tiistai 12. toukokuuta 2020

Kierrätetään puutarhassa + tunnistustehtävä

Toivuin nopeasti eilisestä lumisateesta. Töiden jälkeen riittävästi päälle ja pihalle hommiin. Oli vuorossa sellaista josta en yhtään pidä mutta ei auttanu muu kuin tarttua työhön.
 Kasvimaan viereisen pionipenkin reunahirsi oli tullut elinkaarensa päähän. Niinpä poistin vanhan hirren ja toin tilalle uuden. Uusi on tuo vasemmanpuoleinen. Oikean puolen hirren siirrän todennäköisesti muualle ja tuon tilalle kiviä, kasvimaan puolella kivet eivät haittaa ruohonleikkaajaa.
 Sitten tajusin ettei hirsi sittenkään ole elinkaarensa päässä. Olen Mustilasta oppinut, että alppiruusut tykkäävät jos niiden istutusmultaan lisätään erittäin lahonnutta puuta. Tähän asti olen kaivanut tiettyä kantoa mullan mukaan mutta eiköhän lahonnut hirsikin käy, käsittelemätöntä puuta kun on. Kävin kottikärryllisen läpi ja sain siitä kolme ämpärillistä hyvää lahopuuta tulevien alppiruusujen istutuskuoppiin. Tämä jos mikä on kierrätystä parhaimmillaan ja tuotteen loppuun käyttämistä.
 Ilta osoittautui aivan ihanaksi puutarhassa touhuilun kannalta. Pelkkää työtä en tehnyt vaan kiersin myös istutuksia läpi ja nautin kauniista kevätillasta.
 Köynnöspinaattini kuoli viime keväänä mystisesti, ensin lähti hyvin alkuun mutta sitten vain nuutui pois. Sain viime vuonna uuden taimen mutta sekin nuutui pois hyvän alun jälkeen kevään sateisiin. Nyt löysin kasvupaikalta tämän pienen taimen. Minusta se näyttää köynnöspinaatilta mutta en ole varma. Enpä kitke pois ennen kuin varmistuu mikä tämä on. Mitä mieltä olet? Edit, tunnistin tämän itse ukonkellon taimeksi, ei muuta kuin pois ja kompostiin.
 Eikä siinä kaikki, toinenkin taimi löytyi. Onko köynnöspinaatti, sen näyttää aika.
 En väsy keväisin ihmettelemästä tämän oman puutarhan omenapuun väriä. Puu on suuren koristeomenapuun villi siementaimi, emo on normaali vihreä lehdiltään. Keväällä tämän lehdet ovat kirkkaan oranssin punaiset ja myöhemmin niistä tulee punertavan tummanvihreät. Taimi on niin pieni ja ahkerasti leikattu ettei se ole kukkinut vielä. Kukan väri on siten täysi arvoitus ja yllätys.
Minulla on kaksi köynnöshortensiaa ja yksi on vielä haaveissa. Tämä pienempi kasvaa rosarion laidalla ja ajatuksena on antaa sen rönsyillä pitkin muuria. Eikö olekin jo ihan selvästi etenemässä kiveä pitkin. Kukintaa saan odotella vuosia mutta se ei haittaa, kaunista kannattaa odottaa.

20 kommenttia:

  1. Ihana tämä köynnöshortensia! Ja tuo omenapuu. Mahdottoman hyvä löytö, onneksi hoksasit sen. Siinä voisi hyvinkin olla vaaleanpunertavat kukat, kun lehdissäkin on punerrusta, asiat tuntuvat kulkevan käsi kädessä.
    En osaa sanoa köynnöspinaatista, toisessa kuvassa voisi myös olla värimintun siementaimi, niistä minulla on jotain kokemusta. Mutta voi se varmasti olla monta muutakin :-D
    Hyvä hoksaus tuo lahopuujuttu, täytyy pistää mieleen! Mullakin alkaa olla lahoa reunaa siellä sun täällä, en kyllä olekaan niitä heittänyt pois, vaan johonkin istutusalueeseen loppumaatumaan. Rodolle tai atsalealle voisikin antaa täsmäannoksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on nyt kaksi tuollaista omaa omenapuuta kasvamassa, viime kesänä löytyi taas yksi ja se selvisi valeistutuksessa kasvimaalla! Vaaleanpunaisia kukkia toivon hartaasti.
      Ekan kuvan taimi osoittautui ukonkelloksi, kitkin jo pois, toisesta en osaa vielä sano, se sai jäädä kasvamaan, väriminttua minulla ei ole, oli vuosia sitten mutta ei kestänyt kuin yhden kesän.
      En tullut kysyneeksi mikä juju on lahopuulla, ehkä se pidättää kosteutta ja kuohkeuttaa maata.

      Poista
  2. Huippuhyvä paikka hortensian kiipeillä kivimuuria - siitä tulee tosi kaunis. Hyvää kierrätystä myös.
    Tosi kiva kuva luumulehdostasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvaa vaan niin hitaasti. Luumulehto on hieno tuolta kivien suunnasta kuvattuna.

