maanantai 22. elokuuta 2022

Istutuspuuhia

 Helteistä ja kuivuudesta huolimatta päätin aloittaa loppukesän istutuspuuhat. Uuden kasvihuoneen käytävän oikea puoli odotti kasveja. Olin kuskannut siihen lisää puutarhakompostia ja päälle heitin muutaman säkin multaa. Ennen istuttamista kastelin aluetta letkulla reilun aikaa. Kastelu oli se syy miksi uskalsin istuttaa. Kasvihuoneella on vesipiste johon saa letkun kiinni. Letkua ei tarvitse siivota välillä pois vaan se saa olla kasvihuoneella aina, näin tulee helpommin ryhdyttyä kasteluun kun on välineet valmiina.

Kasveja mahtuu lisää, hankin niitä jos tulee alennusmyynnistä vastaan ja osan jaan omasta puutarhasta. Ainakin kellukoita on tulossa omina jakotaimina. Isot iirikset ovat jotain punaista iiristä, ne on siirretty omasta puutarhasta, eivät kukkineet edellisessä paikassa. Iiristen takana on viisi alepionia, lajike perus 'Sarah Bernhardt'. Kasvihuoneen jokaisella istutusalueella on pionia. Yhdellä valkoista, toisella Arvilan alkuperäistä tumman punaista, tässä Sarahia ja vastapäätä vaaleanpunaista ja tummanpunaista. Sen lisäksi kasvaa kasvihuoneen edessä ehkä tummaa 'Buckeye Belle' pionia jos ostos osui oikeaan, sekä yksi 'Coral Sunset'. 
Käytävän suuntaisesti laitoin  Mustilasta hankitut keijunkukat ja maksaruohon jonka jaoin neljään osaan. Niiden takana on vanhemmalta alueelta siirrettyjä matalampia liljoja. Samoja liljoja tulee käytävän toiselle puolelle kunhan sieltä lähtee tuoksuherneet kompostiin.
Hirvittävän sotkuisen näköistä tässä vaiheessa. Liljojen takana on kärsämöä. Niiden väri on hitusen yllätys. Ostin kärsämöt Lidlistä -70% alesta, olivat kaikki kuivan näivettyneitä mutta viikon vesihoito auttoi. Oikeassa yläkulmassa näkyy punaista tiikerililjaa, nekin on siirretty muualta. Lisäksi tuli harjaneilikkaa, valkoista törmäkukkaa, matalaa iiristä ja yksi hurmeluppio. Se onkin puutarhani ensimmäinen luppio. Valkoinen punalatva pääsi myös tänne.
Aikaisemmin siirsin toiselle alueelle päivänliljoja ja samalla jaoin ne. Yksi jako epäonnistui ja lehtirypäs irtosi ilman juuria. Pistin kokeeksi irronneen osan vesiämpäriin ja kas, se tekikin juuret. Nyt otin päivänliljan vedestä pois ja istutin uudelle alueelle. Toivottavasti juuria oli tarpeeksi.

Alueella kasvoi jo valmiiksi punainen kirjolupiini. Siinä näkyy olevan vielä yksi pieni toisen kukinnan kukinto. Lupiinin takana kasvaa helmipihlaja ja se saa siirtyä muualle. Tilalle tulee Mustilasta ostettu koristeomenapuu malus sieversti var. niedzwetskyana 'Antin Punainen'. Pitäisi keksiä helmipihlajalle uusi hyvä paikka. Se kasvaa pensaana mistä en tykkää yhtään. Valkoinen punalatva näkyy kuvan oikeassa reunassa.
Tein tähän pienen alueen erilaisille mehitähdille. Se on tehty kohopenkiksi kivien avulla. Kasvualustana on kerroksittain multaa ja karkeaa soraa. Tykkään hirmuisen paljon mehitähdistä mutta muualla puutarhassa ne kasvavat vähän turhan piilossa. Tässä ovat hyvin esillä.
Esikoitakin on tulossa sillä minulla on vieläkin niitä Barnhavenin siemenistä kasvattamiani esikoita jäljellä. Tämä on aiemmin istutettu ja siihen on tulossa piskuiset kukat. Jotain hyvin pinkkiä taitaa olla. Esikot istutan hivenen myöhemmin.
Tällä viikolla pitäisi sataa edes hitusen. Tarpeeseen tulee joka tippa mitä taivaalta saadaan.


