sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Ollaan me sinnikkäitä

Puutarhaharrastajat ovat sinnikkäimpiä ihmisiä joita tunnen. Olen monta kertaa lukenut blogeista miten epäonnistunut kylvö ohitetaan sivulauseessa ja reippaasti tehdään uusi kylvö, yhtä toiveikkaana kuin se epäonnistunut ensimmäinen kylvö. Yritetään jopa kolmannen ja neljännen kerran uudestaan halutun kasvin kanssa. Se jos mikä on sinnikkyyttä. Oman mausteensa antaa suomalainen kesä josta ei koskaan etukäteen tiedä onko koko kesä sadetta tai kylmää, vai sadetta ja kylmää.
 Tänään liityin innokkaiden ja sinnikkäiden esikasvattajien joukkoon. Eilen illalla etsin kaikki tarvikkeet valmiiksi, leikkasin jogurttiämpäreitä nimikylteiksi ja tarkistin kylvöalustoiden olevan ehjiä.
 Kävin vielä kertaalleen siemenpussit läpi. Tomaattilajikkeita on yksitoista, pääosin kirsikkatomaattia koska meillä niitä syödään eniten ja ne ehtivät varmimmin kypsyä. Ja myös blogiarvonnasta voittamani perennan siemenet joista osan esikasvatan ja osan kylvän suoraan tai kasvatan kesällä ruukuissa.
 Omistan kasvihuoneen jonne mahtuu maapohjaan maksimissaan kymmenen tomaatin tainta ja ruukkuihin muutama. Onkohan tässä riittävästi varataimia? Osa siemenistä on tarkoituksella ylikylvetty sillä annan tomaatin taimia lahjaksi ja muutenkin eteenpäin.
 Tomaatit kylvin viime vuonna ensimmäistä kertaa jokaisen siemenen omaan pottiinsa. Totesin systeemin minulle paremmaksi kuin hajakylvön, niinpä jatkan samaa menetelmää tänä vuonna. Perennat kylvin hajakylvönä rypäle- ja tomaattirasioihin ja yhden kuuden potin alustaan kun muuta ei enää ollut.
Lopuksi kaikki kodinhoitohuoneen lattialle lämpimään paikkaan itämään.

Olen lähdössä lomaviikolla yhdeksi päiväksi Tallinnaan. Esitin perheelle pienen toiveen josko ehtisimme poiketa jossain siemeniä myyvässä liikkeessä, vaikka ruokakaupassa. Kiehtoisi saada kokeiluun vielä pari erilaista lajiketta tomaattia. Kokemusta on Virosta hankituista tomaattilajikkeista, hyviä ovat. Osaatko sanoa mistä kaupasta siemeniä löytyisi takuuvarmasti läheltä keskustaa?

31 kommenttia:

  1. Vau, onpas paljon! Tätä lukiessa ajattelen, josko sittenkin kasvatan muutaman tomaatintaimen itse 🌱 sen sijaan että ostaisin valmiina.
    Ja kyllä, sinnikäs ja optimistinen pitää olla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tomaatti on helppo kasvatettava, kun kasvattaa itse tietää varmasti miten on kasvatettu. Mutta on hyviäkin valmiita taimia olemassa.

      Poista
  2. Optimismi ei koskaan katoa puutarhureiden mielestä, joskus hetkittäin hiipuu, muttei katoa! Ja yritteliäisyys varmasti palkitaan:) Upeaa järjestelmällisyyttä kasvatusalustoiden ja nimikylttien kanssa! Onnea kylvöillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokemuksesta viisastunen pitää jokaisessa potissa olla nimilappu, muuten en enää kohta tiedä mitä missäkin kasvaa.

      Poista
  3. Ihana määrä kylvetty! Saattaa tulla pari ylimääräistä taimea.

    VastaaPoista
  4. Ihanaa! Siinä on tosiaan toiveikkuus huipussaan, noiden kuvien kennoissa ja rasioissa. Siellä on unelmia, toiveita, sellaisenkin odotusta, mistä ei tiedä, mitä tulee. Kylväminen on kyllä ihan huippua. Kai sitä jokainen (tai ainakin jokainen, joka on aiemminkin kylvänyt) tietää, että epäonnistumisen riski on suuri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoisia latauksia ensi kesää varten. Mutta kylväminen on kivaa vaikka huonosti kävisi, on niin helppoa yrittää uudestaan.

      Poista
  5. Allekirjoitan ilman muuta tuon lauseen - puutarhaharrastajat ovat sinnikkäitä!

    Eestin siemenvalikoimasa on paljon upeita tomaattilajikkeita, ja muutakin erittäin mielenkiintoinsta! Siemenhyllyt kannattaa tutkia huolella!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidankin laittaa miesväen nähtävyyksiin ja mennä itse johonkin siemenkauppaan. saan hyvin kulumaan koko päivän siellä. Viron tomaattilajikkeissa on helmiä, yhden hyvän kirsikkatomaatteja tekevän pensastomaattilajikkeen olen sieltä löytänyt, toinenkin kelpaisi.

      Poista
  6. No niin nyt näyttää hyvältä! Mahtavat määrät kylvöjä kutta kun siemenet on jo valmiiksi kylvetty yksittäisiin ruukkuihin niin ei tule koulimisessakaan yllätyksiä eli kohtuus kuitenkin säilyy. Minulla on itänyt varmaan 500 iisopin siementä jos ei enemmänkin, olen pulassa😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksittäiskylvä helpottaa koulumisvaiheessa ja on hellempää juurille. Auts mikä määrä iisoppeja, se on muutenkin ihana kasvi. Vaaleanpunaisen lajikkeen metsästys on minulla kesken, ei ole tullut myymälöistä vastaan.

