonna erityisen hyvät.

      Poista
  7. Aika erilainen pääsiäinen oli monella. Meillä ei ollut mitään paineita viettää pääsiäistä minkään perinteiden mukaan, ainoastaan piilotin isoille lapsille pääsiäisherkkuja.

    Helmililjasta on hyväkin ottaa kuvia. Toivottavasti mansikat ovat hengissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meilläkään ole kummoisia perinteitä muuta kuin se, että yhtenä päivänä on kaikki lapset perheineen syömässä meillä. Mansikat sais olla hengissä.

      Poista
  8. Minullakin mansikka näyttää tuolta ja tosiaan ajattelen että noinkohan nousee. En vielä kurkistellut tarkemmin kasvustoa...

    VastaaPoista
  9. Minä kasvatan vain ahomansikoita, ne pärjäävät hyvin ja tuottavat satoa koko kesän. Jonain vuonna perustan taas oikean mansikkamaan. Tänään tuli reilusti lunta, mutta se onneksi sulaa jo reipasta vauhtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli aamulla lunta hitusia sillä ja täällä mutta ei sen enempää. Ahomansikka on hyvä. Kuukausimansikkaa kylvin, josko siitäkin saisi apuja omavaraisuuteen mansikan suhteen.

      Poista
  10. Vuasien päästä muistellahan koronapääsiäästä. Toivottavasti ei toistu. Siälon ollu selevästi lämpöösempää, ku kukkia jo monellaasia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon todella tämän jäävän kertaluontoiseksi. Lämmintä on ollut vaikka vaihtelevaa, tänään kärräsin multaa vuoroin auringonpaisteessa ja vesisateessa, välillä tuli räntääkin joukossa.

      Poista

Kiitos kommenteista :)