keskiviikko 7. heinäkuuta 2021

Pieni kasteluvinkki

Olen miettinyt miten hoitaa kastelua helpommin. Ylipäätään yritän kastella puutarhaa ja kasveja niin vähän kun mahdollista, niiden pitää oppia selviytymään omin avuin eli tekemällä juuret riittävän syvälle. Kannatan myös veden säästämistä siitä huolimatta, että keräämme sadevettä kasteluvedeksi ja käytämme oman ehtymättömän porakaivon vettä. Vettä ei ole maapallolla yhtään liikaa. On kuitenkin joitain yksittäisiä kasveja jotka tarvitsevat hetkittäin vettä ja todella tympeää seistä vieressä kastelukannun kanssa ja liruttaa vettä sopivalla vauhdilla taimen juurelle. 

Tähän ideaan tarvitaan ämpäri joka vetoisuus on suurinpiirtein sama kuin kastelukannun. Ämpärin pohjaan tehtiin kolme reikää ihan pienellä parin millin poranterällä. Reikiä voi lisätä mutta tämä oli minulle sopiva määrä. Ämpäri laitetaan kasteltavan kasvin viereen ja kannullinen vettä ämpäriin ja sitten vain odotellaan muita hommia puuhastellen.
Puolen tunnin päästä näytti tältä, lisäsin vielä toisen kannullisen vettä. Ämpäri tiputtaa veden hiljalleen pohjan reikien kautta eikä minun tarvitse seistä vieressä. Aika ja voimat riittää siihen että jossain vaiheessa muistan vielä uuden kannullisen valumaan.
Päivän aikana useampi kasvi sai täsmäkastelua ja ensiapua kuivuuteen. Tässä ämpäri kastelee kärhöä.
Tarhaviinikärhö 'Super Nova' on yksi lemppareistani enkä haluaisi sen menehtyvän kuivuuteen.
Toinen hyvä vinkki liittyy kitkentään. Vanha kaviokoukku on paras apuväline pienten kivialueiden kuten kivipolkujen kitkentään. Rikat sai vauhdilla kyytiä eikä kitkennässä mennyt kuin hetki.

Tämän viikon sateet tuntuvat siirtyvän ennusteissa koko ajan eteenpäin, toivottavasti edes jotain saataisiin.


26 kommenttia:

  1. Tämäpä oli loistava vinkki! Koska kastelukannun kanssa ei tosiaan jaksa seistä liruttamassa, tulee kaadettua liian vauhdilla ja sitten vesi valuu maan pintaa pitkin muualle kuin sen kasvin juurille, jota yrittää kastella.
    Sadetta saisi tosiaan tulla. Viiden päivän kuluttua on kuukausi edellisestä sateesta ja se alkaa tosissaan näkyä. Luojan kiitos toukokuussa saatiin muutama kunnon sade, niinpä tähän asti on selvitty huomattavasti paremmin kuin monina muina kesinä. Eli kasvit ovat pysyneet vihreinä, terhakoina ja sadevesitynnyreissäkin on riittänyt vettä. Nyt niistä yksi toisensa jälkeen tyhjenee. Toivon kovasti, että ensi yölle luvatut ukkoset satavat tänne! Eilen ukkosti kovasti parikymmentä kilometriä länteen, Ahvenanmaan itäisissä osissa satoi loistavan hyvin. Toivottavasti teilläkin sataa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä konstilla saa hyvin sen kasvin jonka haluaa eikä mene vettä hukkaan. Kuiva on ollut ja näyttäisi että ennätyskuiva kesä on tulossa. Tänään oli pakko aloittaa perennojen kastelu luumulehdossa ja uuden kasvihuoneen vierellä. Siellä on kuivaa kun taas arboretumissa kaikki voi hyvin. Toivottavasti saat sadetta ja vettä.

      Poista
  2. Tosiaankin, loistava vinkki, kiitos! Se on just näin, että kuivasta pinnasta vesi liruu kaikkialle muualle paitsi kasville!
    Meillä on pakko kastella, maa on kivistä ja hiekkaista ja osin multavarrannot ovat kovinkin vähäiset. Kaikki kuolee ellei kastele tai no puut ja pensaat selviää, mutta perennoja on pakko kastella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuiva pinta ei ime mitään, näin ei mene vettä hukkaan ja kaikki imeytyy maahan. Tänään aloitin meilläkin perennojen kastelun alapuutarhassa.

