torstai 15. heinäkuuta 2021

Kasvihuoneet tänään

 Uuden kasvihuoneen tilannetta ei ole tullut päivitettyä pieneen hetkeen. Tässä kuumuudessa olen pitänyt huoneen kaikki ikkunat auki myös öiseen aikaan, vain ovet suljetaan yöksi jotta eläimet eivät eksy sisälle.

Vesihana on ihana käyttää, vettä ei ole tarvinnut juoksuttaa janoisille kasveille kaukaa. Kurkku ainakin on hyvin janoinen, suurin ruukku saa puolikkaan kastelukannullisen joka ilta ja silti se on välillä päässyt lurpottamaan.

Vanhassa kasvihuoneessa kurkut eivät ole koskaan kasvaneet näin tuuheiksi ja korkeiksi. Olisikohan syytä katkoa sivuversoja pois? Loistava kasvu varmisti sen, että ensi vuonna vanha kasvihuone varataan vain tomaateille ja kaikki kurkut tänne uuteen ja ruukkuihin.
Tomaatit kypsyvät epätoivoisen hitaasti. En tiedä auttoiko, mutta kuritin kaikkia ruukuissa kasvavia tomaatteja kastelemalla niitä erittäin niukasti hetken ja kappas, heti alkoi näkyä pientä punerrusta.
Vesimeloneja on tulossa tasan yksi kappale, kaikki muut alut ovat tippuneet pois peukalonpään kokoisina.
Maissiin on tulossa yksi tähkä kumpaankin varteen. Siinä syy miksi en kasvata maissia, sato on aina onneton vaivaan ja kasvin kokoon nähden. Kuumuuden takia salaatti ei ole viihtynyt oikein missään, kippasin jo yhden kasvuston kompostiin kun kyllästyin katselemaan sen kitukasvuista olemusta. Viiniköynnöstä kuvan viidakosta ei näy, mutta se tarvitsisi jonkun hyvän tuen minkä ympärille kiertyä. Taidan laittaa sille nyt aluksi narun kunnes köynnös on niin korkea että ylettyy omin avuin sitä varten varattuun vaijeriin. Talvi voi olla helpompi kestää kun saan köynnöksen laskettua alas ja suojattua esim. harsolla.

Uskokaa tai älkää, mutta en ole kastellut vanhan kasvihuoneen runkotomaatteja kuin yhden kerran. Tomaatit kasvavat maapohjassa ja ilmeisesti savimaassa riittää vielä kosteutta runsaitten kevätsateiden ansiosta. Alimpia lehtiä olen poistanut jo hyvän aikaa, samoin muutenkin harventanut kasvuston lehtiä. Täälläkin ensimmäiset tomaatit punertaa, ainakin Sungoldia päästää maistamaan jo tämän viikon aikana.
Viinirypäle kasvaa hyvin ja taas on terttuja paljon enemmän kuin viime vuonna. Olen karsinut kaikki pienimmät tertut pois, katkonut sivuversoja ja nyppinyt varkaita jotta sato kypsyisi ajallaan. Rypäle palelluttaa latvansa joka talvi mutta nyt en enää laske sitä maahan, satoa tulee jo muutenkin eikä pieni paleltuminen tunnu haittaavan mitään.

Viimeinen kuva ei liity kasvihuoneisiin muutoin kuin, että herneet kasvavat vanhan kasvihuoneen vieressä kasvimaalla. Ensimmäistä kertaa törmään siihen, että joku elukka nyppi herneitä irti. Vie ne sivummalle ja maistelee. Joku lintu on epäiltynä, voisiko olla harakan vai fasaanin tekosia?


14 kommenttia:

  1. Sullon uures kasvaris ihan viirakkotunnelma. Korkeuksis kiamurteleva viiniköynnös rypäleterttuuneen näyttää lupaavan herkulliselta.
    Ei oo tuallaasta herneterroristia kyllä vastahan tullu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viidakkofiilis on aina kun käyn kasvihuoneessa. Tänään keräsin sieltä ensimmäiset tomaatit. Hernetuho ei ole toistunut, mikä lie kokeilija ollut asialla.

