perjantai 24. heinäkuuta 2020

Vaaleanpunaista

Puutarhan kukissa vaaleanpunainen on lempivärini. Väri yksinäänkin on kaunis mutta tykkään kun muita värejä on rinnalla. Vaaleanpunainen on myös hyvin laaja käsite, itselläni sen alle mahtuu monen sävyisiä kukkia.
 Kivikkokurjennnokka on tämän vuoden hankintoja vaikka epäilen suuresti sen talvenkestävyyttä. Kasvi on kuitenkin kukkinut kiitollisesti koko kesän joten se on paikkansa ansainnut vaikka jäisikin yksivuotiseksi. Eikä sitä tiedä vaikka tekisi itämiskykyistä siementä ja jatkaisi eloaan siemntaimina.
 Viron matkalta tuotu happomarja 'Natasza' tekee uudet versot vaaleanpunaisen ja vihreän kirjavina. Toivottavasti tämänkin kestää talven ja kasvaa suureksi pensaaksi.
 Tykkään happomarjoista todella paljon. Taustalla on tästä pihasta löytynyt perinteinen happomarja joka edustalla kasvaa vaaleanpunainen harmaamalvikki, sekin tämän pihan alkuperäisiä kasveja. Yksi samanlainen happomarja on vielä siirtämättä parempaan paikkaan alkuperäiseltä kasvupaikaltaan. Happomarja tarvitsee aurinkoa jotta sen väri tulee parhaiten esiin, niinpä kuusen alla kasvava happomarja ei oikein pääse edukseen. Harmaamalvikki ei kuki ihan yhtä tuuheasti kuin viime vuonna.
 Lilja 'Elodie' on kaunis, puolikerrottu lilja joka on kukkinut uskollisesti vuodesta toiseen. Huisku-unikko yrittää vallata liljan sijaa mutta lilja saa jäädä ja huisku-unikko karsiintua.
 Tämä on jonkun sekoituspussin liljoja, kaunis sekin.
 Samaan aikaan kamalaa ja ihanaa, syysvuokon ensimmäinen kukka on auennut. Ehkä tämän nimen pitäisi olla kesävuokko sillä kukkii aina kesällä eikä syksyllä. Ilokseni tämä on tehnyt juurivesoja ja niin, että joudun laajentamaan penkkiä sillä osa juurivesoista on nurmikolla ja koska mieheni leikkaa nurmikon eikä tunnista mikä ei kuulu joukkoon on minun pelastettava juurivesat. Toinen vaihtoehto olisi kaivaa juurivesat pois ja siirtää muualle mutta siinä on aina riskinsä etenkin syysvuokon kohdalla.
 Vaaleanpunainen ukonhattu on prinsessamainen herkkis näin yhdellä kukalla kuvattuna. Koko kukinto ei ole yhtä herkän kaunis.
Ängelmä 'Elin' on ehkä enemmän liila mutta pilvitaivasta vasten kuvattuna se näyttää nuppuisena ihan vaaleanpunaiselta. Kukinnot ovat venyneet sateiden ansiosta yli parin metrin korkeuteen.

Vielä on viikko kesälomaa jäljellä ja sen aion hyödyntää ihan täysillä puutarhassa sateiden lomassa. Tänään tosin seuranani on lapsenlapset ja se tarkoittaa välipäivää puutarhatöistä. Vaan ehkä keksimme jotain muuta mukavaa puuhaa, herneet, mansikat ja vadelmat kerättiin yhdessä jo eilen.

10 kommenttia:

  1. Vaaleanpunainen on herkkä väri ja sointuu helposti muiden kukkijoiden joukkoon. Välipäivää puutarhatöistä vietetään täälläkin, sillä nyt sataa reippaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamulla tuli rakeita ja lämmintä vain +10 astetta, huh mikä keli heinäkuussa. Ihan pakko pitää sisäpäivä, no sentään poikien kanssa käytiin ajelulla.
      Vaaleanpunainen sopii monen kanssa yhteen.

      Poista
  2. Täälläkin sade saa aikaan välipäivän, myös huomiseksi on luvattu kunnon sateita. Minulla oli viime vuonna kivikkokurjennokkaa kaksi taimea ja ihailin niiden kauneutta, mutta eivät säilyneet talven yli. Viime talvi oli kyllä sensorttinen, ettei välttämättä kerro koko totuutta.
    Todella kauniit liljat ja syysvuokko! Minun syysvuokkoni eivät selvinneet talvesta, uskaltaisinkohan hankkia vielä uusia?
    Nauti viimeisestä lomaviikostasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin on huomiselle ennustettu sateita, taitaa tulla toinen sisäpäivä. Viime talvi oli monelle kasville rankka vaikka täällä se ei ollut ihan yhtä paha kuin talvi 2016. Se tappotalvi vei paljon kasveja. Tuo syysvuokkoni selviytyi siitä ja viime talvesta todella hyvin mutta olen silti kovin varovainen tekemään sille mitään. Kaikki muut syyvuokot ovat hävinneet ennemmin tai myöhemmin.

      Poista
  3. 'Elodie' on kyllä hyvin kaunis.
    Minunkin syysvuokkoni menehtyi talven aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ollut kestävä vuokko, selvisi myös tappotalvesta 2016. Olen koittanut lisätä sitä siemenestä mutta ei ole onnistunut.

      Poista
  4. Uskon, että syysvuokkoa haluat varjella. Kauniita vaaleanpunaisia. Elodie on kaunis lilja.

    VastaaPoista
  5. Oon yrittäny kivikkokurijennokkaa pari kertaa, aina o talavi korijannu. Kevennin maata ja suajasinki, ei auttanu. Siävä kasvi silti. 'Natasza' päriää sulla varmasti ku kerran mullaki. Teillon jo lilijat auennu ja syysvuakkoki. Syysvuakkuaki oon kokeellu...eivät tykännehet meillä olla. Onnittelut sitkiästä kaverista. Mukavaa viimmeestä lomaviikkua! Toivottavasti sateet hellittääs.

    VastaaPoista
  6. Kiva, kun syysvuokkosi kuitenkin kukkii, omani katosi muutaman vuoden kituutettuaaan, eli ei menestynyt meillä. Minullakin lomaa reilu viikko jäljellä ja puutarha-/ sadonkorjuupuuhissahan se menee.

    VastaaPoista
  7. Itse olen nyt ollut melkein viikon poissa kotoa ja tosi paljon odotan jo kotiin pääsyä. Ajelen kotiin Tommolan tilan kautta ja sitä odotan myös kovasti. Toivottavasti kaikki kasvit on hengissä, miehen "hoidossa" ovat olleet👍

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)