lauantai 17. huhtikuuta 2021

Puutarhatöitä

Tänään törsääntyi puoli päivää pieneen retkeen. Kävimme ostamassa käytetyt parvekelasit uuden kasvihuoneen kattomateriaaliksi. Katto ei tule olemaan pelkkää lasia, mutta kyllä lasiakin tulee. Parvelasit ovat siitä hyvät, että ovat turvalasia ja hajotessaan menevät muruiksi. Niinpä niitä uskaltaa laittaa kattoon. Toisen puolen päivästä vietin puutarhassa. Oli uskomattoman lämmin ja kaunis sää.

Pinkki sinivuokko teki tänä vuonna jo neljä kukkaa, hienoa, että se viihtyy ja kasvaa.
Tervaleppäaidanne on nyt siinä iässä, että siinä on ensimmäiset norkot ja kukat. Allergisille huono juttu mutta on ne silti kauniit.
Valkosipulien lavassa kaikki hyvin. Lisäsin lannoitetta ja hiukan uutta multaa päälle. Viime kauden satoa on jäljellä ja sen kanssa pärjätään uuteen satoon saakka. Valkosipulin suhteen olemme hienosti omavaraisia.
Tämän päivän suurin työ oli kasvimaan suoristus ja jatkaminen. Varsinaisesti tila ei kasva vaikka alaa tulee lisää. Tuohon multakasan kohdalle siirrän siskon puutarhasta tulleen raparperin joka kasvoi  huonossa paikassa koivun vieressä. Lavoihin siirretään maa-artisokat jotka kasvavat nytkin lavoissa, mutta lavat ovat lahot ja rikki. Joten kun kerran lavat pitää vaihtaa niin samalla vaihdan lavojen paikkaa. Vanhat lavat olivat ihmeellisesti keskellä ei mitään. En myönnä, että olisi minun tekemisiäni, heh heh.
Sitten onkin jo raparperi siirretty ja uudet lavat paikoillaan. Peitin nurmikon vanhoilla lakanoille, säästyin kaivamisen vaivalta, vain reunoilta kaivoin pois ja pienen palan raparperin tieltä. Sain siirretty puolet maa-artisokista ja nyt on yksi lavallinen ylimääräisiä mukuloita. Oma vatsani ei kestä enää maa-artisokan syömistä joten valitettavasti jäävät meillä hyödyntämättä.
Ihana tumma nimetön, viime syksynä istutetty kurjenmiekka on avannut kukkansa. Muut lajitoverinsa ovat vasta pienet piipot mullan päällä.
Laitoin syksyllä yhteen uuteen kukkapenkkiin kevättähtiä. En tiedä tuliko virhe ja valloittavat koko alueen. Toisaalta mitäpä se haittaa, kesän tullen jäävät kuitenkin muiden kasvien varjoon ja alle kuihtuneine lehtineen.

Sunnuntaina ehdin touhuta koko päivän puutarhassa, en malta odottaa.


15 kommenttia:

  1. Hyvä, että löysitte kasvihuoneen kattoon lasit, taas on uusi kasvihuone vähän lähempänä valmistumista. Oletkin pistänyt tuulemaan ja hienolta näyttävät kasvimaan uudet muutokset. Minulla on ollut yhdessä penkissä paljon kevättähtiä, eivätkä ole haitanneet kukinnan jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katon tekoa ei voitu aloittaa ennen kuin saatiin lasit, lasien mukaan tehdään kattotuolien mitoitus. Hyvä kun löytyivät nopeasti. Kevään pienet sipulikukat ovat siitä hyviä että häviävät kesällä muiden kasvien alle.