      Poista
  3. Puhdas lahopuu onkin varmasti mainiota alppiruusujen istutusmullan sekaan lisättynä. Tuli muuten mieleeni, että voisit kokeilla köynnöshortensian taivukaslisäystä. Lienee sinulle ennestään tuttu lisäystapa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taivukaslisäys on tuttu, täytyy pohtia ryhdynkö siihen vai haluanko taimen nopeasti.

      Poista
  4. Hyvä oivallus hyödyntää lahopuuta. Täytyypä laittaa vinkki muistiin. Eilen oli kyllä aivan ihana ilta puutarhassa touhuiluun. Harmi, että nyt sataa ja paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kai jotenkin kuohkeuttaa kasvualustaa, alppiruusulle kun pitää olla höttöinen maa.

      Poista
  5. Lahonpuun käyttö rhodoille onkin ihan uusia asia. Laitan "korvan taaksse".
    En tunnista omenapuuta, enkä köynnöspinaattia. Toivottavasti on köynnöspinaatti.
    Onpa köynnöshortensiasi kaunis. Selvästi se tavoittelee korkeuksia. Kruunuvuokko tuossa ylempänä jo ehdottaakin sinulle köynnöshortensian taivukaslisäystä. Kaivoin eilen tyttärelleni kasveja omalta pihalta. Kotkansiipi on vallannut liikaa tilaa köynnöshortensian läheisyydessä ja kaivoin niitä pois. Yllättäen ison tuppaan mukana nousi myös köynnöshortensia, joka on taivukkaasta juurtunut ja kasvaa jo ihan omaa elämäänsä. Näin tytär sai samassa paketissa myös sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omenapuu on todennäköisesti ihan uusi omanlainen lajikkeensa, en tunnista edes sen emoa joka muistuttaa lajiketta 'Ersta' mutta ei ole ihan sitä. Ekan kuvan kasvi on ukonkello, tokasta ei vielä tiedä, aika näyttää. Pitää katsoa olisiko tuossa hyvää oksaa taivukkaaksi, toisessa köynnöshortensiassa ei ole. Kotkansiipeä mulla on hankintalistalla kasvamaan alppiruusujen kanssa.

      Poista
  6. Teillä näyttää niin kauniilta. Ihanaa kun kevät on jo pitkällä ja saa ihailla tulevia kukintoja. Hyvä idea tuo lahopuun uusiokäyttö. Meilläkin on nyt eilisen lumisateen jälkeen todella kaunis ilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli. Tänään olikin jo paljon epämukavampi ilma, kylmää ja välillä ripotti vettä.

      Poista
  7. Mökkipihalla kasvaa alppiruusuja ja atsaleoja. Siellä myös lahoaa jatkuvasti jonkun puun kanto. Niinpä olen noita kannonjämiä murentanut rodojen ja atsaleojen juurelle. En tiedä hyödyistä, mutta ainakin alppiruusut kasvavat komeasti.
    Ihanalta näyttää luumulehdossa ja ilta-aurinko antaa kauniin lisän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä keväänä erityisesti ilta-auringot ovat olleet kauniita.

      Poista
  8. Itse kuulin aikoinaan, että alppiruusut rakastavat käytettyjä kahvinpuruja koska purut säätävät maan happamuuden sopivaksi. Olen nyt parina kesänä sekoittanut lasten vanhalla leikkiharavalla meidän perheen käytetyt kahvinpurut alppiruusuujeni juurelle ja herranen aika mikä kasvupyräys niille on tullut! Jotain taikaa puruissa on :) Purut pitää vaan muistaa sekoittaa alppiruusujen juurella multaan, jos purut vaan jättää maan pinnalle niin ne homehtuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullut saman, meillä tulee puruja niin vähän että menevät kompostiin. Joskus voisi kokeilla viedä happaman maan kasveille.

      Poista
  9. Kiitos lahopuuvinkistä! Eilen kaivoin kuusten ja mäntyjen juurelta neulaskariketta ja ihan metsämaatakin mustikoille ja toiselle alppiruusuista, mutta onhan tuolla ihan höttöiseksi lahonnutta puutakin. Tänään uusi visiitti metsänreunaan ja lahopuuta kaivelemaan! Omenapuulla on upean väriset lehdet. Hieno löytö! Aurinkoista loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri sellaista ihan höttöistä puuta pitää olla. On tää puutarhanpito uskomatonta, mitä kaikkea pystyykään hyödyntämään.

      Poista
  10. Enpä ollutkaan kuullut aikaisemmin tuosta, että alppiruusut hyötyvät lahopuusta. Kiitos vinkistä! Kahvinporoja ja piimäpurkin jämiä olen tähän asti kierrättätyt niille.

    VastaaPoista
  11. Juuri eilen mietin, että minne siirtäisin oman köynnöshortensiani kun sen siirsin tuosta uuden istutusalueen edestä pois. Tässähän se vastaus tuli: ison kiven juureen! Kiitos ideasta ♥

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)