lauantai 21. elokuuta 2021

Mustilan taimipäivän satoa

 Olen koko kesän odottanut ja jännittänyt pystytäänkö Mustilan taimipäivä järjestämään. Pystyttiin ja siellä vietin tänään lähes koko päivän. Perillä piti olla ajoissa mutta kuinkas kävi, en jaksanut herätä kovin aikaisin ja niinpä oli paikalla vasta puoli tuntia virallisen aukeamisajan jälkeen. En kuitenkaan jäänyt ilman taimia.

Siinä niitä on, tuoreita hankintoja. Ihan alhaalla kameleonttilehti (onko nimi oikein?) johon ihastuin Katin puutarhassa. Kolme korkeinta vihreää on ehkä tuomittu täydelliseen epäonnistumiseen mutta aina kannattaa yrittää. Taimet ovat aprikooseja Luken muovitunnelikokeilusta Lopelta. Kokeilu lopetettiin ja vuoden 2019 vapaasti pölyttyneet siementaimet ovat nyt sitten toiveissa päästä hyviin koteihin kokeiltaviksi. Sain hyvät ohjeet kasvatukseen, liki parimetriseksi pitää yrittää selvitä kasvihuoneessa koska kellaria ei ole. Sen jälkeen voi harkita maahan istuttamista.

Takana näkyy nippu pihtoja. Olivat arboretumin taimimyynnissä. Niitä mainostettiin onnettomina reppanoina jotka pitäisi pelastaa. Abies fraseri eli virginianpihta sitten kotiutui meille, tai oikeastaan 11 pihdan taimea. Ei hajuakaan mihin ne laitan mutta luulen paikan löytyvän, tai jopa monta paikkaa. Osa saa mennä metsään ja osa päätyy puutarhaan, ne kauneimmat yksilöt.

Etualan vaahtera on punavaahtera, vähintään yksi puu pitää ostaa joka vuosi. Lisäksi sorruin ostamaan kolme pientä alppiruusun taimea. Ja muutaman sekalaisen taimen. Punainen väriläiskä on ihana maksaruoho 'SunSparkler Cherry tart'. Aivan mahtava kirsikanvärinen sekä lehdiltä että kukiltaan.
Arboretumin vieressä olevasta taimimyymälästä ostin minulle ihan uuden kellukan, lajike on 'Bohema Pink'. Ihan törkeän kallis taimi mutta hintaa lievensi taimen jakaminen kotona kahdeksaksi pikkutaimeksi. Kokemuksesta kellukkaa on helppo jakaa ja pienikin taimi tuuheutuu jo yhdessä kesässä suureksi. Taimipäivän puolella ei harmikseni ollut mitään erikoisempia kellukoita myynnissä. Tänä vuonna loistivat poissaololla myös erilaiset happomarjat, niitä olisin hankkinut.
Punahattuja oli erilaisia ja hyvinkin edullisesti. Työkaverille toin kaksi tuuheaa taimea jotka maksoivat vitosen kappale. Kuusi euroa sain pulittaa omistani, lajikkeina 'SunSeekers Salmon' ja 'Sunseekers Rainbow'. Punahattuja näkyikin monen vierailijan ostoksissa, eikä ihme, että olivat tuohon hintaan menestys.
Samalta myyjältä ostin keijunkukkia vaikka kaikki viime kesänä Virosta tuodut menehtyivät. Tällä kertaa lajikkeina 'Galaxy', 'Peachberry Ice', 'Timeless Night' ja 'Cherry Truffles'. Ehkä joku selviytyy hengissä ensi talvesta.

Kotona pääsin heti puutarhatöihin, kerrankin koko ilta niin ettei sada ja minulla vapaata. Kylläpä säikähdin kun menin navettaan välineitäni hakemaan ja näin jonkun mustan möykyn olkikasan päällä. Jalohan se siinä nukkui ja niin sikeässä unessa ettei korvalehtikään värähtänyt kuvaamisesta ja metelöinnistä huolimatta. On tainnut olla rankka metsästysyö.

