maanantai 30. toukokuuta 2022

Jälkijunassa

 Tuntuu, että puutarhassa tapahtuu lyhyessä ajassa niin paljon, että jokainen postaus on vähän jäljessä. Mutta ei se mitään, tilanne taitaa olla sama kaikilla. Lisäksi puutarhassa tulee vietettyä aikaa töiden jälkeen myöhäiseen iltaan saakka ja sitten on liian väsynyt olemaan koneella.

Viime viikolla luumupuut olivat täydessä kukassa, nyt kukat jo pudottelevat terälehtiään. Onni oli viikonlopun hyvät säät, pölyttäjiä riitti ja on toiveita saada luumuja tänäkin vuonna.
Koristeomenapuissa kuten kuvan ruusuomenassa on jo suuret nuput. Nuppuja on myös Hopassa ja Makamikissa jonka istutin vasta viime syksynä. Lisäksi marjaomenapuu tekee kukkia ihka ensimmäistä kertaa ja puu on täynnä nuppuja.
Minulla oli parempikin kuva kukkivista tuomipihlajista ja risuaidasta pellolta päin kuvattuna mutta se kuva ei suostunut siirtymään puhelimesta tietokoneelle. Siirtymissä on ollut muutenkin ongelmaa, kuvat tulevat koneelle viallisina. Ehkä liikaa kuvia koneella ja liian vanha kone.
Eilen aloitin kasvihuoneen edustan istutukset. Tänään sain maahan toissaviikolla saamani varjoliljat. Kävin kaivamassa ne puutarhasta missä olisivat jääneet ruohonleikkurin kitusiin väärässä paikassa kasvavina. No minä tietysti pelastin kun kerran se mahdollisuus annettiin. Kukkien väreistä ei ole tietoa joten jänniä hetkiä on tiedossa. Harmaassa ruukussa on siirtotaimi omasta puutarhasta, valkoinen varjolilja joka kasvoi ennen pyykkikallion penkissä. Sekin pääsi kasvihuoneen edustalle.
Yritän tehdä uusista istutuksista mahdollisimman luonnollisen jatkumon vanhaan istutukseen. 
Kivipolku jatkuu kapeampana, se on uudella alueella lähinnä huoltopolku. Vielä muutama taimi minulla on tuohon, loput on hankittava kunhan keksin mitä tarvitsen. Käytäville tilaan kivituhkaa, mutta ensin pitää tehdä hintavertailu. Tuleeko edullisemmaksi noutaa itse, vai tilata valmiiksi pihaan. Myös noutamiseen kuluva aika pitää huomioida.
Kasvihuoneen ja aitan väliin tein istutuksen jo viime syksynä. Siirsin siihen ensin kaikki pyykkikallion valkoiset pionit. Mukaan tuli vähän arovuokkoa ja etualalle laitoin uutuuskellukkaa jonka lajiketta en nyt muista. Ja tietysti paljon tulppaaneja. Jouduin tekemään penkin pitkälti pussimullalla ja pelkäsin kovasti nouseeko siitä turpeesta keväällä mitään. Ihmeen hyvin nousi, lähes kaikki pionitkin. Tulppaanit toivottavasti nousevat tulevinakin vuosina.



16 kommenttia:

  1. Uudet alueet ovat jo nyt tosi hienoja. Hyvin olet löytänyt niihin kasveja. Aukkopaikatkin täyttyvät varmasti piakkoin.
    Sait komean kokoisia varjoliljoja. Varjoliljojen kaivamisessa on omat haasteensa. Sipuli on usein tosi syvällä ja varteen nähden vähän vinossakin. Kieli keskellä suuta on kaivettava, ettei riko sipulia.
    Tuomipihlaja-aitakin on upea kukkiessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivasti löytyy kasveja ja omasta puutarhasta saa jakotaimia, yhden pionin siirrän ainakin. Varjoliljat ovat hyvän kokoisia, lähes kaikissa on nuppu mutta en tiedä kukkivatko siirtämisen takia. Muutaman kaivoin niin, ettei käteen jäänyt kuin varsi, uskomattoman syvällä oli sipuli.

