maanantai 29. kesäkuuta 2020

Varjoliljoja

Varjoliljoja näkee todella harvoin myynnissä, niinpä ostan aina sellaisen kun tulee taimikirpparilla tai vastaavissa paikoissa vastaan, koskaan ei voi tietää jos saakin erilaisen kuin mitä puutarhassa jo kasvaa. Tässä kuvakavalkadi puutarhassa tällä hetkellä kukkivista varjoliljoista.
 Talon edustalla kasvaa ihana tumman vaaleanpunainen jossa on harvakseltaan tummempia pilkkuja.
 Samassa paikassa kasvaa myös hennon vaaleanpunainen jolla on enemmän pilkkuja.
 Tämä on taimikirpparien löytöjä, hitusen erilainen kuin kaksi edellistä. Kukkii nyt ensimmäistä kertaa.
 Oman kylän löydös koulun pihalta, vaaleanpunainen ilman pilkkuja.
 Tuorein ihanuus, Päivölästä ostettu marhanliljan ja varjoliljan risteytymä. Kukissa on aavistus keltaista ja aivan ihana pilkutus vaaleanpunaisella pohjalla. Tulee mieleen vadelmasorbetti.
 Valkoinen varjolilja, kaikki ovat ystävän puutarhasta eli todennäköisesti samaa kantaa. Kuitenkin vain yksi niistä kukkii näin voimallisesti, muissa on vain muutama kukka. Pistää harkitsemaan muiden siirtämistä parempaan paikkaan.
Olen istuttanut tämän yhden sipulin rosarioon. En tiedä onko kukinnan voiman salaisuus suojaava muuri, aurinkoinen paikka vai ruusujen reilumpi lannoitus. Taustalla muuten näkyy uuden kasvihuoneen runko jossa seuraavaksi alkaa muuraus kunhan sateet menevät ohi.

Yksi punainen varjolilja on vielä aukeamatta, sekin tulossa ensi kertaa kukkaan. Taisin ostaa taimen viime vuonna Marketan puiston taimitapahtumasta, hieman jännittää millaisen kukan tekeekään.

24 kommenttia:

  1. Ovatpa toinen toistaan kauniimpia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan alkuun en tiennyt tykkäänkö varjoliljoista vain mutta nyt tykkään, kaikki ovat kauniita.

      Poista
  2. Ai kun ihanaa, pääsit Päivölään! Sinä oletkin selvästi varjoliljojen ystävä, sillä harva huomaa katsoa pilkkujen määriä. Tuo koulun pihasta löytynyt on jännän ja ihastuttavan erilainen, samoin pilkuton, ja sitten nuo komeat valkoiset - kaikki niin ihania. Onneksi ne tekevät runsaasti siementaimia! Tai no, punaiset etenkin, valkoisista en paljon ole siementaimia löytänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääsin viime viikolla. Oli karmiva helle ja puhti loppui kesken, sain opastuksen ja kuulin paljon kasveista. Valkoiset tekevät hitaammin siementaimia mutta jokunen on tullut, osan siirsin rosariosta pois, toivottavasti eivät suuttuneet moisesta. Oli pakko siirtää kun kaivon sieltä kolme ruusua kasvamaan toiseen paikkaan.

      Poista
  3. Upeita varjoliljoja! Tuo valkoinen on kerrassaan hieno, minulla on niitä violetin sävyisiä.
    Teillä on kasvihuoneen rakentaminen meneillään, tulee varmasti hieno! En ole ehtinyt kaikkia postauksia kommentoimaan, mutta olet varmasti iloinen projektin etenemisestä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei ole violetteja yhtään, seuraavaksi on kai metsästettävä sellaista. Olen erittäin iloinen kasvihuoneen edistymisestä, nyt vain tuli turhan paljon sadetta riesaksi. Meillä satoi tänään klo 15 mennessä yli 45mm vettä! Ja ennuste näyttää sadetta joka päivälle. Ei hellekään sovi muuraukseen, jotain välimaastoa voisi nyt olla sateissa.

      Poista
  4. Minulla nämä kuolivat, olivat kai väärässä paikassa. Kauniita ovat ja hintavia ostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi, ovat nimittäin hintavia, siksi minäkin olen onneks saanut muutaman ja muutaman löytänyt edullisesti. Hintavuus taitaa tulla siitä että voi kestä viisikin vuotta siemenen itämisestä kukintaan.

      Poista
  5. Miten upeasti valkoinen varjoliljasi kukkiikaan. Varjoliljat ovat ylipäätään aivan ihania ja tänä vuonna ne tuntuvat kukkivan erityisen ahkerasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen on taas varjoliljojen kuningatar, muut eivät kuki ihan yhtä hyvin mutta kuitenkin kukkivat. Marhanlilja jätti kukkimatta mutta se onkin ihan liian kuivassa paikassa, odottelee siirtoa paremmille sijoille.

      Poista
  6. Ihania!
    Löysin meidän tyhjätä nurmitontilta silloin ekana vuonna varjoliljojen piippoja. Kaivoin kaikki talteen ja nyt niitä on parissa kukkapenkissä. Ne olivat siis ainoita kukkia mitä täällä oli. Edellinen asukas oli tilannut jotain peltomultaa ja tasannnut koko tontin nurmipihaksi. Varjoliljat kertovat että on täällä joku joskus aikojen saatossa kukkia kasvattanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tunnistit, minulla olisi joutuneet ruohonleikkuriin. Tältä tontilta ei löytynyt liljoista kuin tiikerililjaa, tykkään siitäkin, kukka on samaa mallia kuin varjoliljalla.

      Poista
  7. Kylläpä on herkullisen värisiä!
    Valkoinen on tietysti upea, mutta vaalenapunainen reiluilla pilkuilla ei jää kyllä yhtään huonommaksi:)

    VastaaPoista
  8. Varjoliljat on ihania! Olen itsekin yrittänyt löytää niitä lisää.

    VastaaPoista
  9. Minulta puuttuu valkoinen varjolilja. Ja marhanliljoja on melkein yhtä haastava löytää kuin varjoliljoja. Omassa puutarhan varjoliljojeni emot ovat sukulaisilta ja vanhempaa kantaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulta saat valkoisen siemeniä jos haluat, hitaasti ne vaan tulevat. Marhanliljojakin on todella haastava löytää, netistä löytyy helpommin mutta olen huono tilaamaan mitään.

      Poista
  10. Oi, miten upea tuo valkoinen, kuin kaunis vesiputousmalja muodoltaan!

    VastaaPoista
  11. Voi mahdoton miten komeat valkoiset varjoliljat!

    VastaaPoista
  12. Ihanat varjoliljat! Tuo valkoinen on kyllä aikamoinen monsteri mitä tulee kukkien määrään. Varmaan on ottanut oman osansa ruusujen lannoitteesta. Minulla on vain valkoista, mutta äidiltäni olisin saanut niiden kaveriksi vaaleanpunaista. Varmaan suunnilleen samannäköistä tuo ensimmäisen kuvan söpöläinen. En ottanut, kun en keksinyt sille sopivaa paikkaa :D Saapahan tuota myöhemminkin. Kukkaisaa heinäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla kasvaa varjoliljoja siellä täällä, vähän jokaisessa penkissä paitsi arboretumissa ei ole yhtään. Ehkä pitäisi keskittää niiden kasvupaikkoja mutta kun en raaski :)

      Poista

Kiitos kommenteista :)