tiistai 10. elokuuta 2021

Yläpihan istutusalue

Yläpihan istutusalueen vanhimmat istutukset on tehty muutamia vuosia sitten. Tuorein suuri laajennus on viime kesältä jolloin iso sininen keinu sai siirtyä ja tehdä tilaa perennapenkille. Eilen siistin istutuksia, kitkin ja katselin mitä pitäisi muuttaa ja mitä säilyttää. 

Maksaruohot siirsin tuohon etualalle tänä kesänä, hyvin kestivät kuivuuden vaikka en ole kastellut kuin kerran tai kaksi. Kärhötuessa kasvavat kaksi kärhöä eivät meinaa kukkia sitten millään, taisi kuivuus verottaa voimia. Toinen kärhö on valkoinen 'Miss Bateman' ja toinen nimetön liila. Valkoiset salkoruusut kukkivat viimeisiä kukkiaan.
Vaaleanpunainen ukonhattu on ihana, se vain kasvaa marjaomenapuun takana joten ihanuutta pitää mennä ihailemaan alueen takaosasta.
Valkoinen iisoppi kukkii heikosti. Tulin siihen tulokseen, että siirrän koko kasvin muualle. Iisoppi on sittenkin liian korkea tuohon reunaan. Taidan laittaa siihen keijunkukkien siementaimet ja katsoa viihtyvätkö ne reunassa. Keijunkukka on juuri kompaktin kokoinen eikä peitä koko näkymää.
Tarhaviinikärhö jatkaa voittokulkuaan. Uutta kukkaa pukkaa ihan hirmuista vauhtia.
Sain kesällä naapurista kartanopionin juurakoita jotka piti hakea pois heti. Oli vähän väärä aika pionin siirrolle mutta olihan se haettava taimet kun niitä tarjottiin. Tein taimille pienen laajennuksen ja samalla totesin, että tässä kohtaa kallio on vain puolen metrin syvyydessä. Saapa nähdä näkyykö pioneista keväällä yhtään mitään. Pionien väleihin laitoin keväällä siemenestä kasvatettuja esikoita, väri on yllätys sillä pussilla oli kaiken värisiä.
Jouduin jatkamaan polkua luonnon kivillä mutta taidankin tehdä niin, että käännän kivilaatat pitkittäin jolloin saan ne riittämään myös laajennuksen kohdalle. Puutarhakaluston takana näkyy aiemman kuvan viinikärhö. Kaluston alta on nurmikko leikkaamatta, hups, se unohtui.
Talvella totaalisesti jänisten syömäksi joutunut ruusuherukka on voimissaan ja on tehnyt valtavasti uusia versoja. Nyt suojaan tämän kunnon verkolla kun kerran verkkoa on. Katselin tänään, että kohta on aloitettava verkkojen virittäminen, syyskuussa teen sen yleensä, mutta parempi aikaisemmin kuin liian myöhään.
Kuvaa ottaessa oli upea valo. Talo on vaaleanharmaa, lähes valkoinen mutta kuvassa näyttää siniseltä. Tästä kuvakulmasta istutukset näyttävät kivoilta eikä ollenkaan viidakolta mikä on näkymä toisesta suunnasta. Uusi laajennussuunnitelma on jo mielessä mutta se ei ole ajankohtaista ihan vielä.

Siinä kitkiessä huomasin kuolanpionin tehneen runsaasti siemeniä. Heittelin siemenet pionin lähistölle ja jään seuraamaan saanko niistä uusia taimia. Vuoripioni tekee ensimmäistä kertaa siemeniä, piti oikein kurkata yhteen siemenkotaan. Raakoja ovat vielä joten pitää malttaa odottaa kypsymistä. Vuoripionin siemenet ovat aarteita joten ne ajattelin kylvää erikseen merkittyyn paikkaan, jospa niistäkin saisi uusia taimia ajan kanssa.


