sunnuntai 19. heinäkuuta 2020

Liljaloton arvonta on suoritettu

Ostin keväällä Lidlistä kolmenlaisia liljoja, niitä kun on tarkoitus pikkuhiljaa lisäillä puutarhassa. Löysinkin kolme oikein kaunista liljaa lempiväreissäni. Kotona esikasvatin liljoja lasikuistilla etten istuttaisi niitä liian aikaisin kuten vuosi sitten kävi ja osan liljoista vei yöpakkanen.
 Lajikkeina 'Rosella's Dream', 'Rozalyn' ja 'Double Sensation'.
 Osa liljoista päätyi jättikiven viereen ja osa arboretumiin. Nuo matalat tummanpunaiset aloittivat kukintansa jo kolme viikkoa sitten ja vieläkin aukenee nuppuja. Niitä ihailtiin kovasti Avoimissa Puutarhoissa.
 Tykkään itsekin mutta eipä tämä ole 'Double Sensation'. Voi tietysti olla mahdollista, että kukkii kerrottuna vasta ensi vuonna. Ei kuitenkaan ollenkaan paha juttu, tässä yhteydessä väri oli tärkein ja se on oikein.
 Saman paikan korkeampi lilja taisi osua oikein. Ihan selvä 'Rosella's Dream'. 
 Kauniisti kaksivärinen, vähän kuin liukuvärjätty. 
 Kolmas lilja herätti kauhistusta jo nuppuisena. Ei todellakaan näytä, että tässä olisi kyseessä vaaleanpunainen 'Rozalyn'. Taisi kuulkaa päästä pari kirosanaakin kun huomasin tämän. Oranssi ja vieläpä täysin karmiva oranssi ei sovi mihinkään tässä pihassa. Tai yksi paikka on mutta siellä kasvaa jo oranssi lilja ja toista ei mahdu.
Kuusi kappaletta tulen hehkuvaa liljaa pitäisi siirtää pois, ehkä näille löytyy paikka niin ei tarvitse kompostiin laittaa. Ostopaikkaan laitan palautetta, paljon olen sieltä ostanut kasveja ja tämä on ensimmäinen kerta kun saan jotain muuta kuin mitä ostin. Hieman hillitsee tulevia liljaloton ostoja ainakin tällä hetkellä. Mikä harmi ettei liljoja saa ostaa oikein mistään kukkivina, tietäisi ihan tasan mitä ostaa.

9 kommenttia:

  1. Olipa ärsyttävä lotto. Olen onneksi saanut väärän väriset liljat kiertoon, mutta osa niistä onkin jättänyt sivusipuleita, joista putkahtaa sitten parin vuoden päästä esiin taas inhokkililja. Ja samaan aikaan lempililjat vähenevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi oranssi on kaivatta mahdollisimmen pian ylös ettei ehdi tehdä sivusipuleita, ehkä laitankin sen kiertoon! Ja pitikin vielä ostaa kaksi pussia niitä :)

      Poista
  2. Ainahan se harmittaa, jos kasvi osoittautuu eriksi, mitä on hankkinut :( Siis jos ei yhtään passaa omaan värimaailmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, oranssi on pihassa todella hankala. Pitää ottaa yksi päivä ja miettiä kunnolla missä voisi olla tämän paikka.

      Poista
  3. Joskus kasvien kanssa on arpapeliä. Messulotosta ostin kerran ritarinkannuksia joista tuli rumia ukonhattuja. Ukonhattukin on ok, mutta tämä lajike on oikesti ruma ja vaste of space. Tänä keväänä ostin koronan muistoksi oranssin revontuliatsalea, Mandarin Lightsin. Petyin kovasti kun se pukkasi valkoiset kukat. Myöhemmin ilmestyi myös oranssi kukka. Ruukussa oli siis kaksi eri atsaleaa, Vain yksi pieni oksa Mandarin Lightsia. Taimi oli suomalaisen, luotettavan taimiston tuotantoa. Reklamoin asiasta ja sain rahat takaisin. Kasvien kanssa vain on joskus arvaamatonta. PS. Minulla ei ole mitään oranssia vastaan 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rumia ukonhattuja :D Itse en olisi välttämättä hoksannut että atsaleassa on ollut kaksi eri tainta, no sait periaatteessa kaksi atsaleaa. Fiksu taimisto kun palautti rahat. Olen aina ennen saanut Lidlistä sitä mitä olen ostanut kun taimista on kyse, tämä oli eka kerta kun lajike ei pitänyt paikkaansa joten aika hyvin ovat kaikkiaan onnistuneet.

      Poista
  4. Liljalotto taitaa olla tuttua monille meistä. Mix-pussit ovat myös vaarallisia, sillä sisältö on usein täysin arvaamaton.
    Rosella's Dream on osoittautunut kestäväksi liljaksi. Mielestäni olen istuttanut monenlaisia liljoja, mutta kovin on pinkkivoittoista.
    Kelpaisikohan oranssi lilja jollekin tutullesi tai naapurillesi? Toiselle tulisi iloinen mieli ja sinä saisit tasapainon värivalikoimaasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liljalotossa ei koskaan tiedä mitä saa palkinnoksi mutta pakkohan se on uskaltaa ostaa jos liljoja haluaa. Pinkkivoittoista on minullakin, niistä kun tykkään ja nyt olen laittanut myös tummia, nekin ovat kivoja. Oranssi nyt vaan on vähän turhan oranssi, ehkä se löytää vielä ajan kanssa paikkansa.

      Poista
  5. Voi ei, mikä huomiomerkki tuo oranssi lilja! Pelastusliivin värinen... Onneksi kaksi muuta osui värien puolesta kohdilleen. Laita torille ilmoitus, jos vaikka joku haluaisi ostaa sen tai vaihtaa johonkin sinulle mieluisaan kasviin? Tai lahjoita tuttavalle, jos ei omassa puutarhassa ole sopivaa kolosta tuon väriselle.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)