lauantai 1. kesäkuuta 2019

Tunnistatko narsissin?

Joitain vuosia sitten siirsin narsissin sipulin syreenipuskan alta paremmalle paikalle. En ollut koskaan nähnyt narsissin kukkivan mutta koska yhtään sipulia ei pois heitetä niin otin tuon syreenin jalkoihin jääneen kasvin talteen.
 Nyt narsissi kukkii kolmella kukalla ja ihan ensimmäistä kertaa. Kukka on hieno, pieni, perunanarsissin kokoa. Siinä on erittäin voimakas tuoksu ja se on kerrottu. Tunnistatko lajikkeen?
 Kukka on nupulla vaalean keltainen mutta auetessaan muuttuu valkoiseksi. Sisällä kukassa on hieno oranssi reunus.
 Kaunis kuin mikä!
 Lasten viimeisen koulupäivän jälkeen pääsin puutarhatöihin, Jalo toimi hyvänä apulaisena. Viime syksynä istutetut monsterihelmililjat ovat kukkineet pitkään. En ole ihan varma pidänkö näistä, koko on luonnottoman suuri. Toisaalta ovat kiva väripari taustan leimujen kanssa.
 Yritin mennä kitkemään rosarion takaista nokkospöheikköä mutta tulinkin toisiin aatoksiin. Nokkosperhosten toukat ovat vallanneet nokkoset ja luontoa rakastavana haluan näistä tulevan perhosia. Niin sai jäädä nokkoset paikoilleen.
Lumipalloheisi on melkein kauneimmillaan kun kukat ovat vihreät. 

Nyt pitäisi löytää inspiraatio täytekakun tekoon. Huomenna juhlitaan nuorimman lapsen syntymäpäiviä. Tänään tuo lapsi päätti alakoulun ja siirtyy elokuussa samaan yläkouluun kuin isoveljensä. Perheemme 18 vuoden ura alakoulua on nyt takanapäin. Haikea mutta helpottunut olo.

12 kommenttia:

  1. Onnea teille yläkouluun siirtymisestä sekä synttäreistä.
    Voisin vannoa, että olen nähnyt tuon narsissin jossain sipulikuvastossa muutama vuosi sitten (en ole parina viime vuonna uskaltanut enää selailla niitä kuvastoja samalla antaumuksella). Mutta nimestä ei ole mitään hajua.

    Monsterihelmililjasi on todellakin vähän erilainen kuin se peruslajike. Ihanaa, että annat nokkosperhospopulaation kasvaa ja kehittyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nyt on synttärit takana ja kakku tehty sekä syöty. Yritin googlailla mutta yksikään lajike ei ollut kuvissa ihan tämä.
      Minulla pitäis olla monsterihelmililjan nimikin ylhäällä. On se aika mötikkä :)

      Poista
  2. Minäkin muuten katselin oman lumipalloheiden kukintojen nuppuja ja ajattelin että onpa kaunis näin vihreänä ;)

    VastaaPoista
  3. Hiano narsku, kannatti sipuli säästää. Ei oo hajuakaa nimestä. Toivottavasti sait kaakun aikaaseksi :) Onnia synttärisankarille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakku tuli tehtyä ja on syötykin viimeistä reunaa lukuunottamatta.

      Poista
  4. Beautiful flowers I especially loved the first photo.
    Maria
    Divagar Sobre Tudo um Pouco

    VastaaPoista
  5. Thanks Maria, in a first picture is an unknown narcissus, I found in from my garden.

    VastaaPoista
  6. Ihana narsissi jota en valitettavasti tunnista.
    Lumipalloheisi on tosiaan kaunis myös tämänhetkisessä asussaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumipalloheisi on kiva kasvi, minulla on niitä kaksi. Kaunis nuppuisena ja kukkivana.

      Poista
  7. Narsissisi on selvästi kerrottu valkonarsissi. Niitä on tosi vanhoja lajikkeita, joiden ulkonäkö hieman vaihtelee. Narcissus poeticus 'Flore Pleno' tai 'Plenus' ovat vanhimmasta päästä. Kuvahaulla tulee vähän erinäköisiäkin, mutta tuo pikkuruisen torven oranssi reunus viittaa niin selvästi valkonarsissiin, ettei se voi olla muuta. Mutta lajikenimi voi tosiaan olla jompikumpi yllä mainituista tai sitten vielä joku muu, on niitä muinoin jalostettu useampiakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila, se tieto riittänee että on valkonarsissi. Kylällä kasvaa vanhojen talojen pihoissa valkoista narsissia, voisinkin kysellä onko kellään tätä samaa. Siitä tietäisi onko vanhaa vai uudempaa kantaa tai lajiketta.

      Poista

Kiitos kommenteista :)