tiistai 7. kesäkuuta 2022

Tuhkimosta prinsessaksi

 Sitkeä ja kova talvi ei vaikuttanut ainakaan vähentävästi koristeomenapuiden kukintaan. Kukkia on runsaasti myös ensikertalaisessa kuten kohta näette.

Mustaluumu, prunus cistena ei ole koristeomenapuu, mutta se on pakko ottaa mukaan kuviin. Tykkään puun väristä ihan mielettömästi. Tai no, meillä tämä kasvaa enemmän pensaana kuin puuna. Voi johtua myös siitä, että puu oli ostaessa paleltunut rääpäle jonka päätin ostaa vain kahdesta kasvaneesta lehdestä huolimatta. Piti vain nähdä se mielikuva miten tuhkimopuusta saadaan aikaan prinsessa.
Purppuraomenapuu 'Makamik' on viime syksyn alelöytö. Jouduin vähän arpomaan mihin sen istutan, mutta kivimuurilta löytyi ilmeisen hyvä paikka. Jänis pääsi sitä vähän maistelemaan, mutta ei haitannut menoa. Teki heti ekana vuonna näin paljon kukkia. Lajike valikoitui täysin siksi, että oli ainut jäljellä oleva puu. Täytyy sanoa, ettei valinta mennyt ollenkaan hullummin.
Koristeomenapuu 'Hopa' kukkii jo toista kertaa. Alelöytö tämäkin aikanaan ja siksi ehkä vähän muotopuoli. Joskus tuntuu, että puutarhani on oikea muotopuolien tuhkimoiden kasvikokoelma. Pitää pelastaa ne yksilöt jotka eivät ole muille kelvanneet.
Ruusuomenapuun kukintaa on vaikea kuvata kauempaa, kuva ei tee sille oikeutta. Kivituhka käytävällä on montuilla koska harasin sen kuivumaan auringossa, samalla tein rikkojen poistoa. Syksyn laiskuus haraamisessa kostautuu aina keväisin jolloin joudun haraamaan tiuhempaan.
Lähikuva näyttää miten ihanat kukat ruusuomenassa on. Nuppuvaihe on se paras, kun terälehtien alaosa on ruusunpunainen ja terälehden yläosa valkoinen. Kukka on lopulta valkoinen.
Mutta todellinen yllättäjä on tässä. Mustilan arboretumista hankittu marjaomenapuu. Se on kasvanut paikoillaan jo vuosia ja olen odotellut sen kukintaa yhtä epätoivoisesti kun rusokirsikan kukintaa. Ja molempien odotus on palkittu tänä vuonna.
Ensimmäinen kukinta ja puu on täynnä kukkia. Ihan mieletöntä ja mahtavaa. Puutarhaan mahtuu vielä koristepuita, kunhan sopiva muotopuoli tulee vastaan, on sellainen tietysti pelastettava meille ja annettava tuhkimon kuoriutua prinsessaksi.


20 kommenttia:

  1. Voi mieletön, millainen on marjaomenapuusi ensikukinta! Hih, sopivia muotopuolia pelastamassa. Se on niin sympaattista, ja eläviä kasvejahan nekin ovat. Edullinen hinta on tärkeä tekijä. Hieno juttu, että nappasit mustaluumun ja se kukkii noin kauniisti! Ihanat sen lehdetkin. Ymmärtääkseni se on enemmän pensasmainen, monirunkoinen, kuin puu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkoisen upea ensikukinta. Kuvittelin, että jos tekee ekalla kerralla muutaman kukan. Muotopuolet vetoavat aina, pakko pelastaa. Ja toki siinä ratkaisee edullinen hinta. Mustaluumu taitaa joo olla enemmän pensasmainen.

      Poista
  2. Hienoa kukintaa. Alkaa tuo mustaluumukin kiinnostaa. Olet puiden pelastaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustaluumu on hieno tummalehtinen koko kasvukauden.

      Poista
  3. Voi ihana marjaomanepuu. Mustaluumu on kyllä minustakin upea. Kyllä näistä prinsessoja tulee, ei epäilystäkään.

    VastaaPoista
  4. Aika jännä juttu että piti näin kauan odottaa ennenkuin kukkia tuli mutta sitten niitä tulikin. Toivottavasti tekee nyt joka vuosi ottaa kiinni ne kukkimattomat vuodet. Alesta minäkin olen näitä haalinut ja nyt tänä vuonna lisää. Ihania kukkapuita sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauan piti odottaa mutta nyt kukinta korvaa odotusvuodet.

      Poista
  5. Ihanat prinsessat! Makamik oli erellises puutarhas ja tykkäsin siitä tosi palio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makamik vaikuttaa kivalta, hienon värinen kukka ainakin.

      Poista
  6. Marjaomenapuun kukinta on aina sykähdyttävän kaunista. Ihania kukkijoita ja tuosta kukinta vain lisääntyy puiden saadessa lisää vuosia taakseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjaomenapuu on hieno, jos vastaan tulee niin voisin hankkia toisenkin.

      Poista
  7. Marjaomenapuun kukintaa kannatti odottaa. Nyt se laittaa parastaan.
    Mainio ajatus antaa puuressukoille uusi koti ja elämän mahdollisuus. Ilmankos kiittävät sinua kukinnalla. Mustaluumussa kaunista ovat sekä kukat että lehdet. Hieno puu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella laittaa parastaan. Puiden pelastaminen sopii, kivat niistä sitten kasvaa.

      Poista
  8. Ihana marjaomenapuu, todella kauniit kukkaset! Olipa kiva, että yllätti sinut kerralla kunnolla :) Sinun taidoillasi reppanoista puuntaimista kasvaa hienoja kuninkaallisia, jotka palkitsevat auttajan kauneudellaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä todella yllätti, en edes tajunnut, että siinä oli paljon nuppuja ennen kuin alkoivat aueta.

      Poista
  9. Puutarha täynnä prinsessoja <3 Muotopuolten kasvattamisessa kauniiksi puiksi on oma viehätyksensä. Mustaluumu on todella ihana. Siitä tulee näyttävä puu väriensä puolesta. Punaiset lehdet varmasti hehkuvat auringossa. Pitkään meni marjaomenapuun ensikukintaa vartoessa, mutta se palkitsi kyllä ruhtinaallisesti odotuksen. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon piilossa olleita prinsessoja. Tykkään mustaluumusta pajon, sitä ei ole tainnut tulla montaa kertaa vastaan taimimyymälöissä.

      Poista
  10. Kauniita ovat kukkivat puusi! Minulla on tuo Makamik. Ihanan värinen se on. Omani on kuitenkin vielä aika laiha kaveri, mutta kyllä se siitä ajan kanssa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laiha on minunkin Makamik, oli kasvanut ilmeisesti muiden varjossa. Mutta ihana, että kukki jo.

      Poista

Kiitos kommenteista :)