lauantai 31. lokakuuta 2015

Kuva-albumin aarteita

Maanantaina kun istutin mummin mussukan kanssa viimeisiä alesta hamstrattuja kukkasipuleja maahan niin muistelin että minulla on lapsuudestani yksi aiheeseen liittyvä valokuva. Samalla kuva on niitä harvoja kuvia joissa olen isovanhempieni kanssa.
 Kuvassa istutetaan mökille syreenintaimia. Niitä syreenejä yritettiin monta muutakin kertaa, eivätkä ne koskaan menestyneet. Tänne Arvilaan olen laittanut yhden syreenin näiden istutusten muistoksi. Syreeni Moskovan kaunotar kasvaa hitaasti mutta hengissä on.
 Selasin pitkään kansiosta kuvaa missä olisin toisen mummoni kanssa. Yksi löytyi, jouduin rajaamaan serkkuni pois liian vähäisen vaatetuksen takia. On muuten hauska miten 1970-luvulla lapset olivat todella paljon ilman vaatteita tai vain ylä- tai alaosa vaatetettuna. Sellaisia kuvia riittää, mutta ei niitä oikein voi kaikelle kansalle julkaista. Nykyään taas lapset taitavat olla vaatteissa aina.

Mutta itse kuvaan. Siinä olemme toisella mökillä joka on alunperin äitini syntymäkoti. Minulla on nähdäkseni melkoisen omintakeinen vaatekerta päällä, liekö itse valittu. Keltaiset kumisaappaat olivat tavaramerkkini, huomaattehan että samat saappaat on myös yläkuvassa. Ehkä minulle ostettiin joka vuosi samanlaiset tai sitten pidin monta vuotta samoja joihin oli hankittu kunnolla kasvuvaraa.
Oli han pakko kuvata kansiosta tämäkin kuva. Asuimme mummolani yläkerrassa varhaislapsuuteni. Rintamamiestalossa oli tilaa kaikille. Kuva on joko vuodelta 1972 tai 1973. Olen siinä 1- tai 2-vuotias. Eniten kuvassa tulee kuitenkin katsottua ihanaa 1970-luvun sisustusta. Oranssit pörrömatot, siniset sohvat, syvän punakuvioinen tapetti yhdistettynä siniseen tapettiin. Hieman erilaista värien käyttöä kuin nykyään.

Hyvää Pyhäinpäivää kaikille!

edit. Lisätty otsikko

16 kommenttia:

  1. Minä olen ollut lapsi 60-luvulla. Ja minulle on aina kerrottu, miten halusin olla useimmiten mökillä kokonaan alasti vain punaiset kumisaappaat jalassa (sen muistan itsekin, että niiden pitämisestä riitelin äidin kanssa. Mökillä oli paljon kyykäärmeitä ja äidin mielestä kumisaappaat olivat pakolliset). Kun mökki hankittiin, olin yhdeksänvuotias... Siis olen sen ikäisenä juoksennellut kesät ilkialasti?!?! Mutta eivät kai ne nyt valehdelleetkaan. Sen muistan itse, että yhden ystäväni sisar kulki aina pelkissä shortseissa vielä toisellakymmenellä, jolloin rintansa jo olivat kohtalaisen kehittyneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyykäärmeiden takia meilläkin piti aina olla saappaat jalassa. Ylenssä ei ollutkaan mitään muuta kuin saappaat :D

      Poista
  2. Ah, tuota alakuvaa! Minäkin muistan äidin intohimon, kun hän noihin aikoihin solmi kaksi pinkkiä pörrömattoa makuuhuoneen lattialle. Piti ihan käydä tarkistamassa: joo - toinen niistä näyttää olevan takakatokselle vievän oven edustalla ja väri on jo aika haalea ja pörröstä ei voi enää puhua. 40-vuotias matto, joka survaistaan pyykkikoneeseen, kun se likaantuu ja taas mennään. Uskomatonta!

    Hassua muutenkin, että kun puuhastelee lapsenlapsen kanssa, ihan huomaamatta siirtyy ajatukset omaan lapsuuteen ja siihen, kuinka aikuiset silloin kohtelivat. Ja muistaa ne hyvät ja merkittävät aikuiset.

    Leppoisia päiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä onko mummon tekemiä pörrömattoja enää olemassa, minulla on vielä pari räsymattoa joita hiukan varjelen turhalta kulumiselta.
      Näin pyhäinpäivän viikonloppuna sitä erityisesti tulee ajateltua omia mummoja.

      Poista
  3. Minullakin oli kumisaappaat kuulemma aina jalassa ja samaan asukokonaisuuteen kuului villatakki=) Alushousut ja sukkahousut alaosassa. Niissä muutamissa harvoissa valokuvissa näkyvät melkein kaikissa -siis tämä kokonaisuus. Olen syntynyt 60-luvun lopussa.
    T: Aisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aiks, mä muistan ne 1970-luvun sukkahousut, kankeaa ja paksua materiaalia. Ei mitkään mukavat jalassa.

      Poista
  4. Sinun taitosi puutarhan laittoon periytyvät siis jo tuolta ajalta ;).
    Vanhoja kuvia on ihana katsella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maalainmummo oli innokas puutarhassa, lähinnä hyötyviljelyssä. Mutta ei minua vielä lapsuudessa puutarhatyöt kiinnostaneen suuressa määrin.

      Poista
  5. Ihanat kuvat! Oletkin aloittanut puutarhahommat jo varhain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Taisin olla silloin varhain enemmän katselijan roolissa.

      Poista
  6. Samanlaiset keltaiset kumisaappat näyttivät olevan omallakin lapsenlapsellasi.
    70-luvulla ja aiemminkin ei ollut niin nökönuukaa tuo lastenpukeutuminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin muuten on! Ihana kun kumisaappaissa on värejä eikä pelkkää mustaa mitä tuntui yhteenaikaan olevan. Nykyään on pukeutuminen tarkempaa jo ihan pienillä. Tarkempaa kuin aikuisilla.

      Poista
  7. Onks tuo matto sellainen joka ommeltu kangassuikaleista? Silloin ruukattiin niitä tehdä, kangas oli jotain tekokuitua joka ei purkeentunut. Meillä mummo ompeli niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just sellainen matto. Jostain nailonkankaan paloista ommeltu. Liukasta kuin mikä eikä purkene millään. Täytyy kysyä äidiltä mistä kangas tuli, hän varmasti muistaa.

      Poista
  8. Ihania kuvia! Ja tosiaan, vähän erilaista värien käyttöä. Ehkä vähän liian kirjavaa minun makuuni, mutta ehkä kuitenkin parempi kuin pelkkä valkoinen-harmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän turhan ärtsyt värit, mutta parempi kuin silkkaa valkoista.

      Poista

Kiitos kommenteista :)