maanantai 2. marraskuuta 2015

Felica

Kun puuhat alkaa siirtyä yhä enemmän ulkotiloista sisätiloihin tuli tarve laittaa salin tilpehöörisisustamista uusiksi. Myös kaappikellon parempaa paikkaa olen pohtinut, mutta mitään en ole tehnyt muuta asian eteen.
 Kaappien kaivelun tuloksena nostin senkin päälle sille äitini vanhan kameran. Hän osti kameran ensimmäisellä palkkarahallaan. Kamera on toiminut niin hyvin että minäkin olen ottanut sillä kuvia. Jopa ihan onnistuneita. Saattaisi toimia vieläkin jos laittaisi filmin sisään. Kameraan on olemassa kotelo, mutta se on jo saanut ajan kolhuja itseensä.
 Felica-kameran kanssa nostin esiin pienet ruskeat pullot ja kuulat. Arabian maisemakulho sai lähteä näiden tilalle kaappiin. Samalle tasolle virittelin valaistusta pimeisiin syyspäiviin. Löysin säilytyksestä vain kahdet valot joten voi olla että ostan lisää jos tulee kivoja vastaan.
 Nämä hevoset ostin pari vuotta sitten kirpparilta. Isommasta on toinen korva lohjennut mutta en ole raaskinut sitä korjata oikean maalin puutteessa. Minua ei lohkeama haittaa.
 Hevoset on sulassa sovussa kirpparilta ostetun jugend-liinan ja kahden kynttilänjalan kanssa, nekin kirpparilta kuten lähes kaikki sisustustavarani.
Tälle salin senkille haluaisin jotain uutta. Pidän noista kynttilänjaloista yli kaiken mutta onhan ne olleet tässä esille jo kohta 10 vuotta. Olen pitkään etsinyt oikein suurta kynttelikköä, sellaista monihaaraista kentien vielä kristalleilla mutta sopivan hintaisena en ole löytänyt. Taidan tyhjentää koko päällisen ja rauhassa katsoa mitä siihen laitan, ehkä samalla löytyy pikkutauluille ja peilillekin oma paikka.

2 kommenttia:

  1. Ihana aarre tuollainen kamera!
    Nyt kun illat alkaa olla pimeitä, on itselläkin katse kääntynyt enemmän sisätiloihin. Kesällä ei paljon sisustusteluintoa löydy, ainakaan meikäläiseltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kameralla tulee hauskoja neliönmallisia kuvia. Vieläköhän siihen saisi filmiä?
      Kesällä ei sisustella kuin puutarhassa, kaikki puhti kohdistuu sinne.

      Poista

Kiitos kommenteista :)