sunnuntai 5. kesäkuuta 2022

Arkea ja juhlaa

 Eilen, lauantaina päättyi perheemme perusopetuksen taival. Sitä riitti 21 vuotta, alkaen esikoisen kouluun lähdöstä ja päättyen eiliseen kuopuksen ysiluokan päättäjäisiin. Äitinä olen yhdellä tapaa helpottunut. Erityisen kiitollinen olen tästä viimeisestä vuodesta lapseni opettajalle ja luokan ohjaajalle. Mahtavaa työtä joka toivottavasti kantaa pitkälle opintoihin asti.

Muutoin elämä on ollut arkea ja puutarha-arkea sateen ja paisteen lomassa. Kanttaamisen siirsin suosiolla kuivempaan ajanjaksoon ja olen tehnyt kaikkea muuta.

Yläpihan istutusten keskiympyrän nurmikon oli aika lähteä. Sitä ei ajettu tänä vuonna kertaakaan koska tein vihdoinkin päätöksen nurmikon vaihtamisesta kivituhkaan. Aika sotkukasa se olikin, kuin viidakko.
No eipä tuo ole kaunis ilman nurmikkoakaan. Tänään on tarkoitus hieman tasata pohjaa, levittää tuohon kaksinkertainen kangas ja reunustaa ympyrä kivillä. Ensi viikolla toivottavasti tulee jo kivituhkaa ja sitten on tietysti edessä kivituhkan kärräystä ja levitystä. Ihan varovasti haaveilen tähän sijoittuvasta metallisesta paviljongista. Ehkä voisin ostaa sen itselleni lahjaksi kun seuraavan kerran täytän pyöreitä.
Retroesikkoni näyttivät aikaisin keväällä tosi kärsineiltä. Kukinnasta sitä ei huomaa, hienosti voivat. Väri on kyllä aika ärtsy, näkyvät kauas puutarhassa. Tykkään silti sillä keväisin pitää olla väriä.
Hempeämpää löytyy uuden kasvihuoneen läheltä jonne istutin viime syksynä reunuskasviksi uutta kellukkaa. Lajike on 'Bohema Pink'. Sanoisin nimensä veroiseksi. Otan uusia kuvia kunhan kukkii enemmän.
Sinikämmen selviytyi talvesta. Ei ole ehkä ihan niin tuuhea kuin parina aikaisempana vuonna mutta on hengissä, se on tärkeintä. Lisääntymään en ole tätä saanut vaikka kylvän siemenet joka vuosi maahan. Tänä vuonan aion tehdä samoin, mutta vaihdan paikkaa ja ehkä jopa muistan merkitä sen ylös etten kitke mahdollisia taimia rikkaruohoina pois. Niinkin saattaisi käydä.
Piskuinen kolmilehteni on kasvanut tuossa jo kolme vuotta. Vihdoinkin se kukkii. Ja miten kaunis voikaan yksi kukka olla. Tarkempi lajike taitaa olla nimilapun perusteella punakolmilehti. Kiurunkannuksen puska tätä vähän ahdistaa joten taidan kaivaa kiurunkannuksen mukulat toiseen paikkaan. Näin herkkää aitoa prinsessaa ei sovi tulla liian lähelle.
Loppuun on laitettava kuva 'Aili' vaaleanpunaisen herukan kukinnasta. Mieletön määrä tulossa marjoja jos mitään kommelluksia ei satu. Nyt olisikin saatava viinimarjoista hyvä sato, sillä vadelmasato tulee olemaan huonoin miesmuistiin. Keltaiset vadelmat kärsivät talvesta ja punaiset söivät jänikset poikki. Ensi vuonna jos hyvin käy, meillä juhlitaan tähän aikaan perheemme ensimmäisiä lakkiaisia ja haluaisin hyödyntää niiden tarjoiluissa oman maan antimia kuten marjoja.


16 kommenttia:

  1. Haaveilemasi paviljonki tulee varmasti sopimaan hyvin tuohon kaavailemaasi paikkaan.
    Kaunis kellukka, sinikämmen ja kolmilehti. Kolmilehden lehdetkin ovat tosi kivan näköiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paviljonki ja köynnöksiä siihen kasvamaan olisi ihana, mutta pitää miettiä kuinka sopii vanhan talon pihapiiriin.

      Poista
  2. Se on iso asia, kun lasten peruskoulutaival on saatu loppuun. Paljon onnea siitä! Ihania kukintoja, tuo kellukka ja sinikämmen ovat niin kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, iso urakka on ohi. Kellukka on tosi kaunis.

      Poista
  3. Onnittelut peruskoulun päättäneelle, nämä ovat tärkeitä etappeja.
    Paviljonki kuulostaa ihanalta. Onneksi sinikämmen on reippaasti hengissä.
    Minäkin olen hämmästellyt viinimarjojen runsasta kukintaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Viinimarjoissa on hirmuisesti kukkia, samoin omenoissa että ehkä tässä jotain satoa saadaan.

      Poista
  4. On ollut aika monta vuotta peruskoulua. Seuraavaan etappiin voi sitten siirtyä hyvillä mielin.
    Aika märkää on ollut. Paviljonki idea on aika ihana. Kellukka on kauniin värinen. Minä yritin ensimmäisen kerran laittaa sinikämmen siemeniä multaan. Ensi kerralla varmaan koetan siten, että laitan myös selkeän merkin siihen kohtaan, että älä koske maahan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti seuraava etappi alkaa elokuussa. Tosi märkää, alkaa kyllästyttää.

      Poista
  5. Silmissäni nään miten pyöreä paviljonki olisi hieno. Sinun sinikämmen näyttää hyvinvoivalta. Omaani kävin tänään tsekkaamassa ja juuri ja juuri se taisi olla hengissä…

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyöreä paviljonki on ollut haaveissa. Sinikämmeneni kasvaa tosi kuivassa paikassa mutta yllättävän hyvin se viihtyy.

      Poista
  6. Suorastaan hurmaava kukka kellukassa! Ajatus paviljongista kuulostaa oikein hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hurmaava ja ihana kun löytyi uusi lajike jota minulla ei vielä ollut.

      Poista
  7. Samoin meillä kävi rusakot katkaisemassa vatun varret; eivät niitä siis syöneet vaan pelkästään katkoivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jänis ja rusakko on siitä ärsyttävä laji, että napsivat poikki vaikka eivät syö.

      Poista
  8. Paviljonki sopisi varmasti todella kauniisti tuohon kohtaan. Ihana kellukka <3 Tuo pitää laittaa ehdottomasti ostoslistan jatkoksi. Herukoissa on täälläkin todella paljon kukkia. Onneksi myös kimalaisia on pörrännyt runsain määrin samoin kuin luumupuissa. Tänään tuulee todella kovasti, joten pörriäisten määrä voi olla vähäisempi. Toivottavasti sää tyyntyisi pian, etteivät sentään kukat lähtisi karisemaan ennen aikojaan.
    Onnea peruskoulun päättäneelle lapselle! Seuraava matka elämää on alussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta sopisi niin mainiosti tuohon. Pitää katsoa sitten kun kaikki muut elementit ovat paikoillaan. Pölyttäjiä on ollut mukavasti, sato saisi tulla.

      Poista

Kiitos kommenteista :)