lauantai 25. heinäkuuta 2020

Tuoksuvaa kauneutta

Tänä vuonna tuoksuherneet onnistuivat hyvin. En tehnyt kylvämisen suhteen mitään temppuja. Siemenet kylvömultaan ja kasvamaan. En liotellut tai kylvänyt kuun mukaan. Taimia tuli onnistuneiden kylvöjen suhteen paljon ja nyt olen saanut nauttia niiden kukinnasta.
 Komein köynnösrivistö löytyy kasvihuoneen päädystä. Lajikkeina on 'Night and Day' ja 'Rosa'.
 Nämä myös tuoksuvat erittäin voimakkaasti, tuosta on ihana kävellä ohi ja nuuhkia tuoksua nenäänsä. Samassa vanhassa peltiammeessa kasvaa krassi 'Alaska Salmon Orange' joka on lempparini ei pelkästää kauniin väristen kukkiensa vaan myös kirjavien lehtien takia.
 Kasvimaalla kasvaa muutama ylimääräinen taimi joille ei löytynyt muuta paikkaa. Lajikkeina 'Route 66' ja 'Beaujolais'. Ensimmäinen lajike tuskin on sitä mitää pitää, 'Route 66' pitäisi olla kaksivärinen eikä hennon vaaleanpunainen. 'Beaujolais' on tuo ihana tumma, se on omia vanhoja siemeniä.
 Autojen parkkipaikan vieressä on lisää tuoksua. Vaaleanpunaisissa on häikäisevä sävy, oranssin persikakinen ja vaaleanpunaista, niistä kerään mielelläni siemeniä talteen. Lajike ei ole jäänyt muistiin.
 Tässä vielä tarkempaa kuvaa missä kylläkin oranssin persikkainen sävy on jo haalistunut.
 Lisää 'Beaujolais' lajiketta talon edustalla. Kaunis myös talon harmaata seinää vasten.
Pihatien alkupäässä on iso ja laaja rautapata jossa yritän kasvattaa joka vuosi jotain kesäkukkaa. Kyllä siinä tuoksuherne kukkii mutta ei yhtä voimalla kuin muualla. Nyt harkitsen siirränkö padan vaikka uuden kasvihuoneen eteen, olen kaavaillut siihen jonkin sortin ruukkupuutarhaa joko laatoituksen tai kivien päälle.

17 kommenttia:

  1. Ihanan värisiä! Tuoksuherneet onkin fiksua laittaa paikkaan, jossa tulee käveltyä usein niiden ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen muutenkin tässä viime aikoina kyseenalaistanut nuo pihatien sisääntulossa olevat kesäkukat, ovat ehkä ohikulkijoiden ilona mutta ei minun ja yleensä unohdan hoitaa en. Ehkä en laita ensi vuonna. Tuoksuherneissä tuli kivat värit vaikka eivät ihan olleet sitä mitä piti. Eipä niissä taida olla rumia värejä.

      Poista
  2. Hyvin kukkii! Oranssi/persikka/vaalianpunaane, oikia namu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on namu, kukan vanhetessa on kunnon räikeän pinkki.

      Poista
  3. Tuoksuherneet ovat suosikkejani, niitä pitää olla joka kesä. Mutta tänä kesänä jokin meni pieleen. Taimet kasvoivat hyvin, mutta kun istutin ne ulos, alkoivat jurottaa ja osa kuoli. Kasvu on ollut tosi hidasta. Onneksi sinulla oli onni myötä ja saan täällä ihailla kukintaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna on ollut kasvu hyvää ja tuo 'Beaujolais' on kasvanut aina hyvin, siksi säästän sen siemeniä myös tuleville vuosille.

      Poista
  4. Voi miten upeat tuoksuherneet! Mulla on ovat hyvässä kasvussa, mutta eivät ole vielä kukkineet. Sitä ja tuoksua odotellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen tuoksun kun saisi säilöttyä johonkin talveksi, aivan mahtava.

      Poista
  5. Kauniita ovat ja tuoksu on niin ihana! Minäkään en liottanut siemeniä ja hyvin kasvoivat. Kukista on saanut nauttia jo pitkän aikaa, minä laitoin tosin vain yhtä lajia. Pitääkin muistaa hankkia ensi vuodeksi edes kahta eri sorttia. Nuo sinun yhdistelmäsi näyttävät kivoilta yhdessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdessä lajissa on se hyvä puoli että pysyy puhtaana eikä risteydy, itselläni käy luultavasti niin että ensi vuonna ei ole enää puhtauta lajikkeita. Toisaalta se ei haittaa sillä kaikki värit käy. Ainut on 'Beaujolais' jonka haluaisin pitää puhtaan, siksi sitä kasvaa myös ihan yksinään.

      Poista
  6. ’Beaujolais’ on super kauniin värinen! Sopii hyvin vaaleiden kanssa yhteen

    VastaaPoista
  7. Olipas todellakin silmäni aukaiseva postaus!! Tuo punainen sopii tosiaan erittäin hyvin harmaata taloa vasten. Olen karsastanut punaista osittain sen takia, että ei sopisi meidän talon väriin mutta mitä vielä, tuohan on upea pari😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tumman punainen on tosi nätti harmaata vasten, olen aikomassa ostaa tummanpunaisia liljoja talon kylkeen ja ehkä myös tulppaaneja. Ja yhdellä kulmalla kasvaa Flammentanz-ruusu, minusta sekin käy hyvin harmaaseen.

      Poista
  8. Luin nämä kaksi viimeisintä postaustasi peräjälkeen ja täytyy sanoa, että oli niin paljon "karkkia silmille", että taidanpa vielä vilkaista uudelleen. Vaaleanpunaiset kukat iskevät kyllä suoraan sydämeen hempeillä sävyillään. 'Beaujolais' on todella kaunis, mutta ihania ovat kyllä kahden ensimmäisenkin kuvan tuoksuherneet yhdessä. Ja oikeastaan myös tuo persikkaiseen taittava vaaleanpunainenkin. Eihän näistä voi vain yhtä suosikkia valita, kun kaikki ovat kauniita! Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)