perjantai 10. huhtikuuta 2009

Sali, osa 2

Miltäpä salissamme näyttää nyt? No tältä. Ylin kuva on otettu tuvan ovelta. Saliinhan pääsee joko eteisestä tai tuvasta mutta käytännössä kulku tapahtuu tuvasta. Remontissa kattoon jätettiin nuo huokolevyt, museon suosituksesta jotta näkyviin jäisi ajan kerrostumia. Toinen syy oli raha, panelikatto + maalaus olisi tuonut budjettiin ison loven.Ikkunoihin ompelin pellavaverhot, ihan yksinkertaiset. Kuvassa ei näy, mutta tamppeihin on kirjottu koneella hento kuvio. Taitaa muuten näkyä jos kuvan suurentaa. Ne teetin, ihan niin hienoa konetta minulla ei ole :) Pöytäliina on käsintehty ihanuus, euron löytö kirpparilta. Oli tosin tahrainen ja likainen kuin mikä. Lähti kuitenkin kloorivalkaisulla täysin vitivalkoiseksi.

Salin messinkiset verhotangot ja ripustimet löytyi vintiltä, tankoja oli tasan kolme, juuri se määrä mitä tarvittiin kun on kolme ikkunaakin. Ripustinnipsuja on vähän niukasti, mutta hyvin pysyy verhot paikoillaan vaikka painavat onkin.
Tässä tuo himmeli, ei sitä raaski vintille viedä hiirten pureskeltavaksi. Keinutuoli on talon alkuperäistä kalustusta, klahvilipaston ostin kirpputorilta. Keinutuoli taljoineen on kissojen nukkumapaikka, tykkäävät köllötellä yöt siinä.



Kello on talon kello, se löytyi puretulta sivukuistilta palasina muovipussista. Vietiin kellosepälle joka laittoi kuntoon. Sen oikea paikka on tuvassa, nyt on tilapäisesti salissa. Alla oleva pieni mekko löytyi ystävämme talosta talon remontin yhteydessä, ei halunnut itse säästää sitä joten se pääsi salimme seinälle. Siinä ei ollut mitään merkintöjä, mutta näyttää hunnusta tehdyltä mekolta, kenties kastemekko?

Tässä kuvaa samaan suntaa kuin osassa 1. ostohetkellä. Ovet ovat vielä nuo uudet, aitasta löytyi kolme talon väliovea, ne odottavat että jollain olisi aikaa ne kunnostaa vaikka näiden ovien tilalle.

Tämä kapea senkki ostettiin Pentikiltä. Se kätkee sisäänsä pöytäliinat, maljakot ja muut astiat joita tarvitaan vain harvoin. Peili on Ikeasta.







3 kommenttia:

  1. Teillä on aivan ihana talo, ihan minun unelma :)!

    VastaaPoista
  2. Upea lattia, ei voi muuta sanoa, komeaa leveää lautaa! Värikin on hieno! Meillä on samanlainen katto kun teillä, ja ei mekään meinata sitä uusia! Maalattiin vaan ja tosi hyvältä näyttää, ne ovat oman aikansa juttuja! Upea sali teillä muuten! Me asutiin joskus aikanaan mun vanhempien kanssa isossa vanhassa puutalossa, koulunakin toimineessa ja siellä oli juuri tuollainen sali ja hirsiseinä! Muistan ne hyvin vieläkin, ja sen tunnelman! Kiva päästä kurkkaamaan teidän kotiin : )

    VastaaPoista
  3. Haituva: Kiitos! Kyllähän tätä viisi vuotta etsittiinkin :)

    Minervatuulia: Lauta on komeaa, komeimmat kyllä löytyy aitasta, leveys jopa 50cm! Talossa on ilmeisesti joka huoneessa lankkulattia muovimattojen alla. Pojan huoneesta nostettiin talvella lattia ylös ja kunnossa oli.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)