tiistai 14. heinäkuuta 2020

Navetalla

Olen tyytyväistäkin tyytyväisempi. Navetan eteläseinustan kaikki uudet ikkunat ovat paikoillaan. Osa koristelistoista on paikoillaan. Ovat on korjattu ja laitettu takaisin. Ei puutu kuin yläkolmion korjaus.
 Tämän kuvan ottamisesta on jo aikaa kuten voi huomata kuvan vasemmasta reunasta jossa näkyy remontoimaton aitta. Nyt aitta on korjattu ja navetan edestä on kaivettu kallio esiin.
 Solan ovet rehottaa, autotallin ikkunat pysyvät enää teipillä kiinni. 
 Jotain tarttis tehdä. Tälle etelän seinustan ikkunoille sitten tehtiinkin, ja paljon. Yksikään poka ei ollut säästettävissä vaan mies teki jokaiseen ikkunaan uuden pokan. Minä maalasin, lasitin ja kittasin ikkunat. Ne on tehty tismalleen kuten pokat jotka tästä poistettiin. Ikkunasit saatiin kaikki vanhoista ikkunoista, tosin tarkalle meni ja varalaseja ei enää pahemmin ole.
                                    
Enää ei olla teippien varassa. Karmit on maalattu ja ne sai uudet pokat joissa ehjät ikkunaruudut. Seinä on maalattu punamullalla.
 Tänään koko näkymä on näin korea. Navetta näyttää kuin uudelta.
 Solaan jouduttiin tekemään täysin uusi ovi. Ikkunat oven päällä eivät olleet tuossa mutta tilalla on täysin samanlaiset, vanhija ei ryhdytty pelastamaan vaan vaihdettiin tilalle hyväkuntoiset koska sellaiset löytyi omista varastoista. Oven päältä puuttuu koristelistat, ne odottelee viimeisen maalikerroksen kuivumista ja oven päällisen maalausta punamullalla.
Kalliota tuossa edustalla pidän siistinä jaksamisen mukaan, nyt siitä on taas revitty nokkoset ja horsmat pois. Rännille on tehty pikakorjaus mutta muovi saa olla oven suojana roiskevesiä vastaan kunnes ränni on korjattu kunnolla. 
 Yläkolmioon on laitettu tilapäinen ikkuna parisen vuotta sitten, näin estettiin sateen sataminen sisälle. Kolmio kunnostetaan nostokorin avulla, suunnitelma on jo tänä kesänä mutta koria ei viitsi vuokrata näin epävakaisella säällä. Kun vuokran maksaa, on välineellä pystyttävä tekemään töitä aamusta iltaan.

On se vaan uskomaton vaikutus rakennukseen kun ikkunat ja ovet ovat ehjät, tuntuu kuin navetta olisi saanut ryhtinsä takaisin.


16 kommenttia:

  1. Todella hienoa työtä ja lopputulos palkitsee! Tuo kallion esiinottaminen oli hyvä ajatus, sen lisäksi, että se on kaunis, auttaa se varmasti seiniä pysymään paremmassa kunnossa kuin pitkä heinä.
    Hienoa kulttuurityötä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maa-aineksen poisto takuulla auttaa navettaa pysymään kuivempana. Ja on kauniskin, se on tämän kallioisen pihan etuja.

      Poista
  2. Navetasta sukeutuu ahkeran työnne ansiosta kuin uusi. 😊😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kuin uusi ja tällä puolella onkin paljon uutta mutta sopii hyvin vanhaan kun teimme ovet ja ikkunat kuten ennenkin oli tehty.

      Poista
  3. Oi että, kun siitä tuli hieno! Surkeasta kuoriutui kaunotar. Hyvä te!

    VastaaPoista
  4. Navetta tosiaan ryhdistäytyi. Iso työ alkaa olla loppusuoralla. Sadepäivien ja kuurosateiden jälkeen toivoisin jo poutajaksoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poutaa toivotaan, tänään ei onneksi saatu kuin ihan pari pisaraa vettä, saatiin muurattua kasvihuonetta pitkä pätkä.

      Poista
  5. Todella upea muutos! <3
    Komppaan Päiviä, olette tehneet hienoa kulttuurityötä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navetta on ensimmäinen rakennus mikä näkyy kun tiellä tai pihaan ajetaan, senkin takia tykkään että se on nyt kunnossa. Ei näytä kuin ryysyrantaan tulisi :)

      Poista
  6. Vau! 💗 Tuo Kallio on niin upea!
    Plääh, meilkin pitäis tehdä samanlaista ikkunaremppaa, mut niin paljon on muutakin hommaa ja sit on tää pikku takiainen vähän jarruna. Terveiset täältä pimennetystä makkarista. Lapsi vetelee vieressä parin tunnin nokosia, mut en pääse lähtemään täältä minnekkään tai tuo herää. 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään noista kallioista, siksi olen kaivanut niitä esiin vähän sieltä ja täältä. Jos teillä on lämmintä tilaa missä tehdä niin ikkunoita voi tehdä talvellakin. Meillä ei ole kuin kylmää tilaa niin on aina tehtävä lämpöiseen vuodenaikaan. Tietysti asiassa myös auttaa se että lapset ovat jo isoja :D

      Poista
  7. Wautsi! O paikat muuttunu! Ei äkkiseltään samaksi uskoosisi.

    VastaaPoista
  8. Kyllä on muuttunut edukseen. Kova työ on varmasti ollut, mutta komea lopputulos.
    Toi kallio on upea.

    VastaaPoista
  9. Ihana kun tällaisia vanhoja rakennuksia on säilynyt ja kunnostetaan. Meilläkin on vanha, tosin paljon pienempi navettarakennus pihassa, mutta se ei ole tällä hetkellä käytössä vaan varastona ja autotallina toimii teräshalli jonka rakensimme muutama vuosi sitten. Tuo navetan entisöinti on kyllä myös tarkoitus jossain vaiheessa hoitaa. Jo maalipinnan uusiminen antaa kyllä ihan uuden ilmeen.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)