lauantai 25. kesäkuuta 2022

Hans ja ystävänsä

Juhannus on kerrankin lämmin. Tarkenee syödä ulkona ja jopa ihan vain istuskella pihakeinussa ja nauttia kesästä. Ja tarkenee tehdä myös puutarhatöitä. Jospa tänään saisin aloiteltua vihdoinkin sitä kitkentää sillä oikeasti pidän kitkemisestä. Nyt vain on tullut muita muka kiireellisempiä puutarhatöitä eteen.

Ostin viime vuonna Tommolan tilalta kolme 'Hans' keijunkukan taimea. Yksi kärsiä talvesta mutta kaksi kasvaa komeasti. Nämä kukkivat jo viime kesänä mutta eipä se ollut mitään tämän vertaista.
Tässä 'Hans' näkyy keskellä ylhäällä. Sen kukat ovat kasvaneet todella korkeiksi alkukauden kosteuden ansiosta. Tähän kuvaan ei ole syy 'Hans' vaan sen ympärillä kasvavat ystävänsä kurjenpolvi, iiris ja maksaruohot. Huomasin, että tässähän on varsin kaunis ja onnistunut yhdistelmä näin vihreänäkin. Sopivasti eri lehtimuotoja ja korkeuksia.
Mutta on Hansilla kukkiviakin ystäviä. Luulin, että arboretumin 'Omoshiro' olisi ensin kukkaan ehtinyt kärhö mutta väärässä olin. Ensin kukkaan ehti yläpihan 'Miss Bateman'. Tähän on tulossa valtavasti kukkia, ensimmäistä kertaa oikein kunnolla. Aikoinaan istutin tämän kaveriksi tummanpunaisen kärhön joka sopisi loistavasti yhteen heteiden (onko ne heteitä?) tummanpunaisen värin kanssa. Vaan en saanut sitä kärhöä jonka olin ostanut, ja tässä kukkii nyt sitten vähän ruma tummansininen kaverina. En ole viitsinyt vaihtaa vaikka raaskisin hyvin tehdä sen ja siirtää sinisen kärhön jonnekin muualle. Onneksi sinisessä ei näy toistaiseksi yhtään nuppua.
Joistain kasveista en tiedä ovatko rumia vai kauniita vai rumankauniita. Tämä iris chrysographes hybr. saa värityksensä anteeksi sillä, että kukan muoto on hyvin orkideamainen. Ja koska se on hankittu Päivölästä, ei taida olla mikään ihan tavallinen. Eli on kategoriaa rumankaunis ja sellainen joka saa jatkaa kasvuaan juuri tässä.
Toiset keijunkukat kärsivät kovasti talvesta ja toiset eivät yhtään kuten tämä hyvin kauniin värinen yläpihan reunuskasvina kasvava keijunkukka. Lajike on 'Sugar Plum' ja sitä väri todella on, sokerihuurrettu luumu. Tämä kukkii parhaillaan mutta kuvassa kukat eivät erotu selvästi. Niidenkin väri on kaunis, tummat varret ja vaaleat kukat.
Paratiisililjaa en ole saanut viihtymään oikein missään. Tässä sinnittelee yksi yksilö mutta ei se ole lisääntynyt mihinkään. Pitänee hankkia lisää taimia kunhan tulee jossain vastaan ja kokeilla taas uuteen paikkaan.
Viimeinen blogiin asti päätynyt Hansin ystävä on amurinpioni. Sen kukka on hauska, se ei aukene koskaan vaan varistaa itsensä jo nuppuisena. Saa olla nopea, että siitä ehtii ottaa kuvan sillä kukinta tai siis se nuppuvaihe ei kestä kauaa. Onhan tämä suloinen ja kiva näky kun nuppuja on useita. Tänä vuonna nuppuja on muutama mutta ehkä luonnonlajille on ominaista, ettei se ole ole mikään vuosi tikattuna kukkia. Hyvä lisääntymiskyky takaa, että muutama kukka riittää jälkikasvun saamiseen.

Lämmintä juhannuspäivää tiedossa, taidan lähteä availemaan kasvihuoneiden ovet, ikkunat ovat olleet auki pari viime vuorokautta myös öisin ja saavat olla sitä kauden loppuun asti. Pysyy turha kosteus paremmin poissa.


15 kommenttia:

  1. Ihana yhdistelmä Hansien ympärillä! Ihastelen sen kukkavarsien takaa näkyvää keveää niittymäistä vaaleaa kukkaa (kellukka?), todella ihanat yhdessä. Ja nuo kaikki lehtimuodot ja kasvutavat, todella kivan näköinen.
    Amurinpioni on suloinen, ihanat lehdetkin sillä.
    Eipä ole yleinen tuo iiriksesi, en ole koskaan kuullutkaan moisesta sysikurjenmiekan hybridistä. Orkidealta tosiaan näyttää, sademetsän kasvilta, onpa upea erikoisuus.
    Nyt ei tosiaan tarvitse palella. Luovuin viime yönä viimeinkin talvitäkistä. Nyt on kesä.
    Antoisia puutarhapäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kellukka, 'Mai Tai' ja se on nyt kovin niittymäinen kun kukinta alkaa olla ohi. Leikkasin jo kaikki maahan laonneet kukat pois. Sysikurjenmiekkaa en ole saanut koskaan menestymään mutta tuo hybridi on kovin elinvoimainen.
      Minulla on vielä untuvatäkki mutta harkitsen siitä luopumista. Tykkään vain kovasti sen painosta, auttaa nukkumaan hyvin mutta toisaalta ei liian kuumassakaan ole hyvä nukkua.

