sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Ennen ja jälkeen

Ihan pakko laittaa kaksi kuvaa tähän alkuun otsikon mukaisesti, ennen ja jälkeen.
 Pari viikkoa sitten luumulehdossa näytti tältä.
 Ja tänään näytti tältä.
Sanoisin, että 100% hyvä muutos.
 Sitten taas kasvien pariin. Pioni 'Mai Fleuri' on hengissä. Tämä on netin syövereiden tietojen mukaan vanhin ihmisen tekemä risteytys, Lemoinen aikaansaannos vuodelta 1905. Mikä ilo, että viihtyy minun puutarhassa ja nousee maasta kylmää uhmaten pionien ensimmäisten joukossa.
 Viininpunaiselle köynnösukonhatulle kävi kalpaten viime kesän kuivuudessa. Onneksi ehdin siirtää yhden siementaimen toisaalle ja se on hengissä vaikkakin on vielä onneton rääpäle. 
 Vaaleanpunainen ukonhattu on sekin siirretty kertaalleen, viihtyy tässä uudessa paikassa hyvin ja suostui viime vuonna kukkimaan ensimmäistä kertaa oikein kunnolla. Alkuja on noussut lupaavan paljon.
 Osa valkosipuleista on jo näin pitkällä. Oisikohan nämä viime kesänä Latviasta tuotuja? Sipuli oli ainakin kookas, toivottavasti makukin on hyvä.
Ostin syksyllä Mustilan taimipäiviltä japaninpihdan, Abies veitchii. Se selvisi leudosta talvesta erinomaisesti ja toivottavasti viihtyy jatkossakin. Pihdan väri on hieno vaaleampi kirkkaan vihreä. Varttuneena sen oksien neulasten alapinta pitäisi olla lähes puhtaan valkoisen värinen. Toivottavasti saan sen nähdä ja puu kasvaa niin suureksi.

23 kommenttia:

  1. Ero on kyllä huima ja tuohon päälle vielä kesän kasvu sekä vehreys <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvu on hidastunut tämän kylmän sään takia, sitä odotellessa.

      Poista
  2. Ennen ja jälkeen kuvat ovat konkreettisia ja näyttävät tehdyn työn tuloksen :). Japaninpihta näyttää reippaalta, hyvä taimi. Minun kaksi syksyllä istutettua japaninpihtaani ovat myös selvinneet talvesta, mutta olivat ostaessani pienempiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koreanpihta olisi varmempi, ehkä se on hankittava seuraavaksi. Kun aina muistaisi ottaa ennen ja jälkeen kuvat, ovat hyödyllisiä.

      Poista
  3. Samaa miältä :)
    Ny vaikuttaa liki kaikki selevinnehen talavesta, vaikka sitä pelekäski katokevättä. Onneksi näipäi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä talvena ei tainnut tulla yhtään talvivaurioita. Joitain menetyksiä on mutta se johtunee viime kesän kuivuudesta.

      Poista
  4. Upea lopputulos! Siinä on kivi poikineen pyöritelty paikoilleen :) Odotan jo kovasti kuvia, miltä tuo alue näyttää loppu kesästä.
    Japaninpihdasta kasvaa kaunis puu ja sen sinivioletit kävyt on niin suloisia. Japaninpihta on suosikkikohteeni Marketanpuistossa, sitä pitää joka kerta käydä moikkaamassa ja ihailemassa. Toivottavasti pihtasi selviää tulevistakin talvista ja kasvaa kolmekymmenmetriseksi Ü

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niitä sai pyöritellä siitä lähtien että valitsi tontin toisella laidalla sopivat kivet, kuljetti ne luumulehtoon ja sitten mietti ja siirsi paikoilleen. Palapelien ahkerasta tekemisestä on hyötyä, tuntui kuin olisi palapeliä tehnyt. Japaninpihdan kävyt ovat huikeat, toivottavasti saan nähdä ne omassakin puussa.

      Poista
  5. Komea muutos! Ihania kukkijoita. Meillä ukonhattu kuhisee aina kirvoja ja rakkauteni siihen on ollut kovalla koetuksella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ukonhattu on herkkä saamaan kirvoja, siksi minullakin on ukonhattuun viha-rakkaussuhde.

      Poista
  6. Tuollainen muutos aiheuttaa suurta tyytyväisyyttä tekijässä. Jännityksellä odotan millaisia tuhoja lumeton ja märkä talvi on saanut aikaan. Vielä en ole huomannut menetyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään ole huomannut menetyksiä, iiiriksiä voi olla, ne nousivat talven jäljiltä pahasti ylös mullasta. Jouluruusutkin kärsivät eivätkä oikein kuki.

      Poista
  7. Hieno muutos! Kannatti ahkeroida. Harni, että se viininpunainen köynnösukonhattu kuivui. Onneksi oli siementaimi. Minulla on hengissä se sinun antamasi ja on jo kasvamassa. En ole ymmärtänyt siementaimia etsiä. Taidan tänään kulkea nenä kiinni maassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pariin ekaan vuoteen ei tehnyt siementaimia mutta sitten ehti tehdä muutaman. Onneksi tuo yksi oli selvinnyt.

      Poista
  8. Hieno muutos. Nyt ei reunakivet murene käytävälle. Pionikin on herkullinen jo pienenä. Toivottavasti se kukkii ja saamme nähdä, millainen kaunotar Mai Fleuri on kukkiessaan.
    Onpa muuten komeat valkosipulit. Meillä on Aleksandraa, joka ei ole läheskään noin pullea tässä vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ei ole pelkoa murenemisesta. Mai fleuri on herkku, toivottavasti se kukkii tänä vuonna. Luulen, että nuo valkosipulit on sitä Latvian kantaa, olisi pitänyt merkitä ylös mitä istutti mihinkin.

      Poista
  9. Ihana uudistus luumulehdossa. Siistiä tuli. Sinullahan on vanhaa perua oleva pioni, liekö harvinaisempaa sorttia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida olla ihan tavallinen pioni, syy on varmaan sen hidaskasvuisuudessa mutta kyllä sitä saa ainakin Pionien kodista. Omani ostin messuilta viime vuonna virolaiselta myyjältä.

      Poista
  10. Muutoksen kanssa ahertaminen kyllä kannatti, niin hieno on tulos! Vaaleanpunainnen ukonhattu kuullostaa kauniilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatti ahertaa, ei tuossa mennyt lopulta kuin kolme iltaa kun traktorilla sai kuskattua kivet nopeasti. Vaaleanpunainen ukonhattu on kaunis, nyt on kokeilussa leviääkö se siemenestä.

      Poista
  11. Peukut tälle muutokselle! Lopputulos on ehdottomasti vaivan väärti. Lupaavan pullea verso 'Mai Fleurissa'. Olisikohan sieltä jopa kukka tulossa? Ihanat valkoiset balkaninvuokot ja kiurunkannus edellisessä postauksessa. Kummatkin olisivat tervetulleita tännekin. Olenkin jo odotellut, milloin omat balkaninvuokkoni alkavat nousta ja olisiko ainokainen valkoinen niistä lisinyt. Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti vaivan väärti. 'Mai Fleuri' kukki jo ostokesänä, tosin niukasti, viime kesänä teki yhden kukan joten luulisin sen kukkivan tänäkin kesänä.

      Poista
  12. Huikea ero! Ehdottomasti kannattava muutos.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)