      Poista
  7. Minäkin olen samaa mieltä tomaattien yksittäiskylvöstä. Aina olen kylvänyt samoin. Perennat voi sitten hajakylvää. Ja jugurttipurkki-kyltit onkin hyvä idea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jugurttipurkista tehdyssä nimilapussa pysyy teksti koko kesän kun kirjoittaa sen permanent-tussilla, hyvää hyötykäyttöä tavaralle ennen sen laittamista muovinkeräykseen.

      Poista
  8. Tähän aikaan vuodesta kaikki viimevuotiset epäonnistumiset siementen kasvattamisessa ovat unohtuneet. On aika hypistellä jälleen siemenpusseja. Tomaatteja en kasvata, mutta kesäkurpitsan taimet aion tänä vuonna itse kasvattaa. Mutta niiden aika ei vielä ole.

    En ole itse käynyt Tallinnassa siemenostoksilla. Google-haku tuotti mm. seuraavan linkin. Keskitorilla on ollut ainakin muutama vuosi sitten siemenkauppoja. Ehtisitkö sinne asti vai onko liian kaukana?

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/10515152/kukkien-siemenia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäkurpitsaa laitan minäkin mutta sen aika on myöhemmin, toukokuussakin vielä ehtii kun kesäkurpitsaa ei voi laittaa avomaalle ennen kuin on varma ettei tule hallaa. Viime vuonan minulta paleltui osa kun olin malttamaton.
      Kiitos linkistä, pitää vähän googletella Tallinnan siemenhankintapaikkoja, ruokakauppoja tiedän entuudestaan.

      Poista
  9. Voi, miten nuo kylvökuvat ovatkaan inspiroivia!
    Mitään ei vielä näy, mutta ne ovat silti niin toiveikkaita.
    Ja sitkeitä ja tosiharrastajia me Pohjolan puutarhurit ollaan! Ei moni jaksaisi nähdä moista vaivaa muutaman kuukauden kasvukauden takia. Mutta mepä jaksetaan. Eikä edes vastoinkäymisistä lannistuta, vaan tehdään uudestaan, jos homma ei ensimmäisellä kerralla onnistu.
    Kivaa Tallinnan reissua! Toivottavasti vastaasi tulee monta mukavaa siemenhyllyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntuu että blogeissa on nyt paljon inspiroivaa aineistoa, kevättä odotellaan kiivastuvaan tahtiin. Puutarhurit ei hevin lannistu, sisu vain kasvaa vastoinkäymisistä, todellista sitkeyttä pohjolan kylmissä oloissa.

      Poista
  10. Niinhän me taidetaan olla ;)
    Uskoisin että taimet riittää :D Ihanaa että annat eteenpäin ylimääräiset. Monet ottaa ilolla vastaan jo hyvään alkuun päässeen taimen.
    Pitäisköhän jo sitten kylvää nuo kirsikkatomaatit, ensin päätin säästää reilusti ens kuun puolelle, mutta kohtahan se kuukausi vaaihtuukin, jee!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taimi on itselle pieni ilo jonka antaa eteenpäin mutta saajalle voi olla suurikin ilo, läheisiä on siten aina ilo ilahduttaa. Mä niin odotan oman kasvihuoneen kirsikkatomaatti. Se tunne kun napsaisee tomaatin suoraan tertustaan ja heittää sen kasvihuonelämpöisenä suuhun, ah sitä makua!

      Poista
  11. Kyllä noista tulee useita taimia. Vai vielä lisää siemeniä, sä oot tosi viherpeukalo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusia lajikkeita on mukava kokeilla, Virosta löytyy vähän erilaisia kuin meiltä.

      Poista
  12. Oot sinnikäs kun jaksoit jokaiseen pottiin tehdä nimikyltin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko tehdä, muuten on taimet sekaisin :)

      Poista
  13. Oot sinnikäs kun jaksoit jokaiseen pottiin tehdä nimikyltin. :)

    VastaaPoista
  14. Kyllä, sinnikkyyttä ja kerrassaan mahtavaa sinnikkyyttä.
    Joka vuosi päätän, etten kylvä ylimääräisiä siemeniä. Ja joka vuosi sitten kuitenkin kylvän. Ihan vain varalta, jos vaikka kaikki ei idä. Onneksi taimia voi jakaa ystäville ja naapureille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin päätän minäkin joka vuosi että tänä vuonna vähemmän kylvöjä ja taas olen tässä, ihan hirveästi niitä on ja ehkä jopa enemmän kuin viime vuonna :D

      Poista
  15. Ihan tässä sanattomaksi menee! En ole kylvänyt vielä ensmmäistäkään tomaattia. Enpä paljon muutakaan.

    VastaaPoista
  16. No voi elämän kevät. On sulla potteja ja miten hienossa järjestyksessä ja hienot kyltit. Upeaa katseltavaa.

    VastaaPoista
  17. Nyt näyttää siltä, että kylvökausi on kunnolla avattu :) Ihanan järjestelmällisesti jokainen merkitty omalla nimilapulla. Onnea kasvatuksiin!

    VastaaPoista
  18. Ihanan tarkat merkinnät! Itse olen aina optimistinen ja luulen muistavani, mitä mihinkin kylvin. Tietysti kaikki ovat jo ihan sekaisin, kun lopulta tulee istutusaika. :D

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)