      Poista
  2. Osaat kyllä tehdä taidokkaasti aika uudesta istutusalueesta jo valmiin näköistä. Hurja määrä työtä on tuolla, ennen kuin istutushommiin pääsee. Onneksi sait pelastettua varjoliljat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Pahin työ on tehty mutta vieressä on vielä työtä parille seuraavalle vuodelle.

      Poista
  3. Ihanasti kukkiva luumupuu.
    Uudet, kivin reunustetut istutusalueet olet tehnyt todella kivan ja kutsuvan näköisiksi. Ovatko nuo kaikki isot kivet lähtöisin omalta tontiltanne?
    Mahtavan kokoisia varjoliljoja. Varmasti jännä seurata saatko kenties puna- vai valkokukkaisia kukkia.
    Eilen oli kerrassaan hieno puutarhasää, mutta tänään täällä sataa mitä ilmeisemmin koko päivän vettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo luumupuu kukki upeasti, tekee pieniä sinisiä luumuja, ei mitään älyttömän herkullisia. Kaikki isot kivet ovat tältä tontilta, niitä riittää. Varjoliljojen kanssa on jännitysnäytelmää, kaikki värit kelpaavat.

      Poista
  4. Ihana luumu, ihana aitanäkymä ja ihana näkymä kasvihuoneelle! Onneksi uuden alueen kasvit vaikuttavat nousevan.
    Näinä aikoina ei voi mitään, ei millään pysy tahdissa tai ainakin joidenkin alueiden postaukset näyttävät tilanteen viikko tai pari sitten. Ihana niitäkin on katsella, ja vaikka itsestä tuntuu vanhentuneelta, niin ainakin minusta on ihana nähdä noita kuvia, millaista oli, vaikka ei olekaan enää just nyt.
    Ihana on nähdä myös kesän mittaan, millainen tuo kasvihuoneen ympäristö on uusine istutuksineen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aitanäkymä on hieno, en olekaan vähään aikaan katsonut sitä pellolta päin. Tahdissa ei pysy millään, tänäänkin piti mennä sateessa puutarhatöihin kun tuntui ajan tuhlaamiselta olla sisällä. Niin kun ei sisätöitäkin olisi. Pari vuotta ja sitten kasvihuoneen istutusalue on valmis, tai niin valmis kun nyt voi olla.

      Poista
  5. Luumu on kerrassaan upea kukka-asussaan, samoin kukkivat tuomipihlajat ovat kauniita.
    Tuosta kasvihuoneen edustan uudesta istutusalueesta tulee tosi kaunis, varmasti löydät siihen sopivat kasvit ajan kanssa. Näyttää se hyvältä jo tässäkin vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään tuomipihlajoista vaikka ne voivatkin levitä holtittomasti. Osa kasveista oli valmiina mutta jotain pitää vielä hankkia, onneksi omasta puutarhas saa jo jakotaimia.

      Poista
  6. Kiva postaus, kaikki näyttää niin kauniilta. Luumupuu on ihana ja samoin tuo tuomipihlaja. Ja miten kaunis on tuo kasvihuoneen edusta jo nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvihuoneen edustasta tulee kiva, tänään sain tilattua siihen kivituhkaa. Sitten ei tarvitse kuin levittää.

      Poista
  7. Ihanasti kukkivat luumupuu ja tuomipihlajat! Meillä luumut vasta aloittelevat, paitsi 'Laatokan Helmi', joka on nyt komeimmillaan. Pörinää riittää puissa, joten toivottavasti luumujakin tulee reilusti.
    Sait pelastettua komean kokoisia varjoliljoja. Kiva nähdä myöhemmin kesällä, miten kasvihuoneen alue on alkanut kehittyä. Tulppaani-istutus näyttää myös kauniilta.
    Aurinkoista kesäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäkuu alkoi hyvällä säällä. Varjoliljat tulivat nyt täyteen aurinkoon, toivottavasti viihtyvät.

      Poista
  8. Kylläpä tulee hyvän näköistä. Erityisesti pidin tuomirivistöstä risuaidan takana. Hieno näkymä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tuomirivi on kiva, sain taimet aikoinaan ystävän puutarhasta. Saa levitä tuohon tiheäksi kasvustoksi.

      Poista

Kiitos kommenteista :)