lauantai 31. elokuuta 2013

Arboretumin ensimmäiset puut

Arboretum alkaa hahmottumaan, ensimmäiset taimet ovat paikoillaan. Melkein voisin huutaa hurraata sen kunniaksi. Hevoskastanja, punatammi ja keltakoivu aloittavat puistoon tulevien lehtipuiden ryhmän.
 Punatammi, ja kaksi muuta puukaveriaan ovat selvinneet hyvin, vaikka hoidin niitä koko kesän turhankin huolettomasti. Aluetta suojaavaa kuusiaitaa ei vielä ole, mutta aidan paikka on kuvan nurmialueen ja pellon reunassa. Sekin on puuha joka jää ensi kevääseen ihan suosiolla.
 Nurmikenttä on vielä niin aakeeta laakeeta, että taimet näyttävät kovin pieniltä. Ja sitähän ne ovat,  hevoskastaja hädin tuskin parikymmentä senttiä korkea minitaimi Türista.
 Kasvihuoneessa ei ole tietoakaan minitaimista. Tomaattia tulee yli oman tarpeen vaikka sato ei tänä vuonna ole edes mikään runsaanpuoleinen. Keltaista päärynätomaattia, oranssia ja punaista kirsikkatomaattia ja pensastomaattia, siinä tämän kesän lajikkeet.
Jos jollain hyvä ohje miten keittää tai valmistaa tomaateista hyvää kastikepohjaa pakastimeen, niin otan sellaisen kiitollisena vastaan.

9 kommenttia:

  1. Kommentti aiempaan kirjoitukseesi: Kokeile polttaa juolavehnä pois toholla. Pitää kuulemma tehdä pari kertaa, mut sit ei enää jaksa puskea uutta vartta.

    - Marja

    VastaaPoista
  2. Kohta onkin kokeiltu kaikkea muuta paitsi tulta :D Ongelmana on vielä se, että viereisillä nurmialueilla kasvaa juolavehnää ja muuta rikkaa mistä ne tulevat kyllä leviämään takaisin luumulehtoon. Taidan miettiä jonkun juuriesteen asentamista.

    VastaaPoista
  3. Ooh mikä ihana arboretum! Vaikka muuten en todellakaan kaipaa suurempaa tonttia, niin oma arboretum olisi niiiiin hieno asia. Tuli vain mieleen, että vaikka taimet ovat nyt pieniä, niin onhan niillä tarpeeksi tilaa kasvaa? Olisi hirmu sääli jos ne lopulta kasvaisivat liian tiheässä, kun sekä punatammi että hevoskastanja ovat komeita leveiksi kasvavia puita, joiden suuret oksat ovat hienot vaakasuorat ilmestykset. Istuttaisin itse ne vähintään 10 metrin välimatkalla toisiinsa, koivu ei ole samanlainen leveilijä.
    Upea on myös tuo luumulehto, kyllä siitä hyvä tulee vaikka alussa ei useinkaan siltä näytä.
    Vaikka nämä ovat huippukiinnostavia postauksia, on kaikkein paras silti pentujuttu ♥ Mitkä sydäntensärkijät! Jotenkin tuo Pepsi on lyönyt itsensä täysin mun sydämen syövereihin, mikä ihana pilkkukinttu... mutta niinhän nuo ovat kaikki kolme, huippukauniita pentuja ja niin terveitä ja kissamaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puiden välimatkaa pohdin itsekin pitkään, mittaa en ottanut (mutta nyt taidan mitata kun puut voi vielä siirtää). Punatammi ja hevoskastanja ovat reunimmaiset ja koivu siinä keskellä ja vähän sivuun laitettuna. Montaa puutahan tuohon ei enää mahdu, maksimissaan kolme, mutta lisätilaa on pihatien toisella puolella. Kova pähkäily mitä lajia seuraavaksi.

      Luumulehto valmistuu omiin silmiin liian hitaasti, mutta eipä se nyt voisikaan olla ekana vuonan vaömis, ei ole niitä luumupuitakaan. Kirsikat on, ne joudun laittamaan valeistutukseen talven yli.

      Pennut on taas aika mahtipentuja. Pepsi on luonteeltakin sellainen kissaneiti ettei parempaa ole. Turkki maailman hienointa silkkiä, ja ne pilkkukintut on syötävän suloiset.

      Poista
  4. Tulikin mieleen taas, että meillä on arboretum ihan tässä lähellä ja me ei edelleenkään olla käyty siellä... Ihanan paljon tomaatteja teillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tomaatteja on paljon, tänään keittelin reilu pari kiloa tomaattisoseeksi. Laitan pakastimeen ja käytetään talvella pitsoihin yms. Tuntuu että meillä on tähän aikaan vuodesta joka ruuassa tomaattia ja porkkanaa :D

      Poista
  5. Ihana arboretum tulossa...Suojaatko pikkuruisia taimia talven ajaksi mitenkään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo ovat niin pieniä taimia, että lumi toimii suojana, verkot laitan kuitenkin jotta myyrät ja jänikset ei niitä söisi kun alkavat paljastua lumen alta.

      Poista
  6. Hei, en tieda lieko enaa tarvetta kastikepohjaohjeille mutta mina olen pilkkonut tomaattia, lisannyt himpun sokeria ja maun mukaan mausteita ja paistanut reilussa voissa melko miedolla lammolla kunnes lopputulos on enemman tai vahemman kastikemaista. Sita on sitten kaytetty pohjana pizzan paalle, muhennoksiin, patoihin...

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)