torstai 1. elokuuta 2013

Valkoinen veks

Lasikuistin  sisäosan panelit ja listat ovat vielä suurimmalti skrapaamatta. Viime syksynä aloittelin, ja nyt taas ilmojen viilettyä olen jatkanut puuhaa jota en rakasta sitten yhtään.

Oven myrsky-sävy näyttää muuten ihan yhtä hyvältä sisältä kuin ulkoa. Sisäpuolelta ovet on olleet aina peiliovet joten tälle puolelle ovia ei tehty muuta kuin hionta ja maalaus. Lattia on tarkoitus jättää nykyiseen maaliin.
 Tuo kaikki valkoinen on raaputettava pois. Maali kyllä irtoaa, mutta aina millin pala kerrallaan. Listoista paljastuu kaunis sininen sävy mikä joko jätetään noin tai maalataan samalla sävyllä uudestaan. Paneleiden hennon turkoosin värin alla on kaunis helmenharmaa joka aiotaan palauttaa maalaamalla.
 Kaikki karmit pitäisi raaputtaa maalista puhtaaksi mahdollisimman pian jotta saan ne maalatuksi ennen ikkunoiden paikoilleen laittamista. No, ei ole ikkunatkaan vielä pohjamaalissa, mutta sentään ovat hiotut. Lauantaina on maalauspäivä ja siitä muutama päivä niin aloitan kittipuuhat.
 Viime syksynä skrapattu puoli on aika lohduttoman näköinen. Maali irtosi selkeästi tältä puolelta kuistia erilailla kuin tänä kesänä skrapatulta puolelta, monessa kohtaa on paljas puu esillä vaikka sitä vältettiin.
Huomiselle säästin jutun kahdesta tori.fi tehdystä löydöstä. Omalla tavalla uskomaton tuuri molemmissa.

5 kommenttia:

  1. sitkeetä hommaa,mutta lopputulos on taatusti hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sana sitkeetä kuvaa hyvin sitä järkyttävää rapsuttelua jolla uudemmat maalikerrokset saa pois. Pari tuntia päivässä jaksaa tehdä ja sitten riittää.

      Poista
  2. Tuo ovi on kauniin talonne kruunu! Kuistista on muutenkin kuoriutumassa oikea kaunotar korjattujen ikkunoiden ja uusien (vanhojen) sävyjen myötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovi on ihan ehdoton kruunu! Ja kuistista on tulossa kaunotar kruunua kantamaan. Kyllä on kannattanut nähdä kaikki se vaiva kuistin korjaamiseksi.

      Poista
  3. Mahtava, inspiroiva kuisti! Vanha ovi on niin kaiken kruunu, olen samaa mieltä. Sävyt on todellakin sinne sopivia.

    ~ Piia Anneli / annelivia

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)