torstai 20. kesäkuuta 2019

Välirauha

Rikkaruohoilla ja minulla on menossa välirauha. Viime viikon kitkin vimmatusti puutarhavieraiden takia ja nyt puutarhassa on niin siistiä ettei oikein mitään tarvitse tehdä rikkojen suhteen. Niinpä voin keskittyä kasvien ihailuun.
 Lahden Pihapiirimessuilta ostettu Iris versicolor 'Kermesina' yllätti ja teki yhden kukan vaikka jaoin taimen kolmeen osaan.
 Ruskoliljat ja jättimäisen kukinnon tekevät laukat eivät ehkä ole paras yhdistelmä mutta siinäpähän nyt ovat samassa rivissä.
 Viikonloppuna mylläsin luumulehdon istutusalueen kivimuurin puoleisen reunan joka oli mustalla muovilla peitettynä. Toin päälle lisää multaa jotta sain penkin koholle. Istutin reunukseen mätäskurjenmiekkoja ja niiden väliin keijuangervon siementaimia. Kaikki vielä onnettoman pieniä mutta ehkä ne siitä kasvavat. Tähän olen kantanut joka päivä kymmeniä litroja vettä sillä alue on paahteinen.
 Toisessa paikkaa puutarhaa mätäskurjenmiekka on tehnyt useamman kukan. Tämänkin todennäköisesti siirrän tai sitten vieressä kasvavan tähtiputken jonka varjoon mätäskurjenmiekka uhkaa jäädä.
 Loistosalvia on loistossaan. Annoin tämän siementää viime vuonna ja nyt on pieniä salvian taimia eteenpäin jaettavaksi. Tänä vuonna katkon varret ennen siementen kehittymistä jotta en huku salviaan.
Idänunikko 'Royal Wedding' teki taas vähän enemmän kukkia kuin edellisinä vuosina. Pistää ennätystään uusiksi vuosittain. Kukat ovat kestäneet ihmeen pitkään helteistä huolimatta.
Lehtolaukkaa minulla kasvaa useammassa kohdassa, tykkään siitä paljon. Tuntuu kestävän monenlaista kasvupaikkaa, kosteampaa ja kuivempaa. Syksyllä jos löydän sipuleita niin tätä voisi laittaa vielä lisää.

Välirauhasta huolimatta jatkuu vuohenkellon ja kanadanvuokon hävitys. Molemmat sinnittelevät välittämättä myrkyistä mutta tämän sodan voitan minä, se on jo päätetty.

13 kommenttia:

  1. Tsemppiä taistoon!
    Oi kun on kauniita iiriksiä. Kermesina on tosiaan upottavan purppurainen. Mätäskurjenmiekka on hienon sininen, ja niin kauniit sirot lehdet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin että olen ostanut 'Kermesinan' joskus aiemminkin, ei ehtinyt kukkia ennen häviämistään. Onneksi tuli hankittua uudestaan, toivottavasti tällä kertaa viihtyy.

      Poista
  2. Ihana välirauha!
    Täällä sota ei ole kunnolla alkanutkaan. Juhannuksen jälkeen ajattelin ryhdistäytyä, kun työhommat helpottaa. Ja tuota vuohenkelloa vastaan täälläkin taistellaan monessa paikkaa. On kyllä ihan uskomattoman sitkeä tyyppi. Ei meinaa auttaa mikään.
    Idänunikko 'Royal Wedding' on ihan uskomattoman kaunis. Mä en tajuu, miksi mä en saa noita unikkojakaan kylvettyä meille. Aina vain ihailen niitä muilla. Aika hassua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välirauha ei kestä kuin hetken, tänään jo katselin että luumulehto pitäisi kitkeä. Vuohenkello on ihan hirvittävä, tuntuu ettei edes Roundup tehoa.
      'Royal Wedding' on tehnyt minulla vielä kehnosti siemeniä enkä ole saanut sitä leviämään, nuo kukkivat olen ostanut valmiina taimina. Vaan jos tänä vuonna jo saisi siemeniä.

      Poista
  3. Nyt rikkaruohoja putkahtelee vauhdilla. Osa kukkapenkeistä on jo käyty läpi, mutta vielä kitkettävää riittää.
    Mukavaa juhannuksen aikaa. 🌼

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kitkeminen ei lopu ikinä, rauha on väliaikainen illuusio :)

      Poista
  4. Meillä taas on sota vielä menossa, sillä sateinen toukokuu ja patiohommat saivat aikataulun vinksahtamaan pahan kerran. Osa kukkapenkeistä on jo kitketty, mutta osaan en ole tänä vuonna koskenut vielä kertaakaan. Tsemppiä vuohenkellon ja kanadanvuokon hävittämiseen! Hienot kurjenmiekat! 'Kermesinan' väri on huikea. Minulla lehtolaukat ovat vasta nupulla, samoin kuin kolme muutakin laukkaa. Kovasti odotan niiden kukintaa, jotta tiedän, mihin siirrän ne syksyllä. Osa ainakin on vääriä kasveja nykyiseen paikkaansa, sillä tulevat jäämään täysin muiden kasvien peittoon. Osaisipa syksyllä ajatella paremmin kasvien korkeuksia ja kukinta-aikoja :D Mukavaa juhannuksen aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanadanvuokkokin on ihan älyttömän sitkeä, ei taida riittää tämä kesä hävittämiseen, vuohenkellosta puhumattakaan. Lehtolaukka meinaa helposti jäädä jalkoihin.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Meillä on tällainen pieni, Avoimia Puutarhoja varten on tehty jo uusi hyökkäyssuunnitelma.

      Poista
  6. Tosi kaunis tuo lehtolaukka, en ole sitä ennen nähnytkään. Eikö olekin hieno tunne, jos hetken on välirauha. Valitettavasti nämä hetket eivät kovin kauan kestä kuitenkaan. Hyvää Juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lehtolaukka on kiva kasvi, kukkii pitkään. Rauhan hetket eivät ole pitkiä, pitää näuttia niistä muutamastakin päivästä jotka saa olla ilman kitkemistä.

      Poista
  7. Välirauha on tervetullutta. Meillä alkaa olla taas sen verran kuivaa, ettei rikkaruohot ole kovasti vlliintyneet.
    Kermesina on upean värinen. Toivottavasti lisääntyy ja kukkii tulevinakin vuosina.
    Minulla avautui yksi ainut Royal Wedding, jonka olen siemenestä kasvattanut. Olen kerännyt sen siemeniä ja kylvänyt uusia taimia, mutta kovin hitaasti lisääntyy. Vaaleanpunainen Princess Victoria Louise on nyt päässyt vauhtiin ja se teki useita kukkia. Ehkä Royal Wedding toimii samalla tavoin, toivotaan.
    Minäkin tykkään lehtolaukasta. Sitä on jo aika monessa paikassa ja aion sitä istuttaa lisää.
    Hyvää ja kukkaisaa juhannusta sinulle!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)