keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Projektikuulumisia

Jotkut teistä ovat saattaneet miettiä mitä kuuluu projektilleni Katja hoikemmaksi. Olette miettineet tai ei, niin tässä tulee kuulumisia.

Vuodenvaihteen vietin aika löperösti, ja löperöinti venyi jopa pääsiäiselle saakka. Painoa kertyi talven mittaan  -22 kilosta kaksi takaisin. No ei vielä paljoa mitään, mutta riittävästi siihen, että oli aika ottaa itseä niskasta kiinni. Tai oikeammin jättää herkuttelu vähemmälle. Toisaalta olen sitä tyyppiä joka lihoo aina talvisin pari kolme kiloa, ja kesä sitten hävittää saavutetut kilot. Puutarhassa hääräämisellä lienee osuutta asiaan.

Edelleen syön liikoja hiilareita vältellen ja runsasrasvaisesti ilman viljoja. Kolesteroliarvot ovat hyvät, ja nyt on saatu rautakin korjaantumaan päin rautalisän ja B12-vitamiinin avulla. Kodin ulkopuolella syön sitä mitä on tarjolla, ja jos on valinnanvaraa, valitsen sitä mitä sillä hetkellä tekee mieli. Viljoista saa vatsakivun, mutta siedettävän joten niitä vältän, mutta nälässäkään en ole jos muuta vaihtoehtoa ei ole. Näillä eväillä on tarkoitus jatkaa hamaan loppuun saakka, tämä pari vuotta on vasta alkua. Eikä mitään, kasvikset ovat nykyään herkkuani ja niitä syön sen puoli kiloa päivässä. Mukana on marjat, mutta ei hedelmiä joita syön aika harvoin.

Tänään lautaselta löytyi unkarilaista varhaiskaalia, keltaista paprikaa, porkkanaa ja suippopaprikan loput, proteiinin saannin hoiti ihan tavallinen naudanjauheliha.
 Ei eroa mitenkään suosituksista kunnes kehiin astuu rasva. Kasvikseni ja lihani paistan voissa ja oliiviöljyssä. Painopiste on voilla. Puuttuvien hiilareiden energia korjataan rasvalla. Ja on siinä korjaantunut muutakin, kuten atopiaan taipuvainen ihoni.
 Lautasella ruokani näytti tältä. Kauhisteluitanne huolimatta tykkään syödä ruokani kypsänä, myös kasvikset. (suom. huom. eli mössönä)
 Ja koska perhe ei vielä ihan ole taipunut tälle kasvispitoiselle linjalleni, oli heille toista ruokaa. Omatekoiseen rahkavoitaikinaan käärittyjä nakkeja. Tätä oli toivottu pitkästä aikaa. Ja voin muuten kertoa, että tuo oma mössöni on ihan sairaan hyvään samaisen voitaikinan sisään leivottuna. Tällä kertaa kuitenkin vältin ne viljat.
---
Siskoni perhe on tulossa kylään loppuviikoksi. Kun yhdistetään kaksi suurta perhettä ja minun työ, jouduin käymään ruokakaupassa kahteen otteeseen. Nyt on jääkaappi täynnä, mutta syytä ollakin. Laskin, että perjantain lounaalla on syöjiä peräti 13 henkilöä. Ja sama tietenkin aamupalalla ja välipalalla. Ehkä 10 litran kattila keittoa riittää? Jos sää sallii, on minulle pieni toive siitä, että Arvilan grillikausi aukeaisi viimeistään lauantaina. Navetassa polttelee uusi grilli!

12 kommenttia:

  1. Herkkua ihan varmaan tuo lounaasi! Oon varsinainen nirsoilija, en tykkää potusta, en pastasta enkä riisistä, maistuis siis mullekin tuollainen
    annos :)

    Just ilmottauduin työn puolesta kuntoremonttiin alkusyksyllä. Jospa sitä sitten saisi vähän potkua terveempiin elämäntapoihin. Lisää liikuntaa ja vähemmän herkkuja tarkoittaa minun kohdallani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ateria oli herkkua, kaali suorastaan suli suussa. Kuntoremontti voisi tehdä minullekin hyvää. Talvisin liikunta on ihan nollassa, kesäisin riittää onneksi puutarhatöitä.

      Poista
  2. Sä olet kyllä niin hoikkis!!