Sain aloitettua taimien istuttamiset ja siirrot. Nyt puuttuu enää multa ja lanta jonka piti tulla jo kuukausi sitten. Taidan jättää lannan odottamisen ja tilata mullan. Jos lanta vielä tulee niin sen voi säilöä joutomaalle odottelemaan ensi vuotta ja uutta puutarhakautta.


14 kommenttia:

  1. Meillä meni Mustilassa ristiin. Olin varmaan poistumassa jo, kun tulit paikalle. Näin ne pelasta minut-taimet. Hyvä, että pelastit. Kaikilla ei olisi tilaa pelastaa, vaika halua olisi.
    Hienoa, että kokeilet uutta. Jos jokin menestyykin, on se vain iloinen yllätys.
    Hyvät ostokset teit, toivottavasti keijunkukat selviävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta oli kivasti ajateltu ne pelasta minut-taimet, ei heitetty pois vaan annettiin edullisesti uuteen kotiin. Aprikoosi on melkoinen haaste, olen tässä pähkäillyt miten teen niille kasvihuoneeseen hyvän paikan.

      Poista
  2. Kiva kuulla, että teit löytöjä Mustilan taimipäiviltä. Minulla oli koko eilinen päivä mummin tärkeitä hoitotehtäviä, joten taimipäivät jäivät väliin.
    Toivotaan noille kaikille hyvää kasvuunlähtöä ja menestystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla alkoi mummin tehtävät illalla ja jatkuvat tänään :) Kohta taidetaan lähteä kaikki yhdessä puutarhaan.

      Poista
  3. Ihania ostoksia!
    Keijunkukat ovat vissiin vähän talviarkoja. Meillä osa on selvinnyt jo monia vuosia, jotkut katoavat jo ensimmäisen talven aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole vielä keksinyt mikä vaikuttaa keijunkukkien selviämiseen, viime kesänä Virosta hankituille piti olla erinomainen paikka mutta silti jokainen menehtyi. Ei auta muu kuin kokeilla eri lajikkeita.

      Poista
  4. Maltoit olla taimipäivillä sitten hyvän tovin, itselläni jäi käynti melko pikaiseksi, sillä sateessa ei taimikassien kanssa kulkeminen inspiroinut. Toisaalta löysin nopeasti kasveja, joita olin suunnitellutkin hankkivani. Toivotaan, että pelastetut pärjäävät kasvarissasi ja saavat paikan arboreetumissasi. Minä uhmasin myös talvea ja kaksi keijunkukkaa lähti meillekin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin varustautunut ihkauudella sadetakilla ja kumisaappailla, auton sain hyvään paikkaan niin vein täyden kassin autolle ja sitten menin takaisin katsomaan tarjontaa. Jossain kohtaa sade loppui ja paistoi jopa aurinko. Keijunkukat ovat ihastuttavia ja tuolla ne eivät olleet edes kalliita.

      Poista
  5. Ihana nähdä, mitä hankit! Toivottavasti kaikki menestyy, aprikoosit ovatkin tosi jännä kokeilu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aprikoosi on mielenkiintoinen kokeilu, olen jo suunnitellut miten ne tulevat kasvihuoneeseen kunnes ovat niin suuria, että voi kokeilla istuttamista puutarhaan.

      Poista
  6. Ihan muhkea saalis taimipäiviltä. Toivottavasti kasvatus onnistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli tehtyä oikein hyviä ostoksia, myös sellaisia joita oli ostoslistalla. Happomarjojen puuttuminen jäi vähän harmittamaan mutta toisella kertaa sitten niitä.

      Poista
  7. Oi, mitä ostoksia olet tehnyt! Olisin itsekin halunnut taimipäiville, mutta täältä ei järjestetty reissua sinne. Ehkä sitten ensi vuonna.

    VastaaPoista
  8. Hienoja löytöjä. Bohema Pink -kellukka varsinkin näyttää jo kuvassa mielenkiintoiselta.
    Keijunkukilla on jokin salainen kyky menestyä. Itse en ole sitä vielä keksinyt ja siksi moni niistä on talven aikana kadonnut.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)