      Poista
  3. Meillä on monessa paikassa tänä vuonna istutettujen puiden juurilla samantapaiset viritykset. Ne ovat isännän kehittelemiä ja esim. puiden suuret muoviset suojaruukut toimivat samalla tavalla, jos ruukun pohjalle laittaa vähän multaa. Multa hidastaa veden valumista ruukun suuremmista pohjarei'istä. On meillä myös vanhoja ämpäreitä, joihin on porattu reikä tai pari. Vielä paremmin puita auttaa, jos on viitsinyt tehdä kasteluputken istuttaessa, mutta kaikkiin puihin ei riittänyt kasteluputkea.
    Konsteja on oltava, sillä mikään ei ole niin tylsää kuin imeyttää tippa kerrallaan vettä kasvin juuriston käyttöön, vesi on kuitenkin saatava kunnolla syvemmälle, että siitä on mitään iloa / hyötyä puulle tai muulle kasville.
    Tsemppiä kuivuuteen ja helteeseen, saisi sade tulla helpottamaan kuivuutta, mutta ei oikein lupaavalta näytä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä vinkki tuo suojaruukku. Niistä minulla on pula eikä taida olla yhtään juuri nyt vapaana koka siirsin istuttamista odottavia kasveja suurempiin ruukkuihin jotta kestävät niissä paremmin. Kasteluputki on hyvä mutta ei vanhoille kasveille enää saa sellaista. Uusille kyllä voisi laittaa.

      Poista
  4. Hyvä vinkki. Valmiiksi rikkinäisiä ämpäreitä taitaa ollakin tuolla.

    VastaaPoista
  5. Aivan loistava vinkki etenkin nyt, kun maa on todella kuivaa. Vesi imeytyy tuolla konstilla tarpeeksi hitaasti kasvin juurien saataville. Meillä on käytössä juurikastelija ja se on ollut loistava apu puiden ja pensaiden kastelussa.
    Täällä satoi yöllä ehkä noin kymmenen minuuttia ja siihen loppui. Eipä siitä todellakaan ollut kasviparoille yhtään mitään hyötyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hidas imeytyminen on tärkeää. Juurikastelija tai tihkuletku olisi hyvä. Vettä saatiin tänään muutama tippa mutta ei sitä voinut edes sateksi sanoa.

      Poista
  6. Näppärää! Jihaa, meillä satoi tänään oikein kahteen otteeseen ihan reilusti.

    VastaaPoista
  7. Aika isoo vinkki näi helleaikahan, sanoosin. Menöö käytäntöhön het ku poistun pihalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkäkestoisella helteellä on pakko aloittaa kastelu vaikka kuinka ajattelisi, että selvittävä on. Paahde paahtaa muuten kasvit hengiltä.

      Poista
  8. Loistava vinkki, kiitos! Minulla on muutama ämpäri, joiden pohjassa on porattuja reikiä. Olen kasvattanut niissä mm. perunoita. Nyt löytyi niille oivallinen käyttö. Eilen liruttelin revontuliatsalealle kannusta vettä. Vaikka kuinka hitaasti yritin kastella, iso osa norui kuivaa maata pitkin muualle. Kokeilenpa myös Kottikärryn kääntöpiirin multalisäystä ämpärin pohjalle hidastamaan veden siirtymistä ämpäristä kasville.
    Meilläkin on porakaivon vesi käytettäväksi kasteluun. On vain aikamoinen työ kiskoa ja siirtää letkuja pitkin tonttia. Pumppu käy nykyisin kaiken aikaa, mikä viittaa siihen, että vesipinta kaivossa on laskenut. Uutisissa sanottiinkin, että sateettomuus alkaa pian vaikuttaa myös pohjavesiin. Huolestuttavaa.
    Meillä satoi eilen hetken aikaa hissukseen. Piti oikein mennä pihalle sadetta ihailemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multavinkki oli hyvä, antaa lisäaikaa veden valumisella ja silloin reikä voi olla suurempikin. Letkujen virittelystä en pidä minäkään, nyt on onneksi riittävän pitkä, aikaisempi letku ei edes riittänyt koko puutarhaan. Ihan varmasti tämä vaikuttaa jo pohjavesiin vaikka toukokuussa vettä tuli reilusti.