15 kommenttia:

  1. Ihanasti tuokin alue on rehevöitynyt! Kumma juttu, kun aina homma menee siirtelyksi, mutta kai se on jokin sääntö, että niin se vain menee. Ikinä ei ole tyytyväinen ainakaan kerrasta.
    Upea tuo viinikärhö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siirtely on ikuista. Eikä koskaan voi tietää miten kasvi käyttäytyy tietyssä paikassa, kuivuus, valot ja varjot vaikuttaa kasvuoloihin. No siirtely on ihan hauskaakin, sellaista puutarhapalapelin tekoa.
      Viinikärhö on ihan mieletön siihen nähden , että se joutui kasvamaan alusta alkaen uudestaan tänä vuonna.

      Poista
  2. Valo on tärkeä osa kuvia, onnistuit nappaamaan hyvät kuvat!💗💭

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  3. Tuo alue on niin kaunis. Sen hahmottaa livenä paremmin ja varmaan ilmakuvasta vielä paremmin. Mahtava kukinta kärhöllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tuli tehtyä alue näin eikä ekan suunnitelman mukaan jossa keinu olisi jäänyt paikoilleen.

      Poista
  4. On se vaan upea juttu, että puutarhassa on tilaa rakentaa erilaisia alueita. Työtähän se vaatii, se on selvä. Arvila on saanut arvoisensa asukkaat. Kiitos sinun, joka jaksat ahkeroida ja luoda monipuolista kauneutta puutarhaanne.
    Vaaleanpunainen ukonhattu on ehdottomasti ihastuttavaa katseltavaa. Ja viinikärhösi laittaa parasta sekin. Jouduin viime syksynä omaa vastaavaa häiritsemään uusia köynnöstukia laittaessani. En tiedä, onko sillä vaikutusta, mutta PLE kukki nyt aika vaatimattomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tila antaa paljon erilaisia mahdollisuuksia. Juuri tänään mietin omaa suhdettani puutarhaan. Se on minulle rentoutumispaikka, se josta ammennan voimaa jaksaa arkea. Puutarha on paras paikka palautua työpäivän jälkeen. Tuo minun PLE on ihan uskomaton, se syötiin talvella juuresta kokonaan poikki ja yhdessä kesässä kasvoi noin suureksi. Nyt aion suojata sen hyvin huolella.

      Poista
  5. Tuo puolisalainen päiväkahvialue on viehättävä. Siinä samalla voi ihastella 'Purpurea P. Elegansin' komeaa kukintaa. Ei nuo kasvivalinnat aina osu yksiin vision kanssa ja kasvisiirtoja joutuu tekemään. Joku kasvi ei viihdykään sille valitussa paikassa ja joku toinen suorastaan villiintyy ja saa siirtokäskyn sen vuoksi. Siinäpä ne istutukset vähitellen muokkautuvat kohti täydellisyyttä. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahvipaikkaan tulee muutos, siitä lähtee nurmikko pois ja kivituhkaa tilalle. Helpottaa kun ei tarvitse ährätä nurmikkoa matalaksi pienestä ympyrästä. Kasvien siirtoa joutuu tekemään, ei sille vaan voi mitään

      Poista
  6. Kyllä on kaunis tuo Purpurea P. Eleganssin kukinta, hankin itselleni tänä vuonna sen taimen, mutta kukkia ei ole vielä näkynyt. Toivottavasti taimi on nimilapun mukainen, ajattelin istuttaa sen lopulliseen paikkaansa elokuun aikana.
    Tuttua on, että jotain muutoksia tulee melkein aina, mutta alueesta on jo nyt tullut oikein mukava ja varmasti pieni säätäminen vielä parantaa sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kaunis. Eiköhän sinunkin kuki vielä komeasti. Ensi talveksi suojaan kaikki vanhoilla versoilla kukkivat kärhöt jäniksiltä, viime talvena söivät jokaisen poikki. Muutokset ovat ikuisia :)

      Poista
  7. Oi miten upea on tuo sinun 'Purpurea P. Elegans', omani kukkii myös runsaammin kuin aikoihin, mutta ei ole mitään tuohon verrattuna. Hirvittävän suloinen kärhö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihana kärhö, tällä hetkellä kiistaton suosikkini kaikista kärhöistä.

      Poista
  8. Vaaleanpunainen ukonhattu on uusi ihana tuttavuus minulle. Ja tottakai pionit oli haettava kun kerran tarjotaan. Minulle on käynyt niin jo monta kertaa. Tarhaviinikärhösi on myös todella ihana... valtavasti kukkia.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)