      Poista
  2. Tomaatteja kannattaakin sitten kasvattaa tuollaisessa paikassa, kun pärjäävät noin hyvin ilman kannettua vettä. Olen katkonut omistani jo latvoja, kun kasvarin katto ei enää niiden korkeudelle riittänyt. Ja riipinyt alalehtiä, kuten sinäkin. Hyvin alkoivat kypsymään, mutta kukkivat viime vuotta vähemmän. Olisiko kuumuudella osansa?
    Uusi kasvarisi on tosi viihtyisä ja ilmeisen hyvin suunniteltu. Vesipiste on suorastaan luxusta. Voisin istua siellä ihan vain katselemassa ympärilleni. En sentään helteessä. Viiniköynnöstä en ole leikannut mitenkään. Pitäisi varmaan perehtyä sen hoitamiseen. Rypäleitä on tänä vuonna valtavasti. Ehdinkö vielä niitä karsimalla vaikuttaa kypsymiseen?
    Mikähän maistelija herneitäsi vainoaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin että karsimisella ehtii vielä vaikuttaa kypsymiseen. Toisaalta jos sää jatkuu pitkälle syksyyn lämpimänä niin saattaisi kypsyä kaikki tertut ajoissa. Kohta on minunkin latvottava tomaatit, muuten ovat liian korkealla.

      Poista
  3. Wau tuota viiniköynnöstäsi, se näyttää upealta terttuineen! Eiköhän tomaattisi kohta ala kypsyä, minulla niitä tulee pari litraa joka päivä astioihin kerättynä ja sen lisäksi kaikki ne mitkä syömme suoraan kasvihuoneessa mahaan.
    Kasvihuoneen vesipiste on hyvä oivallus! Meilläkin vesi tulee letkulla kasvihuoneen kastelujärjestelmään, se helpottaa valtavasti veden kantoa.
    Onneksi kuution vesisäiliö on melkein keittiötarhan vieressä, sinne joutuu kantamaan vettä sen verran paljon.
    Kasvihuoneesi on oikea herkkupala!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään keräsin ekat tomaatit, kasvihuoneessa niitä olen jo syönyt suoraan pensaista. Ihana tunne ja nyt ei tarvitse ostaa tomaatteja moneen viikkoon. Kuution vesisäiliöt ovat hyviä, minulla tyhjeni ja tämän päivän sade ei tuonut kuin tipan pohajlle, vaatisi 10mm sateen että tyhjä säiliö tulee täyteen.

      Poista
  4. Uskomatonta tuo tomaattien veden saanti. Jostain se kosteus on riittänyt. Tuon takia minullakin on lavakauluksissa yhteys savimaahan, siellä on kosteutta vielä silloin, kun pintamaa voi olla rutikuiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aiempina vuosina olen kastellut enemmän mutta nyt ajattelin, että testataan kuinka käy. Kevään runsailla sateilla on varmasti osuutta asiaan, savikerros on vielä kostea.

      Poista
  5. Minulla on ihan avomaankurkkuja ja ne ovat kyllä janoisin kasvini. Maissin viljelystä minäkin luovuin, kun oli ihan suhteeton vaiva ja tilantarve satoon nähden. Mukava kuulla, että jollain muullakin salaatin kasvatus ei ihan suju...

    VastaaPoista
  6. Kyllä tomaatit kasvavat niille todella suotuisassa paikassa, kun ei tarvi vettä niille raahata. Ja vesihana toisessa kasvarissa on kyllä ihanaa luksusta!
    Meillä on kastelualtaat, joten onneksi joka päivä ei tarvi vesiletkun kanssa kasvariin astella:)

    VastaaPoista
  7. Hyvälle vaikuttaa. Uusi kasvarisi on niin ihana. Se pitää kommentoida joka kerta :D

    VastaaPoista
  8. Komeaa kasvua! Minä olen poistanut viiniköynnöksestä varkaita, leikannut hieman versoja, jotka ovat kiipeilleet naapurin puolelle ja poistanut lehtiä rypäleterttujen edestä. Terttujen poistoa harkitsin, ehkä pitäisi, jotta varmistaa edes joidenkin kypsyminen.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)