      Poista
  9. Tämä oli oikeasti hyvä vinkki! Eipä ole tullut itse keksittyä. Tuota konstia olisin tarvinnut silloin kun muutama kesä sitten yritin saada ostomultaan istutettuja pensaita kasteltua. Multa kun ei kuivana imenyt vettä sitten millään ja piti tippa kerrallaan lirutella kasvin viereen kaivettuun monttuun. Oman pihan vanha multa imee onneksi todella nopeasti veden eikä lähde juoksuttamaan puroina ympäriinsä, vaikka olisi päässyt rutikuivaksi.
    Kävin juuri laittamassa kommenttia edelliseen postaukseesi Julian kukista. En tiedä, onko siitä apua, mutta toivottavasti edes hieman mielenrauhaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostomulta on sanonko mistä. Multaa pitäsi tilata kuormallien pihaan mutta en osaa päättää mikä olisi parasta, mitään turvehiekkaa en puutarhaan halua. Kiitos viestistä aiempaan, siitä oli apua <3

      Poista
  10. Kiitos vinkistä! Jos huomiseksi ennustettu sade toteutuu, pitää muistaa tämä vinkki ja laittaa luumupuiden alusta kasteluun.

    Eilen täällä saatiin illalla mukavasti vettä ja ennätin kastelemaan perennapenkkejä reilummin. Oli yhtä juhlaa vahtia vesiastioiden täyttymistä ja kantaa rivitalon päädystä omaan pihaan vettä :) Mieheltä saadut hääpäiväruusut jäivät luonnon antamalle lahjalle nyt toiseksi.

    Toissapäivänä kokeilin lomareissun varalle miten pullokastelija toimii ja kuiva maa imaisi puolentoista litran pullon tyhjäksi hetkessä. Nyt tuntuu ettei pullo tyhjene ollenkaan, liekö reiät tukossa. Korkeimpaan kohopenkkiin vielä muutama kannullinen vettä uppoaa, jos vaan töiden lomassa pystyn pidemmän tauon pitämään ja pääsen vettä kantamaan. Jos sitä sadetta huomenna iltapäivästä saadaan....
    Toivotaan, että sääennusteet tuon sateen osalta pitävät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään saatiin hitunen vettä, onneksi tuli yöllä ja aamulla niin ei haihdu heti maan pinnasta. Kastelu vie aikaa, kaikki konstit millä siitä selviää helpommalla ovat tervetulleita.
      Pullokastelussa pitää kai olla märkä ruukku mihin pullo laitetaan ja siitä sitten vesi valuu hiljalleen kun multa kuivuu.

      Poista
  11. Tämä oli todella hyvä vinkki ja tulee meilläkin käyttöön. Ei riitä minullakaan kärsivällisyys liruttaa vettä kasvin vieressä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä suurempi astia niin sitä vähemmällä pääsee, jos heti saa saaviin parikin kastelukannullista vettä niin aina parempi.

      Poista
  12. Nyt ovat kaikki kasteluvinkit tarpeen. Tosin en itse ole vielä ryhtynyt kastelemaan perennoita, kasvimaassa riittää kasteltavaa yllin kyllin. Minä myös säästelen vettä vaikka sitä onkin täällä runsaasti saatavilla. Jossain vaiheessa tämä kuivuus alkaa koetella pohjavesiäkin. Tänään satoi, mutta niin vähän, että tuskin maan pinta on märkä. Piti sataa koko päivän. Pelkkiä tyhjiä lupauksia :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ollut pakko kastella alapihan puolelta jossa on kasvimaa ja luumulehto, siellä arurinko porottaa koko päivän ja savi on liian pinnassa. Arboretumin ja yläpihan puolella en ole kastellut kuin kerran vastaistutettuja taimia ja voivat hyvin. Siellä savi ei ole niin pinnassa ja varjoakin on. Vettä on hyvä säästää vaikka sitä on paljon. Järvien pintakin näyttäisi olevan alhaalla vaikka keväällä satoi runsaasti.

      Poista

Kiitos kommenteista :)