      Poista
  2. Aah, sinulla on upeaa pinkkiä sinivuokkoa. Sitä on tosi vaikeaa löytää ja saada.
    Olet tosi taitava löytämään käytettyjä tavaroita. Talvella kaunis matto saliin ja nyt kattolasit kasvariin. Vaan mistä sinulla riittää lakanoita puutarhatöihin? Tuovatko sukulaiset poistuvat lakanansa sinulle? Meille ei tule enää printtisanomalehteä, joten olen joutunut turvautumaan naapurien luettuihin lehtiin.
    Kirjotähdestä tuskin tulee kukkapenkissä ongelmaa. Sinne ne solahtavat muiden joukkoon, eikä niistä myöhemmin kesällä näy mitään. Muita kasveja samaan paikkaan istuttaessasi kirjokevättähtien sipulit nousevat esiin ja saattavat muuttaa siinä hötäkässä muualle. Siten ne ovat meillä lisääntyneet vähän joka paikkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinivuokko on saatu Vaalean vihreää blogin kirjoittajalta. On yksi tärkeimmistä kasveistani. Saan paljon lakanoita sukulaisilta yms. joten ihan omia käyttökelpoisia ei tarvitse laittaa mullan alle :D lasikuistilla on iso kori johon niitä kerään, nytkin on kori täynnä. Sanomalehteäkin säästän, se on joihinkin kohtiin parempaa kuin lakana, tai joskus käytän molempia päällekkäin.

      Poista
    2. Sitten on ymmärrettävää, että sekä sinä että Vaalean vihreää postaatte samoihin aikoihin herkullisesta pinkistä sinivuokosta.
      Sinulla on kierrätys hallussa. Parempi käyttää puutarhassa sanomalehtiä ja vanhoja lakanoita, kuin ostaa jatkuvasti kaupasta uutta.

      Poista
    3. Samaan aikaan taitavat kukkia meillä. Harmikseni kerrottu pinkki sinivuokko katosi. Kierrätykseen oppi sillon kun lapset olivat pieniä ja raha oli tiukalla, on jäänyt selkäytimeen :)

      Poista
  3. Ai että, tähän aikaan vuodesta on erityisen ihanaa lukea blogeista ihmisten kevätpuuhia, kun sama into ja onni on päällä joka puolella maata. Näyttää ja kuulostaa tosi kivalta, toistan itseäni joka kommentissa.
    Hyvä idea tuo parvekelasit kasvihuoneen kattoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Inhoan sanaa pöhinä mutta tässä kohtaa voisin sanoa että ihanaa puutarhapöhinää siellä ja täällä :) parvekelasit oli myös budjetin sanelemaa, niitä saa todella edullisesti käytettynä.

      Poista
  4. Hienoa, että sinivuokot vahvistuvat. Jos vaikka siemeniäkin alkaisi jossain vaiheessa levitä laajemmallekin alueelle.
    Kasvimaan kimpppuun pitäisi minunkin käydä, uudet jutut vain kiehtovat taas. Ja multa ja piha ei olekaan joka paikasta kunnolla sulanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siementaimia taidan joutua odottelemaan, ei ole tullut yhtään edes tavallisiin sinivuokkoihin. Varsinainen kasvimaa pitäisi laittaa kuntoon mutta sama fiilis, on muuta paljon kivempaa tekemistä.

      Poista
  5. Luinkin useamman postauksen, jotka ovat jääneet näkemättä, kun olen ollut vähän aikaa blogimaailmasta pois. Sinulla on siellä kyllä ihan mahtavasti jo kaikki puutarhan ja hyötypuutarhan työt käynnissä! Tuo kompostialueesi on todella vakuuttava!! Onko sinulla muuten kikkoja raparperille? Minulla myös se on hiukan huonossa paikassa. Täällä on ehkä vähän liian karua sille... Ehkä liian vähän maata/multaa...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä ole kummempia kikkoja raparperille, laittaisin kompostimultaa. Syvä kuoppa ja kastelua kuivimpina aikoina. Ja aurinkoon eikä ihan puun viereen.

      Poista
  6. Ihanaa, tervaleppäaidanne, kiva että se viihtyy ja tekee norkkoja! Minulla on vain yksi tervalepän taimi ja tykkään siitä kovasti. Niin kaunis tuo erikoinen sinivuokko <3

    VastaaPoista
  7. Ihana sävy tuossa kurjenmiekassa! Pinkki sinivuokkokin on niin suloinen. Kevättähdistä tuskin tulee ongelmaa kukkapenkissä, vaikka saisivatkin levitä vapaasti. Niillä on niin pienet sipulitkin, etteivät vie tilaa juurikaan muilta ja kesäksi häviävät toisten sekaan. Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
  8. Ai että, mun syrän sykkii tualle pinkille sinivuakolle!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)