    Mä suosittelen lenkkeilyä, ihan juoksemista siis. Aloita eka sauvakävelemällä kesäkuun alkuun ja sitten pientä juoksupätkää ja kävelyä vuorotellen. Juhannuksena juokset jo ketterästi 5 kilsaa ellet enemmänkin. Ihanaa, hermo ja sielu lepää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kesäajan urheilu ei ole ongelma, 3 tuntia työpäivän päätteksi puutarhassa ja kaikki vapaapäivät, niin kunto kasvaa. Ongelma on talvi ja mukavuudenhalu, on pimeää ja kylmää. Ei tykkää yhtään! Keväisin huoma miten talvi on lössäyttänyt koko naisen. Pitäisi vaan löytää se mun talvilaji, ja aika siihen...

      Poista
    2. Murtomaahiihto on talvisin mun suosikkini: saa olla yksin luonnossa ja nauttia hiljaisuudesta, sinne jää kiireet ja surut ladulle, kun sivakoi omaan tahtiin eteenpäin. Milloin hikisenä, milloin rauhallisemmin. Ihanaa!

      tv Leena

      Poista
    3. Hiihdosta olen salaa haaveillut, josko saisin ensi vuonna hommattua suksetkin. Hiihtomaastoja on ihan lähellä.

      Poista
  3. vautsi,mahtavia saavutuksia ja tuo ruoka lautasella näyttää suussa sulavalta herkulta.Mulla on epätoivoinen yritys kans,sillä painoa pitäs saada pudotettua.liikuntaa kehiin,yksin lenkkeily tuntuu vaan tympeeltä,mutta...pitänee ottaa kaveriks kamera ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla toimii painonpudottajana pelkkä ruokavaliokin, liikuntaa en ole lisännyt projektin aikana yhtään. Toimii, kunhan unohdan tietyt hiilarit.

      Poista
  4. -22 kg on hyvin ! Ja hyvin olet myös saanut painon pidettyä poissa, onnittelut siitä. Itselläni alkaa se tasapainottelu, katsotaan, miten käy.

    Mäkin tykkään kyspennetyistä kasviksista, mutta olen opetellut syömään niitä raakanakin esim. smoothiessa. Ja esim. kaalisalaattia opettelin tekemään viime kesänä, vitsit, että se onkin hyvää. Kasviksia menee mulla melkein kilo päivässä, vaikka en karppaakkaan. Semikarppaan :)), hiilareita tulee sellaiset 120-180 g /vrk, varmaan keskimäärin 150 g. Ja rasvaa pitää olla reilusti, se on selvää se. Voita kylläkin käytämn aika vähän ja punaisen lihankin korvaan mielummin jollain muulla, mutta muuten. Oliiviöljyä, avokadoa, pähkinöitä, kananmunia, kalaa... naminami ! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin on sinullakin! Minulla on vielä painoindeksi ylipainon puolella, 26, mutta onhan se jo tippunut 10 pykälää. Kaalisalaatti on ihanaa, sitten kun tulee kotimaiset uuden sadon kaalit, niin taas ahmin sitä :D
      Sun kasvismäärä on mieletön!

      Poista
  5. Minä olen varmaan teidän kauhistus, kun syön niitä viljoja ja perunoita kaiket päivät :D Kuntoiluuni kuuluu uinti (hallissa, talvella siis, hiihto), kesällä juoksu ja rivakat kävelyt. Lisäksi ylläpidän lihaskuntoa 3-8 kilon käsipainoilla ja muulla "kotijumpalla". Kunhan toivun tarpeeksi synnytyksestä niin taekwon-dokin alkaa taas. Olen aina ollut kova syömään ruokaa, sitä on saatava paljon ja usein :D Siksi pidänkin huolen että liikunta on niin kuluttavaa että mitkään hillarit ei tunnu missään siinä rytkeessä. Treeni (siis taekwon-do-treeni) päivinä syön pastaa tms koska se antaa energiaa tarpeeksi, silloin ei pihvejä vedellä, eikä sen puoleen keitoillakaan pärjätä.

    Syön paljon myös raaka-kasviksia ja mottoni on että mikään ei ole kiellettyä. Sensijaan juon kaksi *ISOA MUKILLISTA vettä aina ennen minkä vaan syömistä, useimmiten ei esim päiväkahvilla maistu mikään muu kun maha täyttyy vedestä ja kaffekupillisestakin.

    Kupla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Treeniliikunta vaatiikin hiilareita, mutta minä en sellaista harrasta, olen enemmän sohvaperunatyyppiä :)) Joten helpointa on vältellä hiilareita.
      Viljojen pois jättö oli itselleni hyvä juttu, moni asia kehossani on nyt paremmin, siedän jopa laktoosiakin!

      Poista

Kiitos kommenteista :)