      Poista
  2. Hanssilla on keijunkukaksi torella näyttävä kukinta. Hyvät lehtimuatoyhyristelmät. Mulle non yks tärkiin istutusjäriestyksen sanelija. Herranen aika! Kärhö jo kukkii! Ja moon ollu tooosi tyytyvääne, ku oon nähäny muutamis jo piänen piäniä nuppuja. Julia leikkii viäläki piiloosta. Ihanan färiset leheret Sugarilla.
    Hyvää juhannuksen jatkua ja hyvää puutarhapäivää! Tein muuten eilee lakanoota vaihtaes saman tempun ku Saila, vaihroon talavitäkin ohkaasempahan :D

    VastaaPoista
  3. Hyvä kokonaisuus tuli noista. Tykkään kovasti keijunkukista, mutta en ole ikinä saanut niitä menemään talven yli. Nyt on taas tulossa siemenistä kasvatettuja Hansseja ja olen istuttanut niitä erilaisiin paikkoihin, katsotaan onnistuisinko nyt. Tummalehtiset olisivat myös upeita, mutta ei viitsi ostaa yhden kesän iloksi. Hyvää juhannuksen jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keijunkukat viihtyvät minulla tietyissä paikoissa, Sugar Plumin kasvupaikka on yksi niistä. Uuden kasvihuoneen tietämillä taimia kuolee joka vuosi. Pitää vain yrittää taas uudelleen, onneksi löytyy siementaimia joita tuhlata.

      Poista
  4. Minä nykyisin joskus aina haksahdan rumankauniisiin kukkiin. Niissä on joskus jotain oudon kiehtovaa. Eikä varmasti ole mikään jokaisen taimiston kasvi tuo kurjenmiekkasi. Kaunista siellä on ja sinulla ihanasti kasvit aina noin ryhmittäin. Minulla ne joskus alkaa levittäytyä toisten reviirille tai istutan ne jo alunperin liian lähelle muita. Sinulle on nyt sopivat kitkentä säät. Minä kykenen tuolla auringossa kitkemään vain hetken ja sitten on oltava varjossa /sisällä toipumassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rumankauniissa on jotain mikä kiehtoo. Kun ei tiedä kumpi on. Voi, ei minulla kaikkialla ole noin sopivaa rytmitystä. Tuon istutusalueen takaosa on ihan kamala ryteikkö, ei päätä ei häntää minkään kasvupaikassa.
      Mahtavat kitkentäsäät, tykkään auringosta ja lämmöstä.

      Poista
  5. Iirikset (lilat) kukkivat meillä myös jo pitkään.Ja nyt odotan, että pionit alkaa kukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on jotain perinteistä ja vanhaa kantaa olevaa liilaa saksankurjenmiekkaa. Se kukkii tosi pitkään. Pionien kukintaa odotellaan täälläkin.

      Poista
  6. Todella kiva ryhmä tuossa 'Hansin' kaverina! Lehtimuotojen vaihtelu tekee ryhmästä mielenkiintoisen silloinkin kun kukinta on vähäisempää. 'Hans' on kyllä ihmeellinen kukkimiskone ja kukinnot nousevat todella korkealle. Minulla on nyt vähän vaisumpaa osan kukinta, sillä jaoin syksyllä isoimpia aika pieniksi taimiksi. Liian isoinakaan eivät kuki enää kunnolla ja alkavat taantua (viime vuonna sen näki jo selvästi).
    Ihana 'Miss Bateman' ja ihana ylipäätään, että ensimmäiset loistokärhöt alkavat jo availla kukkiaan. Meillä on tiukalla nupulla kaikki, mutta maltan kyllä odotella niitä vielä hetken.
    'Sugar Plum' pitää laittaa hankintalistan jatkoksi. Hieno lehdistö ja se on ilmeisen elinvoimainenkin kun noin hyvin on kasvussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lehtimuodot tekevät paljon silloin kun kukkia ei vielä ole. Hyvä tietää, että 'Hans' on jaettavien listalla, olen itse asiassa luullut ettei keijunkukat oikein siedä jakamista. Hansia olisi kiva saada muuallekin. 'Sugar Plum' on todella elinvoimainen, siinä ei ollut pienintäkään viitettä talvivaurioista. Ja kestää aurinkoa.

      Poista
  7. Aina ei tarvita kukkia, kun on kauniit lehdet! Erilaisten lehtimuotojen penkkisi on hieno! Ja keijunkukkaset eivät oikeastaan edes tarvitsisi kukkia, niin on hienon värisiä useamman lehdet. Kuten tuo Sugar Plum! Nyt on kasvarissa lämmintä, liikaakin! Eli juomaa niin kasveille kuin puutarhurillekin, ja jätetään rehkimiset myöhempiin aikoihin! Hyvää sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tummissa keijunkukissa on hienot lehdet, vaaleanvihreistä en niin välitä, tulee mieleen salaatti :) Juomaa kuluu, tänään sitä sai alkaa jakaa kasveillekin.

      Poista
  8. Ihastuin Hanssiin Tahvosten puutarhavierailulla. Hiidenkiven Minnan vinkistä jaoin sen vuosi sitten, eikä kasvi siitä suuttunut.
    Hans kavereineen muodostaa todellakin hienon kokonaisuuden.
    Oletko jaksanut kitkeä rikkaruohoja? Meillä mittari huitelee tänään +31 asteessa, eikä koko juhannuksena ole tarvinnut palella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hans on kyllä hieno, tekee paljon kukkia ja korkeat kukkavanat. Olen jaksanut kitkeä, rakastan hellettä. Tänään tein jopa lapiohommia, hiki valui mutta ei se haitannut. Otin kyllä rauhallisesti, se pitää muistaa kun on kuuma, ja juoda pitää paljon.

      Poista

Kiitos kommenteista :)