11 kommenttia:

  1. Saatoit valita istutusajan oivallisesti. Tänään heräsimme sateeseen, joka jatkuu yhä. Sääkartan mukaan saderintama ylittää pitkittäin koko maan. Että voikin sateen ropina tuntua hyvältä.
    Noilla kasveilla alue on pian kaunista katseltavaa. Vesipiste kasvarissa on todella fiksu asia. Niin se vain on, että lähelle sijoitetut välineet helpottavat hommia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin oli valittu ajankohta, tänään satoi toisen mittarin mukaan 13mm ja toisen peräti 18mm. Moni nuupottanut kasvi oli virkistynyt työpäiväni aikana. harvoin voi sanoa mutta tänään sade tuntui todella hyvältä. Olen laiska hakemana ja virittelemään letkuja, nyt kun se on tuossa vieressä valmiina niin huomaan tekeväni kastelua ihan mielelläni.

      Poista
  2. Alueesta tulee näyttävä ja kasveiltaan monipuolinen.
    Täällä meilläkin vihdoin sataa ja kuten Between tuossa jo sanoikin, miten hyvältä sateen ääni nyt tuntuukaan. 🌧🌧

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Sade teki todella hyvää, ilmakin raikastui ainakin hetkeksi.

      Poista
  3. Mekin saimme tänään sentään 7,5 mm sadetta, joka pisara tuli tarpeeseen. Lisää voisi tulla lähipäivinä. Tuosta uudesta alueesta tuli taas kerran tosi kiva ja on ihana nähdä se kukkivana vuoden parin päästä. Kastelun helppous auttaa kummasti tekemään puuhan aina kun on tarpeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä määrä tuokin, meillä tuli toisen mittarin mukaan peräti 18mm. Ei tarvinut pitää tänään kastelupäivää. Uusi alue oli jotenkin paljon helpompi kasvittaa kuin vastapäinen alue joka tökkii vieläkin pahasti, siellä vaihtaa kasvit todennäköisesti paikkaa keväällä.

      Poista
  4. Vaikea kyllä sotkuisuutta nähdä istutuksissasi. Noin siistiä uutta istutusaluetta ei omasta pihasta ole tainnut löytyä. Tulee varmasti hyvä kun kasvit tuosta kasvavat ja alkavat kukkia. Omien jakotaimien käyttäminen jouduttaa mukavasti prosessia. Esikon kukat näyttävät omaan silmään sievän pinkeiltä, kelpaisivat ainakin omaan pihaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omissa silmissä sotkuisuus on aina pahinta. Kunhan kaikki kasvit ovat paikoillaan laitan niille istutuskatetta, sitten on siistiä. On mukava saada jakotaimia omasta puutarhasta, säästyy rahaa ja taimet löytyvät heti kun haluaa.

      Poista
  5. Onpa ihanaa, kun voi sanoa, että kasveja mahtuu lisää! Yleensä alkaa olla ahdasta ja uusiinkin penkkeihin on tunkua. Mehitähtialue on kerrassaan suloinen. Täällä vielä vettä kaivataan runsaasti lisää, aamupäivän sadekuuro ei kastellut kuin pintamaan. Hyvä, kun kasvarillanne on vesipiste!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtuu lisää, ei montaa mutta jotain. Ja tietysti pitää jättää koloset syksyn kukkasipuleille. Vesipiste on osoittautunut tarpeelliseksi ja ihmeen hyvin kaivossa on riittänyt vettä.

      Poista
  6. Paljon olet jo löytänyt kasveja uudelle alueelle. Varmasti tulee hyvän näköistä, kunhan aikaa kuluu. Minullakin on ollut koko kesän letkut viriteltynä kasvelutynnyrien täyttämiseen. Siitä on hyvä jaella lämmennyttä vettä.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)